Kuka hoitaisi äitiä?

Mulle iski flunssa. Ihan kaamee räkätauti. Alkoi kurkkukivulla, jatkui nuhalla ja nyt lykkäs yskän. Vaan eipä tipu sairauslomaa, ei, ihan saa kaiken samaan tapaan hoitaa kuin ilman flunssakin. Onneksi mies sentään hoitaa lasta kun tulee töistä kotiin, ja vähän minua siinä sivussa. Eilen sain ärmäkkää inkiväärijuomaa ja vähän kai säälipisteitäkin.

Luojan kiitos T nukkuu vielä kahdet päikkärit (enimmäkseen), joten pääsen itsekin hengähtämään niiden ajaksi. Tai siis röhisemään. Kivasti kaikki lima rööreissä alkaa kutitella makuuasennossa - öisin tyttö hyppää metrin ilmaan kun vähän röhähdän ja asettuu sitten taas nukkumaan ihan kummallisissa asennoissa. Ollaan kai kaikki vähän herkillä.

Sormiruokailun aakkoset

Kuva lainattu täältä.

Meillä ollaan harjoiteltu sormiruokailua ihan oman fiiliksen mukaan, ilman mitään tiukkoja oppeja. Toisinaan olen googlaillut sormiruokailukeskusteluja ja yrittänyt etsiä sopivia ruokia resepteineen. Tulos on ollut aika laiha, enimmäkseen löytyy listoja siitä, mitkä yksittäiset ruoat ovat sopivia ja miten kypsennettynä. Kaiken lisäksi tämäkin aihe tuntuu olevan kiistelyn aihe (mikäpä lapsiin liittyvä ei olisi?) - toisten mielestä on synti syöttää soseita ja toisten mielestä ihan kahelia pelkästään sormiruokailla.

Niinpä kun bongasin kirjan Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja (Hanna-Mari Arosilta, Soile Ruottinen & Ulla-Maija Lähteenmäki, Tammi, 2012) kiinnostuin. Kiinnitin huomiota etenkin siihen, että kirjassa kerrottiin olevan paljon kasvis- ja kalaruokareseptejä. Kirja löytyikin pienen vertailun jälkeen kohtuuhintaan Bookplussasta. Kun se kolahti postilaatikkoon, luin sen yhdeltä istumalta kannesta kanteen, jopa ruokareseptit ohjeineen.

Kirjoittajista sen verran, että Hanna-Mari Arosilta on toimittaja, joka on innostunut sormiruokailusta tyttärensä myötä ja pitääkin tätä nykyä Ella ja essu -sormiruokailublogia. Blogissa on ihania ruokaohjeita, joita lienee päätynyt kirjaankin. Ihme ja kumma etten ole kyseiseen blogiin tätä ennen eksynyt! Jatkossa se tulee olemaan visusti lukulistallani.

Soile Ruottinen puolestaan on laillistettu ravitsemusterapeutti, lasten ravitsemuksesta väitellyt tohtori ja aikaisemmalta ammatiltaan ravintolakokki. Ravitsemusterapeutin näkökulma onkin kirjassa tuotu esiin hyvin. Asiat on esitelty ymmärrettävästi ja informatiivisesti, mutta ilman paasausta, mihin usein tiettyyn ruokailugenreen keskittyvissä kirjoituksissa sorrutaan.

Ulla-Maija Lähteenmäki puolestaan on ottanut kirjan kuvat. Ihania pikkuihmisiä ruokailupuuhissa ja niin kauniissa kotimaisissa (uusretro)vaatteissaan. Herkullisen värikästä!

Erityistä plussaa kirjalle ja kirjoittajille siitä, että siinä ei tuputeta yhtä ruokailumallia, vaan kehotetaan etsimään itselle sopivin tapa ruokailla - olipa se sose- tai sormiruokailu, tai näiden yhdistelmä. Kirjassa oli paljon tietoa lapsen ravitsemuksesta ja vinkkejä ruokailuun. Kirja lähtee ihan alkeista, mutta vaikka moni asia meillä olikin jo kunnossa (syöttötuolit, istuminen jne) oli kirjassa paljon uutta, myös erikoisruokavalioista oli kerrottu kivasti. Ruokaohjeet on jaoteltu pääosin sen mukaan kauanko niiden valmistaminen kestää ja se helpottaakin arkisähläämistä, kun ei vahingossa tule napattua ohjetta jonka valmistamiseen menee loppupäivä. Ohjeet ovat maukkaita ja maistuvat myös aikuisille, niin kuin T sanoisi: namnam! Suosittelen kirjaa kaikille sormiruokailusta kiinnostuneille ja etenkin niille, jotka etsivät koko perheelle maistuvia ruokaohjeita!

Turvakaukalosta turvaistuimeen

Kuva lainattu täältä.

Mitä turvallisuusasioihin tulee, niin niistä meillä ei tingitä. Portaissa ei kiipeillä yksin ja autossakin on lapsen voitava matkustaa mahdollisimman turvallisesti. Turvakaukalo alkoi jäädä pieneksi ja jo jonkin aikaa olemme vertailleet erilaisia turvaistuinmalleja keskenään. Autoliiton turvaistuintestit on luettu puhki ja uusimpiin, ei vielä Suomessa testattuihin malleihin tutustuttu netissä.

Lopulta päädyimme arpomaan Cybex Pallas 2:n ja Cybex Sironan välillä. Valinta olisi ollut mahdoton tehdä ilman, että pääsimme kokeilemaan istuinta liikkeeseen. Kriteereinä meillä oli, että istuimessa täytyy olla isofix-kiinnitys, jolloin istuin on kiinnitetty auton runkoon kiinnittimillään. Jos olen oikein ymmärtänyt, isofix-kiinnitys "sitoo" penkin auton runkoon, jolloin törmäystilanteessa auton runkoon suunnitellut turvaominaisuudet auttavat myös penkkiä ja etenkin penkissä istujaa selviytymään mahdollisimman vähin vammoin. Toiveena oli myös, että penkki menisi mahdollisimman pitkään ja että sen saisi kiinnitettyä myös selkä menosuuntaan, jolloin mahdollisessa nokkakolaritilanteessa lapseen kohdistuva rasitus olisi mahdollisimman pieni.

Useat penkit soveltuvat käyttöön 9 kilosta alkaen, mutta yllättävää kyllä vain harvaa (ainakaan Megamuksun myymää mallia) sai asennettua selkä menosuuntaan. Pallas olisi mennyt 36 kiloon saakka ja sitä olisi saanut muokattua moneksi, mutta kiinnitys oli tosiaan vain kasvot menosuuntaan ja palkin kiinnitys lapsen eteen olisi tapahtunut auton omilla turvavöillä. Kokeiltaessa T oli ihan kauhuissaan ja melkein hukkui palkin taakse. Jotenkin istuin vaikutti tosi isolta pienelle ihmiselle. Sironassa puolestaan on käytössä viisipistevyöt ja siinä vaiheessa, kun käännetään kasvot menosuuntaan, eteen asennetaan palkki, mutta se kiinnitetään omilla vöillään (tällöin viisipistevyöt irrotetaan penkistä). Sirona ei sitten taas mene kuin 18 kiloon saakka eli noin neljävuotiaaksi. Sironan voisi kuitenkin ottaa käyttöön jo vauvan kanssa kallistustoiminnon ja penkin muodon ansiosta, mutta erillistä turvakaukaloa kuitenkin suositellaan ja kieltämättä se pienen vauvan kanssa on myös käytännöllisempi. Sironassa on aivan uudenlainen pyörivä alusta, joka helpottaa lapsen laittamista istuimeen ja istuimesta poisottamista, kun penkin voi kääntää sivuttain. Hinta-laatusuhde oli Pallaksessa kohdillaan, kun taas Sirona oli melko kallis, vaikkakin Cybexin uusimpana mallina varustettu viimeisimmillä turvaominaisuuksilla.

Lopulta päädyimme Sironaan, kuten kuvasta saattaa päätellä, ja T:kin vaikuttaa tyytyväiseltä. Istuin tulee autossa melko korkealle ja vaikka sivupalkit hieman luultavasti blokkaavatkin näkymiä, lapsi silti näkee ulos paljon paremmin kuin turvakaukalosta. Parin automatkan kokemuksella olemme siis tyytyväisiä ja toivomme istuimen olevan hintansa väärti. Hieno se on ainakin :)

EDIT: nyt kun istuin on ollut käytössä jo pidempään, niin voin kertoa, että jalkatila tuntuu jäävän melko pian riittämättömäksi selkä menosuuntaan matkustettaessa. Meidän tyttösellä ei ole ainakaan pitkät raajat, pikemminkin on persjalkaista tyyppiä äitinsä tavoin ja kengät jalassa jalat jo jäävät koukkuun. Kokeilimme kääntää istuimen ja ottaa palkin käyttöön, mutta siihen tyttö on vielä taas ihan liian pieni. Kannattaa siis kokeilla istuinta ja arvioida jalkatilan riittävyys. Olen myöskin ollut pettynyt Cybexin toimintaan, koska eivät itse missään ilmoittaneet tai ottaneet jälleenmyyjiensä kautta yhteyttä vyön kiristysmekanismivikaan liittyen. Lukijan vinkistä otin itse yhteyttä liikkeeseen, josta istuimen ostimme ja edelleen odotamme osaa. Heillä ei ollut tällaisesta tyyppiviasta tietoakaan. Ei hyvä.

EDIT2: Istuimemme vika ei ollutkaan siinä osassa, jossa vikaa on yleisemmin ilmennyt. Jostakin syystä vyömekanismi lukittui kun lapsi istui istuimessa. Myyjäliike hoiti homman hienosti ja kävi vaihtamassa istuimeen koko rungon meillä kotona saakka. Vyön kiristys on edelleen tiukahko, mutta toimii kuitenkin huomattavasti helpommin kuin ennen. Penkin pyörivä alusta on osoittautunut todella käteväksi, siinä säästää omaa selkäänsä tosi paljon. Kaikki taas kunnossa. Jos vikaa ilmenee, kannattaa ottaa myyjään yhteyttä ja tarkistuttaa penkki!

Shoppailuvinkki sunnuntaille

Jos haluat tehdä edullisia löytöjä etkä kavahda ihmisjoukkoja, niin vielä huomenna sunnuntaina on Luhdan tehtaanmyymälän tyhjennysmyynti Vartiokylässä, aivan Itäväylän Teboilin vieressä. Liikennekaaos oli hirveä ja ihmisiä ostoksilla järrrrkyttävän paljon, mutta kyllä sieltä kaikkea kivaa löytyi. Halpoja vaatteita, pyyhkeitä, lakanoita ja Lumenen pistekin.

Sinne siis huomenna, jos hermo kestää :)

Haalarihommia

Ajattelin, että vielä tänä syksynä ei olisi tarvinnut välittää välikausivaatetushypetyksesta, mutta pieleen meni. Tajusin, että kesäkelien jälkeen ei voida siirtyä suoraan toppahaalareihin, kun siinä syksynkin aikana olisi kiva ulkoilla. Kaiken lisäksi T on innostunut hiekkalaatikoista ja maassa möyryämisestä, joten kosteuden kestävä puku oli tarpeen. Kaksiosaisella takki-housukombolla olemme pärjänneet tähän saakka, mutta kun pukeminen ei ole T:n lempipuuhaa, niin haalarin hankinta tuli kyseeseen jo ihan käytännöllisistä syistä.

Halusin puvun, joka menisi mahdollisimman pitkälle syksyyn, ehkä toimisi jopa pikkupakkasilla. Polarn o. Pyretin välikausihaalari tuntui täyttävän kaikki kriteerini. Tuulen- ja vedenpitävä, kestävää materiaalia, irrotettava fleece-vuori ja plussaa myös yksivärisyydestä (tykästyin punaiseen haalariin niin, etten voinut edes harkita muita vaihtoehtoja ja kyseinen väri toimii hyvin myös pojilla!). T oli edellisessä neuvolassa vajaa 71 senttiä pitkä ja myyjä kertoi haalareiden olevan aika reilua mitoitusta. Testasimme haalarin liikkeessä ja vaikka 74 senttinen oli just sopiva eikä siinä ollut kasvunvaraa, päädyimme ostamaan sen. Näin siksi, että 80 senttinen haalari oli tosi iso varsinkin hihoista. Myyjä kertoi, että vaatteilla on kolmen viikon vaihto- ja palautusoikeus ja kehotti kotona vielä rauhassa testailemaan pukua.

Testasin pukua kotona lapsen päälle kenkien kanssa ja niin vain neitokaiselle näyttää jäävän haalarin lahkeet lyhyiksi - ehkä se ei olekaan niin lyhytjalkainen, kuin olen ajatellut :) Jalkarenksut eivät meinaneet millään venyä kenkien päälle ja ilman kumirenksujen vetämistä kenkien päälle lahkeet nousevat sen verran ylös, että nilkat vilkkuvat. Puku onkin nyt pakattu kassiin ja odottaa käytiä liikkeessä, jossa toivottavasti saamme vaihdettua sen sittenkin seuraavaan kokoon. Neiti tosin ehti repimään hintalapun pois ja syömään sen atomeiksi, toivottavasti vaihto ei jää siis siitä kiinni. Mutta ihana haalari on silti ja helppo pukea päälle, rinnan kohdalla on riittävästi tilaa, jotta kädet saa pujotettua hihoihin ilman, että lapsi raivostuu. Hyvä Po.P!

Messuille

Väestöliitosta otettiin yhteyttä ja tiedusteltiin, olisiko kiinnostusta käydä tutustumassa Odotus&vauva -messuihin. Meillä on sopivasti äiti, tytär & mummu -viikonloppu messujen aikaan (iskämies lähtee Roomaan, kadekadekade!), joten pääsemme naisten kesken hömpsöttelemään omia juttujamme. Kivaa! :)

Messut järjestetään Wanhassa satamassa 29.-30.9.2012 ja teemana on uuden elämän ihmepäivät. Nettisivut löytyvät täältä ja ohjelmaan pääset tutustumaan täältä. Messut on suunnattu odottajille ja vauvaperheille ja lupaus on tarjota elämyksiä, kokemuksia ja ihania uutuuksia helistimistä lastenrattaisiin (ounou, toivottavasti messutyyliin mitään ei saa ostettua paikanpäältä, muuten voi olla matti kukkarossa viimeistään messujen jälkeen).

