Pottatreeniä

Meillä on aloitettu pottailun harjoittelu jo jokin aika sitten. Välillä sinne tirahtaa pissat ja välillä siinä istuskellaan muuten vain. Enimmäkseen kuitenkin taistelen itsensä tikkusuoraksi jäkittävän neidin kanssa ja yritän maanitella T:tä edes hetkeksi istahtamaan valtaistuimelleen.

Tänään pottailun tulos on ollut monta kertaa kuiva potta. Muumi-kirjaa on luettu edestakaisin, hampaita ja hiuksia harjattu, laulettu, pusuteltu ja hiirille koputeltu - kaikkea on siis tehty, että neiti viihtyisi potalla sen aikaa, että sinne edes vahingossa pikkupissat tirahtaisivat. No ei oo tirahtaneet, mutta kunnon kakka-show saatiin aikaiseksi. Ei tosin pottaan.

Päiväunipottailun jälkeen vedin neidille vaipat päälle ja lähdin lämmittelemään keittiöön ruokaa. T jäi treenailemaan kävelyä vessan ja eteisen välille seinää pitkin. Hetken päästä huomasin, että siellä äkistellään isoa hätää ja äkkiä painelin gepardin ketteryydellä nappaamaan vaippaa pois ja asentamaan tyttöä potalle. Tuloksena tikkusuora tyttö, pikainen päätös yrittää saada neiti äkistelemään loppuja pöntölle ja siitä seurauksena sain kakkatahrat omalle käsivarrelle. Nooh, siitä sitten neiti tököttämään vessan kaapistoa vasten siksi aikaa, että saan pestyä käden. Pikku touhuilijaa ei voineet käsien pesut vähempää kiinnostaa, joten lähti äkkiä konttailemaan takapuoli törtteessä eteiseen. Ja kas, juuri kun huomasin, päätti neiti pyllähtää istumaan ja tarkastelemaan jotain tosi kiinnostavaa sukkanöyhtää lattialla. Ah. Lopun arvaattekin. Hiestä märkänä pesin itseäni, lasta, kuurasin lattiaa ja siihen päälle tytölle vaatteiden vaihto (tottakai bodyn lerpake jäi myös väliin) ja uuden vaipan taistelu päälle. En oikeasti tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa!

Illalla ei onneksi ollut ihan samaa showta, mutta tuloksena oli kuitenkin kuivan potan lisäksi uusi taito. T nimittäin oppi laittamaan legoauton potan kuppiin. Laittoi auton sinne ja otti pois. Ja taas uudelleen. Kai tästäkin saavutuksesta voi olla ylpeä. Ja pottailu jatkuu!

Hammaskaveri ja mjyysäkkiä

T:n ekalle hampaalle tuli sitten viereen kaveri toissapäivänä. Takana oli pari hyvää yötä, sitten tuli pari huonompaa yötä (ja päivää) ja sieltä se piikki sitten pilkisti! Mitä ilmeisimmin ikenissä tuntuu melko keljulta, kun mikään hellittely ei meinaa auttaa. Särkylääkettä ollaan annettu oireilun mukaan, välillä useammin ja välillä vain nukkumaan mennessä. Kohta varmaan alkaa pukata hampaita yläikeneen, toivottavasti vähän iisimmällä meiningillä...

Mut hei, en ole kertaakaan sortunut yöimetykseen, eikä neiti sitä juurikaan tunnu kaipaavan! Muutamana yönä T on ottanut pienen vesihuikan, muttei ole mitenkään erityisemmin kaipaillut mitään tuttipulloja tai nokkamukejakaan. Uskaltaisinpa siis sanoa, että meillä on näin ollen lopetettu yösyönti - siitähän oli tarkoitus eroon päästäkin. Näköjään se vaati vain pitkää pinnaa ja jaksamista sen suhteen, että yöllä on valmis valvomaan lapsen kanssa ja kestää pikkuisen itkuakin. Lopultakin meillä se meni aika helposti, kun vaihdettiin yövuorolaiseksi minut. Mutta täytyy sanoa, että en olisi jaksanut, ellen aamuisin saisi vuorostani vedeillä muutaman tunnin sikeitä muun porukan herättyä kuuden, seitsemän aikoihin.

Meillä alkoi tänään muskarikin. T katseli kiinnostuneena muita lapsia ja halusi mennä innolla touhuihin mukaan ja hiljentyi kuuntelemaan kun laulettiin ja opettaja soitti kitaraa. Musiikin lisäksi leikit kehittävät selvästikin motoriikkaa kun lapsia kävelytetään, hyppyytetään, keinutellaan ja heilutellaan musiikin tahdissa. Oli tosi kivaa, minäkin tykkäsin! :)

Välituuletus

Kuva täältä.

Ei tämä varmaan vielä tässä ollut, mutta pakko vähän tuulettaa omaa erävoittoa: T nukkui viime yönä kertaakaan heräämättä yhdeksästä puoli viiteen. Juhuu!

Hemmottelupostit

Kuten olette varmaan huomanneet, osallistuin Sinulle on postia -tempaukseen, jossa lähetettiin kaksi hemmottelupakettia toiselle blogaajamutsille. Minua hemmotteli laukku Alla omenapuun -blogista  ja itse hemmottelin paketeillani Lauraa, joka pitää blogia nimeltä Täydellisen vajavaista. Mukana oli monta muutakin blogia, ainakin Oi mutsi mutsi listasi kaikki osallistujat blogissaan. Oli hauskaa miettiä yllätyspakettia jollekulle tuntemattomalle ja totta puhuen vieläkin hauskempaa oli saada paketti postiluukkuun ja jännittää mitä kivaa sieltä löytyy :)

Koko homman koordinaattorina toimi Ipanainen verkkokauppaa ja blogia pyörittävä Anni. Anni muisti meitä vielä kivalla paketilla tempauksen päätyttyä: kuoresta löytyi kirje, sitruunalakua, viisaita ajatuksia sisältävä kortti ja Raw Gaian ihanaakin ihanampi vaniljahuulirasva. Kortti päätyi jääkaapin oveen, laku massuun ja huulirasva housujen taskuun. Kiitoksia, paketti oli mukava yllätys! Käykäähän vilkaisemassa löytyisikö Annin kaupasta teillekin jotakin kivaa - itse tilasin keväällä Envirosax-kassin ja kerpele sentään, hukkasin sen kesälomareissulla! Oli ihan paras kassi kauppareissuille ja muutenkin tavaroiden kuskaamiseen. Usein se toimittikin hoitolaukun virkaa, kun en vielä(kään) ole löytänyt sellaista hyvännäköistä hoitolaukkua jonka kehtaisin ostaa ja jota käyttää.

Anni pyysi kirjeessään tekemään julkisen lupauksen itsensä hemmottelusta säännöllisesti. No, eilen ilmoittauduin vesijumppaan syyskaudeksi, joten nyt on ainakin kerran viikossa hetki, jolloin saan olla ihan omine ajatuksineni liikenteessä ja nauttia ja rentoutua uima-altaassa. Josko ne viimeiset raskaukilot (ja sen jälkeen muuten vaan ylimääräiset) jäisivät myös sille tielleen :) Lisäksi voisin ottaa projektiksi opetella kuvaamaan järjestelmäkameralla. Nämä mun kännykuvaotokset on aikas karmeeta katseltavaa ;-)

Nukkumatti kävi meillä kylässä

Homma on joko niin, että lapsi oli tolkuttoman väsynyt tai sitten unikoulu alkaa tuottaa tulosta. Eilen nukkumaanmenon jälkeen herätyksiä oli yhteensä neljä, joista kaksi ennenkuin itse ehti nukkumaan (ja jotka hoituivat tyyliin minuutissa tassutellen) ja kaksi yöllä. Toinen niistä olikin sitten imetysherätys, joten ei vaatinut edes rautaisia hermoja. Tuo yksi yöherääminen olikin sitten vähän haasteellisempi, kun neidillä selvästi kutitteli ikeniä. Tarjosin vähän vettä ja sitten lykkäsin tutin näppeihin. Siinä se sitten nyhti ikenillään tuttia makoillen meidän sängyssä ja välillä muuten vaan narisutteli sitä sormissaan ja yhtäkkiä vaan nukahti 40 minuuttia leikittyään.

Kun vaan itse osaisi nauttia rauhallisista yötunneista, nytkin venytin ja venytin nukkumaanmenoa kun ajattelin koko ajan että ihan kohta se herää. Eikä sitten herännytkään ennen puolta neljää. Ennen sitä ehdin katsoa kelloa monta monituista kertaa ja yrittää saada unenpäästä kiinni, torkkua ja nähdä unia ja taas herätä ihmettelemään paljonko kello on.

Väsyttää, mutta olo on onnellinen ja iloinen.

Lomakuulumisia ja sen sellaista

Lomailu on kivaa! Ei huolta huomisesta ja mies hoitaa kotihommatkin. Mun vastuulle on jäänyt hoitaa neidin yöheräilyt ja saan sitten vastaavasti vedellä sikeitä aamusta useamman tunnin putkeen. Siinä vaiheessa kun kapuan alas (yleensä herätettynä), on täällä jo pyykkikone pyörinyt, neidin aamupäikkärit lenkkeineen hoidettu ja lounastakin on jo tulollaan. En tajua, miten tuo mies ehtii kaiken lapsenhoidon lomassa. Alkaa pian luulla, että laiskuuttani en saa täällä aikaan paljon mitään päivisin ;-)

Unikoulu jatkuu edelleen ja totesimme, että koska T on tarvinnut äitiä aiemminkin uudelleen nukahtamiseksi, lienee helpointa, että minä hoidan yöheräilyt ainakin nyt jonkin aikaa, että tilanne alkaa tasoittua. Iskämies urheasti hoiti ekat yöt, mutta huutokonsertti vain paheni yö yöltä eikä ollut mitään järkeä, että kuitenkin molemmat valvoimme ja sitten olimme ihan koomassa seuraavana päivänä. Nyt siis kohta viikko ilman yösyöttöjä on takana ja uskaltaisinpa sanoa, että kyllä tämä tästä, vaikka oma väsymys on aika painostava. Toista hammastakin pukkaa T:lle parhaillaan (ja viime yönä T heräsi 8 kertaa ellen seonnut jossain vaiheessa jo laskuissa), mutta silti pieni pyöräytys sylissä ja tassutus auttaa nukahtamaan uudelleen. Aamulla T sitten pääsee rinnalle kun on valoisaa ja eka syöttö hoidetaan muualla kuin sängyssä. Sen jälkeen jatketaan vielä unia muutama tunti. Yritän katkaista assosiaation nukkumisen ja rinnan välillä nyt kokonaan, siksi päivätissittelytkin ollaan siirrytty kokonaan hoitamaan sohvan nurkassa istuen. 

Ulkona on nyt vihdoin ollut ihanan lämmintä. Tänään T konttaili pitkin pihaa, ihasteli apilan kukkaa ja lopulta yritti syödä sen. Välillä neiti heittäytyi selälleen ja kieri pitkin poikin ja nyhti ruohoa käsiinsä ja yritti syödä ihasteli sitä. Äitiä on kovasti myös huudeltu ja muutenkin höpötystä tulee paljon. Yhtenä yönä neiti oli hereillä ja kun yritin saada nukkuman kuiskailemalla korvaan, että nyt on yö ja nyt nukutaan, neiti vastasi että "eipä mittään" (no ei varmaan tietoisesti, mutta siltä se kuulosti). Kyllä siinä vähän hihitytti meitä molempia!

On muuten uskomatonta, miten aikaisessa vaiheessa varustelu talvea varten alkaa. Uudet haalarimallistot ovat jo kaupoissa ja talvikamppeet vaihtavat kirppiksillä vinhaa vauhtia omistajaa. T:kin sai oman haalarinsa (käytettynä) ja oli hassua sovittaa sitä päälle yli 20 asteen helteessä. Talvi tuntuu vielä tosi kaukaiselta, mutta toisaalta on ihana ajatella, että talvella päästään T:n kanssa laskemaan mäkeä ja touhuamaan kaikkia kivoja talvijuttuja, kun viime talvena T oli vielä niin pieni ettei tehnyt muuta kuin pötkötteli vaunuissa. Ja alkutalvestahan tulee vuosikin jo täyteen, huh!

