tiistai 20. maaliskuuta 2012

Vauvan uni


Oih. Meidän murunen nukahti ensimmäistä kertaa ihan itse ja yksin omaan sänkyynsä. Mamman sydän on ihan rullalla <3 Kerrankin sain rauhassa käydä suihkussa ja hääriä omia iltatoimia ilman, että piti kiirehtiä pelastamaan iskämies itkevältä lapselta.

Muutenkin nukkumaanmeno on aikaistunut kivasti. Tänään, touhupäivän päätteeksi, uni yllätti puoli yhdeksän aikaan. Pitänee alkaa aikaistaa iltarutiineja ja aloittaa unitissistä vieroittaminen, kun toinen jaksaa näin reipastella.

Hyvää yötä itse kullekin!



(Paitsi että kun menin ottamaan kuvitusta, niin tietysti onnistuin herättämään tämän Nukkumatin pienen apulaisen. Onneksi nukahti viidessä minuutissa uudestaan, tosin ihan perinteisesti, tissi suussa...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti