torstai 15. marraskuuta 2012

12 kk eli vuosi täynnä!

T täytti vihdoin vuoden pari viikkoa sitten. Oli yhtäaikaa haikeaa ja ihan hirveän mukavaa - vauvavuosi on virallisesti takanapäin. Hassua, miten tuntuu, että oltiin synnärillä ihan just ja sitten on kuitenkin jo vuosi mennyt. Ihanat muistot synnytyksestä ovat niin syvällä mielessä, että jopa yksityiskohtia muistuu mieleen. Ehkäpä siinä on juuri syy, miksi se tuntuu niin tuoreelta muistolta.

Synttäreillä kävi niin T:n kaverivieraita vanhempineen kuin sukulaisiakin. Hyörinää ja hälinää riitti ja kiva päivä oli. Tarjottavaa oli yllinkyllin, kokonainen päivä meni leipoessa ja vielä synttäriaamuna viimeistelyt. Hyvää tuli ja iskämiehestä kuoriutui yllättävä marsipaanitaiteilija, kun hän teki Hello Kitty -koristeen T:n kakun päälle. Oikeasti se oli tosi hieno ja herätti ihmetystä, oliko J todella tehnyt sen itse. Oli. Hienoja lahjojakin T sai: kirjoja, potkutteluauton, ruokailuväluneet, lampaantaljan pulkassa käytettäväksi, vaatteita, leluja, Muumi-astiaston jne. Tyttö oli tyytyväinen ja niin oli vanhemmatkin :)

Viimeisen kuukauden aikana kehitystä on tapahtunut enimmäkseen kävelyn vakaantumisena ja koordinaation ja hienomotoriikan kehittymisenä. T osaa pyöriä ympyrää, peruuttaa ja vähän "juostakin" (nopeaa teputtelua), mutta toki yllättävät matonkulmat ja vastaavat saavat pienen vielä kompastumaan. Portaissa kiipeily on lempipuuhaa ja tyttö menisi mieluusti suorilla jaloilla ylös, mutta pituus ei vielä ihan riitä. T nousee usein kielloista huolimatta ekalle askelmalle ja istahtaa alas toiselle ja näyttää hyvin tyytyväiseltä ja iloiselta: "Katso äiti, osasin mennä istumaan tähän niinkuin sinä tai Mummu!". Lusikan käyttö kiinnostaa, mutta sen lisäksi, että sillä mätettäisiin ruokaa suuhun, sillä välillä myös viskotaan ruokaa pitkin poikin. Hankittiin T:lle ekat kynät ja ollaan vähän piirretty, mutta kaikista kivointa T:stä vielä on keräillä kaikki kynät käteen ja sitten viskoa niitä ympäriinsä ja taas kerätä kaikki läjään. Välillä paperiin joku viivakin ilmestyy. Ja ilmestyipä Ukon isänpäiväkorttiin ihan selkeä nuolikin (vahingossa tottakai), vanha nuolenpiirtäjä tuo meidän mukula :) Mummun kanssa on myös ihanaa skypettää joka aamu aamupuuron lomassa, ihana iloinen virne nousee kasvoille, kun Mummu vihdoin vastaa puheluun.

Neuvolassa mitaksi rimpuilevasta lapsesta saatiin 72,5 cm, veikkaanpa että meni vähän alakanttiin, mutta koska mitta oli käyrillä ja käyrä nousi tasaisesti, niin ei kiusattu pikkuista enempää. Painoa oli n. 9,5 kg. Eikä suostunut tyttönen enää vaa'allekaan, vaan käytiin yhdessä ja sen jälkeen jouduin vaa'alle yksin ja sitten vähän miinuslaskua. T:llä on todella voimakas ja vahva temperamentti, enää ei ihan helposti tehdäkään mitään sellaista, mihin T ei halua suostua.

Temperamentti näkyy myös nukkumisessa. T menee (yleensä) helposti nukkumaan, mutta heräilee sitten eikä kukaan eikä mikään muu auta kuin äiti. Huutaa itsensä vaikka siniseksi jos niikseen tulee ja jossain vaiheessa alkaa säälittää, kun toinen haukkoo henkeään ja nikottelee huudettuaan niin paljon. Viime aikoina heräilyä on ollut keskimäärin neljä-viisi kertaa yössä. Arvioisin, että viides hammas puhkeaa kohtapuoliin ja se herättelee, mutta kyllä muitakin muutoksia on ollut, joten voi johtua niistäkin: imetystä ollaan vähennetty roimasti ja vajaa viikko sitten siirsimme T:n sängyn jälleen omaan huoneeseensa, jotta saisimme kaikki nukuttua paremmin riippumatta toisten pyörimisestä ja kuorsaamisesta. Lopputulos on kuitenkin ollut edelleen vieressä nukkuva lapsi ihan käytännön syistä - pakko saada nukuttua itsekin. Unirintamalla on tapahtunut myös muuta: T on nyt muutaman päivän ajan nukkunut vain yhdet päiväunet ja eilen posottikin kolme tuntia. Toivottavasti tänäänkin :) Olen ollut koko vuoden salaa vähän kateellinen niille, joiden vauvat nukkuu pitkät päikkärit ja siinä välissä ehtii tehdä omia juttuja kaikessa rauhassa.

Vauvavuosi oli yhtäaikaa ihana ja kamala. Pienen taaperon kanssa on paljon enemmän tekemistä ja kontaktia saa ihan eri tavalla. Voidaan oikeasti tehdä jotain yhdessä. Siispä keskityn jatkossa täällä live-elämässä siihen. Tämän blogin oli tarkoitus olla paikka, johon kirjoitella muistoja itselle T:n ensimmäisestä vuodesta ja samalla jakaa muillekin pala meidän arkea ja laittaa muistiin vinkkejä ja kehitysvaiheita mahdollisen pikkukakkosen varalle, ettei sitten tarvitse muistella taas samoja asioita. Nyt vuosi on täynnä ja olen päättänyt myös lopettaa tämän kirjoittamisen. Jatkan varmaan jossain, mutta jollain toisella teemalla, varmaan toki arkea sivuten.

Kiitos kaikille lukijoille, erityisesti kommentit piristivät toisinaan aika ankealta tuntuvia päiviä :)

Heippa (T sanoisi "Ppa!" ja vilkuttelisi ja heittelisi lentosuukkoja)!

-Koo-