Lapsivapaata ja unikoulua

Meillä oli eilen ensimmäistä kertaa T:n täti virallisesti lapsenvahtina, kun itse läksimme hääpäivän viettoon keskustaan. Kävimme syömässä viiden ruokalajin illallinen (jonka lisäksi tuli vielä neljä keittiön tervehdystä) ja nautittiinpa muutama lasillinen viiniäkin ruoan kyytipoikana. Oli ihanaa ruokaa ja kyllä teki pieni irtiotto kotiympyröistä hyvää!

Kotiinkin oli kuitenkin kiva palata ja täällä iloinen tytteli meitä odotti yöpuku päällä ja massu täynnä iltapuuroa. Uni ei kuitenkaan heti meinannut tulla, vaan iskän ja äiskän kanssa piti vielä pari tuntia touhottaa. Neiti ilmoittikin väsystään kiipeämällä itse yläkertaan - toki isänsä valvovan silmän alla - ja nukahtamalla nopeasti kuin tukki.

Aloitimme toissailtana taas unikoulun, kun muutaman onnellisen sattuman kautta (T nukahti itse iskämiehen syliin, iskämiehen rauhoittelu ekan heräämisen aikana riitti auttamaan neidin takaisin uneen ja hampomisen aiheuttama kiukkuärtymä hellitti eikä neiti vaikuttanut enää kipeältä) ilta oli jo mennyt kaikin puolin hyvin. Yöllä neiti heräsi ja valvoi kaksi tuntia, välillä vähän itkien ja välillä ihan vaan sylissä valvoen ja pimeydessä loistavaa kellotaulua ihmetellen - hööhöö raikasi välillä iloisesti! Lopulta T nukahti iskämiehen syliin muutaman vesihörpyn saatuaan ja siitä saatiin siirrettyä neiti omaan sänkyynsä ja sieltä heräsikin sitten vasta kahdeksalta aamulla, jolloin pääsi nauttimaan maitoaamiaistaan ja jatkamaan uniaan vielä pariksi tunniksi äidin kainaloon. Saimme siis nukkua kokonaiset kuusi tuntia ilman herätyksiä!!

Viime yönä herätys oli jo nopeampi, uudelleen nukahtamiseen meni "vain" tunti. Neiti tosin torkkui sylissä välillä, mutta kun häntä yritti laskea omaan sänkyynsä itku alkoi taas. Lopulta nukahti jälleen iskän syliin ja siitä kippasimme tyttelin omaan petiinsä. Totesimme, että minun syli ei oikein kelpaa nukahtamiseen tai unimoodiin rauhoittumiseen, sillä siinä neiti vaan kukkuu ja ihmettelee ympäristöään, tosin ei kyllä itkekään, mutta jos uni ei yöllä tule on se vähän huonompi juttu meille kaikille.

Nyt on kolmas yö tuloillaan ja odottelen jo mitähän se tuo tullessaan. Monet kertovat kolmen ensimmäisen yön olevan ne pahimmat. Olemme kuitenkin valmistautuneet henkisesti siihen, että tässä saattaa mennä useampi viikkokin, mutta toki toivomme parasta. Nukahtaminen kävi kyllä todella helposti tänään, neiti nimittäin jäi kerrasta omaan sänkyynsä ja jäi sinne itse nukahtamaan. Päivärutiineihin tehtiin sen verran muutosta, että jätimme kolmannet päikkärit pois, jolloin uni tulee helpommin illalla. Vauva -lehdessä oli hyvä vinkki, että lapsen kannattaisi valvoa ainakin viisi tuntia ennen yöunille menoa, jotta unta sitten paremmin riittäisi ja tämä vaikuttaa ainakin toimivan meillä muutaman illan kokemuksella.

Toivotaan, että kehityskulku nukkumisen suhteen jatkuu näin hyvin ja yöimetyksestä vieroitus tapahtuu helposti, enkä kerro täällä viikon päästä, että taas kaikki on nukkumisen suhteen palannut ennalleen ja T syö taas jonku tsiljoona kertaa yössä. Itse asiassa neiti ei ole mitenkään kovasti edes minun sylissä unta tavoitellessaan rintaa vaatinut, joten yllättävän helpolla näyttäisi menevän. Ehkä silloin aiemmin oli vielä liian aikaista yösyöntien lopetukselle ja T on siihen nyt vasta valmis.

Mutta se siitä. Tuuletetaan enemmän vasta sitten, kun homma on hoidettu ja kunnossa, takapakkiakin ihan varmasti vielä tulee. Tekaisin äsken pellillisen kaurakeksejä. Taidamme vuokrata ElisaViihteestä Iron skyn ja alkaa rouskuttamaan kekkereitä leffan äärellä. Namnam ja hyvää yötä!

Imetyksen lopettamisesta

T alkaa olla jo sen ikäinen, että imetyksen lopettamista pitäisi alkaa miettiä. Tietoa siitä on vain vaikea saada, keskustelupalstoilta joutuu karsimaan jokaikisessä ketjussa mukana olevat "miksi aiot lopettaa imetyksen, imetä nyt maailman tappiin saakka kun kerran maitoa tulee" -tyyppiset kommentit asiallisten joukosta. Vinkkejä, mä haluan hyviä vinkkejä miten homma onnistuu! Kertarysäyksellä sitä ei kuitenkaan kannata lopettaa (ellei jostain syystä ole pakko), mutta sittenpä voikin pähkäillä mistä vähentää ja miten.

Toiset lopettavat ensin päiväimetyksen ja sen jälkeen ilta- ja aamuimetykset, jotka lopetetaan yleensä siis viimeisimpinä. Juuri missään ei kuitenkaan puhuta siitä, että lapsi voi hyvinkin vielä lähempänä vuoden ikää - ja vielä siinä vuoden iässäkin - syödä yöllä rintamaitoa. Miten siis kannattaisi edetä? Lopettaako ensin yösyönti jonkun unikouluhuudatushässäkän avulla vai aloittaa helpommasta päästä eli siitä päiväruokailusta? Kummasssakin lienee puolensa.

T on itse vähentänyt päiväsaikaan rinnansyöntiä, mutta yöllä kyllä sitten roikkuu tississä kiinni hanakasti. Tai ei se siinä kyllä useinkaan syö, vaan tarvitsee sen rauhoittuakseen takaisin uneen. Tämän huomaan siitä, että vaippa on usein aamulla lähes kuiva. Olen venyttänyt ja venyttänyt taas unikoulun pitämistä - milloin on nuhaa, milloin ripulia ja sitten vihdoin pukkasi tuon pikkiriikkisen hampaan. Haluan saada itseni siihen mielentilaan, että jaksan vaikka viikon taikka kaksi horjumatta pysyä päätöksessäni kun unikoulu taas alkaa, sillä edellisistä kerroista huomasin, että yksikin poikkeus uuteen nukkumisrutiiniin vesittää kaiken aikaan saadun ja pitää aloittaa ihan alusta. Kerran kun siis sortuu siihen yötissittelyyn, niin sama vanha ralli jatkuu taas. Eihän se lapsiraasu ymmärrä, miksi joskus rinnalle pääsee ja toisella kerralla sitten taas ei, joten se on ihan turhaa lapsen ja itsensä kiusaamista. Mutta yöimetys on se, mistä me tämä homma aloitetaan, kun päiväimetyksen loppuminen hoituu näköjään aika lailla itsekseen ja korvikekin tarvittaessa päiväsaikaan kelpaa.

Nyt siis illat koomailen keskustelupalstoja selaillen ja hyviä vinkkejä etsiskellen. Tänään kävin ostamassa tutinkin, jota ajattelin kokeilla pahimpaan rintahuutoon sitten, kun sen aika joku yö on. Odotellaan nyt kuitenkin ensin pahin hammaskiukku ohi, vielä tässä ei mikään kiire ole. Henkinen valmistautuminen pitää kuitenkin jo aloittaa. Lopultakin suurin kysymys lienee se, että kummallekohan se lopettaminen on vaikeampaa, äidille vai tyttärelle?

Yhdeksän kuukautta T:tä

T syntyi raskausviikolla 37+3. Nyt T on ollut täällä meidän ilonamme pidempään, kuin mitä köllötteli aikanaan kohdussa. Raskausaika meni nopeasti, mutta voi veljet, tämä aika se vasta hurjaa vauhtia onkin mennyt (hahhah, joka kuukausi viljelen samaa klisettä ;-).

Edellinen neuvolakäynti oli kesäkuussa ja seuraava on vasta syyskuussa. Mittoja en siis tiedä, mutta näppituntumalla heittäisin, että painoa lienee reilun kahdeksan kilon verran ja pituutta n. 70 cm. Talvivaatehankinnat alkavat olla ajankohtaisia ja on edelleen vaikea arvioida paljonko neiti ehtii tuosta pakkasiin mennessä venähtää. Lisäksi talvivaatteiden koot vaikuttavat monella merkillä olevan reiluja, joten vaikeuttaa hankintaa edelleen - riittääkö 74 senttinen vai pitääkö olla jopa 86 senttinen? Viime talvi mentiin lähestulkoon kokonaan yhdellä fleece-haalarilla, kun kaikki haalariostokset menivät jollain tapaa mönkään. Toivottavasti tänä talvena on parempi vaateonni, tänä talvena kun ei enää köllötelläkään pelkästään vaunuissa!

Yhdeksän kuukauden iässä T osaa:
 - taputtaa
- vilkuttaa ja toisinaan sanoa "ppa!" (eli heippa)
- nuuskuttaa
- päristää
- naksuttaa kielellä
- sanoa harvakseltaan äiti (tai äijä, äithä tai jotain sinne suuntaan :) - ennen tätä kuuli useammin kuin nykyään!
- seisoa muutaman sekunnin pätkiä ilman tukea (aika haparointia kuitenkin vielä)
- kiivetä portaita pitkin ylös (mutta ei osaa tulla alas muuten kuin pää edellä)
- leikkiä itse kukkuu -leikkiä menemällä piiloon ja jännityksellä odottamalla milloin joku huomaa :)
- harjoittelee "poppa" -sanaa

Kielellinen kehitys on selvästi päässyt nyt vauhtiin. Neiti mölisee hauskan kuuloisia jokelluksia ja joka päivä niihin tulee jotain uutta, mutta lempihokema on jotain sen suuntaista kuin "abbabbabba". Meidän oma vitsi onkin, että "T, mikä on sun lempibändi?" "Abba (bbaaabbabbaa)!" tai "T, kumpi on sun lempisilli, Ahti vai Abba?" "Abba(bbaabbaaabababa)!" Kyllä se Abban musa oikeastikin saa neidin hytkymään, mutta niin kyllä AC/DC ja JukkaPoikakin. Silliä ei olla vielä maistatettu.

Ja arvatkaapa. Eka pieni hammas on nyt suussa! Siellä se tuntui päivää ennen kuin 9 kk napsahti lasiin. Muutama päivä ennen puhkeamista oli aika känkkäränkkiksiä ja ainoa paikka joka kelpasi oli syli. Ien myös vähän punoitti, mutta aavistuksen vain, joten en ollut silloinkaan varma, johtuuko kiukkupuuskat hampomisesta vai jostain muusta, kunnes se pieni piikki siellä ikenessä tuntui. Nyt se jo vähän näkyykin, kun osaa katsoa. Ja terävä se on ku mikä! Neiti ulkoiluttaa nyt myös kieltään hyvinkin ahkerasti, kun tunnustelee itsekin, että mikä kumma siellä ikenessä tuntuu.

Hampaat on vaivanneet yöunia nyt jo pidempäänkin (tai hampaiden piikkiin mä sen laittaisin, tiedä sitten onko se koko stoori...) ja yöt on etenkin viimeisen viikon ajan olleet ihan tajuttoman repaleiset. Neiti ähisee ja inisee ja venkoilee puolelta toiselle ja tissi pitää olla suussa IHAN KOKO AJAN. Muutama tunnin tai puolentoista pätkä saattaa mennä ilman, mutta jos vaikka vessassa pitää lähteä keskellä yötä käymään, niin todennäköistä on, että neiti jää huutamaan perään. Välillä ihan tosi rasittavaa kun itsekin on väsynyt, mutta minkäs teet. Yritän vain purra hampaita yhteen ja hokea, että kyllä tämä tästä helpottaa. On rasittavaa, kun mieskään ei voi auttaa, koska itkuun ja unien jatkumiseen ei auta kuin tissi. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Miten te jaksatte? Ja oletteko keksineet jotain keinoa saada pikkuihmistä rauhoittumaan yöllä muuten kuin rinnalle?

Välillä mietityttää, että miten saan ikinä lopetettua imetystäkään, kun neiti niin ahnaasti kaiket yöt maitoa tempoo nassuunsa. Päivisin tosin imetyskerrat ovat aika vähissä, kun ei neiti enää malta keskittyä tissittelyyn muuten kuin päikkäreille sänkyyn mennessä ja usein ne päikkäritkin tulee nukuttua vaunuissa. Jossain vaiheessa meidän on taas otettava unikoulut käyttöön, mutta nyt on vaan nuo hampaat odotettava suuhun ensin... Alaien punoittaa sen näköisesti, että sinne lienee tulollaan toinenkin alahammas piakkoin. Tulispa kaikki pian! Itse asiassa kiitin juurikin päätöstäni olla menemättä J:n isäkuukauden ajaksi töihin, sillä paluu töihin olisi ollut huomenna. Ei tällä väsyllä olisi saanut kuin katastrofeja aikaan!

Päivärytmi on muuten aikalailla samanlainen kuin edellisessäkin kuussa. T nukkuu 2-3 päikkärit ja iltaunet tulevat joskus klo 21-22 välillä. Aamulla nukutaan sitten suunnilleen yhdeksään. Ihan jees, kun vaan ne yöunet saataisiin kuntoon.

Kaiken kaikkiaan neiti on muuten touhukas ja kiinnostunut kovasti kaikesta ympärillä näkemästään. Kontaten pääsee paikasta toiseen vikkelästi eikä enää aina edes tarkistella, onko äiti tai isi näköpiirissä kun jotain mielenkiintoista jostain bongaa. Takapihan oven ollessa avoinna neiti pyrkii ulos ja nurkissä kiertävät johtoniput ovat ihan lempiviihdykettä. Isot äänet tuppaavat pelottamaan (imuri, kahvimylly, porat yms), mutta niitäkin on turvallista tarkastella äidin sylistä, jonne nopeasti kiipeää, kun jotain pelottavaa tai jännittävää ympärillä tapahtuu. Huumorintajukin näkyy jo selvästi ja neiti jekkuileekin milloin mitäkin ja seuraa jännittyneenä, huomataanko me jekkuilut :) Kyllä on ihana pikkuinen!

Tästä tulikin taas oikein maratonipostaus, kun en ole aikoihin jaksanut kirjoitella. Harva varmaan jaksoi lukea loppuun saakka, mutta jos joku jaksoi, niin peukunnosto sille! :D

God morgon!

Ilmoittauduin Hopottajien kautta testaajaksi God Morgon BIFIDO -mehuille. Kyseessä on probioottisia bakteereita sisältävä täysmehu, joka ei sisällä lisättyä sokeria. Testiin tuli appelsiini- ja omenamehut, mutta ilman bifidoa muitakin makuja löytyy - tykkään itse porkkanamehusta ja sarjasta löytyykin sekamehu (ja vielä luomuna!), jossa on appelsiinia, omenaa, porkkanaa ja sitruunaa. Ja reilusti hedelmälihaa. Ihanaa!

Sähläsin tuotenäytteiden kanssa kuitenkin sen verran, että kun mehut piti itse käydä ostamassa, ostin tietysti ensin niitä ei-BIFIDO mehuja. Yhtä hyviä olivat kummatkin versiot ja meidän jääkaappiin on muuttanut ensimmäisen kerran jälkeen jo useampi purkki, tosin ainoastaan maitohappobakteeriversiota. Appelsiinimehuakin (tavallista, bifido -versioita ei valitettavasti) saa luomuna, iso plussa siitä. Maku on hyvä, sokeria appelsiinimehussa on vain 9 g/100 g, joka on mielestäni vähän verrattuna moniin muihin mehuihin. Omenamehussakaan ei ole kuin 9,5g. Tässäpä siis vinkki vinkkinen hiilareita kyttääville - monen monta kertaa olen mehuhyllyllä tuskaillut tajuttomien sokerimäärien kanssa. Miksi lisätä niitä niin tolkuttomasti, kun hedelmissä on sokeria ihan riittävästi omasta takaakin? Olisikohan syynä se, että sokerin avulla tuote saadaan säilymään pidempään, myyntiaika pitenee ja sitä rataa...?

Mehut ovat hyvän makuisia - kokeilkaa ihmeessä. Suosittelen!