Mielenkiintoisia luentoja on myös tarjolla niin imetyksestä, kuin uniasioistakin. Löydä suosikkisi ja mene kuuntelemaan, niin tehdään mekin!

10

Kesä on ohitse ja kirpeä syysilma tulvii kasvoille. Leppoisan kesän jälkeen lapset taas kirmaavat iltapäivisin laumoina puistoissa ja vanhemmat ovat saaneet tiukan ilmeen takaisin kasvoilleen. Tykkään kuitenkin syksyyn liittyvästä uuden alkamisen fiiliksestä, melkein tekisi itsekin mieli lähteä ostamaan uusia kouluvaatteita, kirjoja ja kyniä.

Meilläkin viimeinen "kesälomaviikko" on pyörähtänyt käyntiin ja selvää työhönpaluuahdistusta on ilmassa. Sekä minulla että miehellä, vaikka vain toinen meistä palaa työelämään. On ollut todella ihanaa viettää aikaa yhdessä. Isyysloma on sommiteltu hyvään kohtaan - lapsi havannoi jo niin paljon enemmän ympäristöään ja työssäkäyvä vanhempikin ehtii luomaan eri tavalla suhdetta lapseensa. Jos minulta kysyttäisiin, niin isäkuukauden pitäisi olla pakollinen kaikille - etenkin niille isille, jotka eivät käytä vanhempain- tai hoitovapaata muutoin. Lapsen motorinen kehitys on saanut tässä vaiheessa aivan uusia ulottuvuuksia, kognitiivisesta puhumattakaan ja lapsi selvästi nauttii vanhempien läsnäolosta ja heidän kanssaan touhuamisesta.

Enää kaksi kuukautta ja T täyttää vuoden. Kymmenen kuukautta on siis täynnä. Pieni avuton vauva on poissa ja tilalla on iloisesti ympäristöään tutkiva taapero. Kymmenen kuukauden iässä T:

• osaa seisoa ilman tukea
• ottaa pari haparoivaa askelta halutessaan. T on vähän arka ja jännittää, mutta välillä huomaamattaan etenee ilman tukea.
• kävelee hyvin vain toisesta kädestä kiinni pidettäessä tai annettaessa sormi tueksi.
• jokeltelee ja jodlailee, harjoittelee r -kirjainta (dredredrrrrrreeeee!). Tänään huomasimme ärrän pärisevän etenkin, kun jokin asia ärsyttää, liekkö kiroamista (pitäis vissiin hillitä omaa kielenkäyttöä?)
• pyörittää päätään puolelta toiselle ja nauraa paljon
• osaa ja tajuaa tulla sohvalta ja sängyltä peppu edellä alas
• "hyppii", pyörittelee päätään ja nauraa, kun kuulee (hyvää) musiikkia
• leikkii edelleen mielellään kukkuu -leikkiä
• ei tykkää vaatteiden pukemisesta YHTÄÄN
• protestoi, jos jotain kivaa kielletään (kuten äidin kännykän syöminen)
• pahoittaa mielensä, jos kädessä oleva tavara otetaan pois
• seuraa mitä muut tekevät ja matkii (esimerkiksi rullaa kielen, päristelee, taputtaa käsiä jalkoihin musiikin tahdissa yms)
• osaa syödä omin käsin sujuvasti
• harjoittelee lusikalla syömistä (ei luonnistu ihan vielä, mutta yritys on hyvä :)
• suussa on kaksi alahammasta.

Ihan selvästi jotkin syy-seuraussuhteetkin alkavat valjeta. Olimme ystävien luona kylässä ja siellä T olisi halunnut kovasti tutkia tv-tason kaapin sisältöä. Ovessa oli salpa, joka piti nostaa ensin ylös ja sen jälkeen vetää ovea siinä olevasta renksusta. T käänsi salvan ylös ja veti rinkulasta ja melkein hermostui, kun ovi ei silti avautunut, salpa oli nimittäin löysällä ja valahti aina uudelleen eteen, kun T oli saanut sen nostettua. Kyllä meitä nauratti, kun seurasimme neidin touhua!

Ruokailuhommiin uutena ovat tulleet hapanmaitotuotteet: piimä (meillä on gefilus-piimää kalliiden Rela dropsien sijaan), maustamaton jogurtti (namia banaanin ja kanelin kera), rahka ja raejuusto. Näiden lisäksi voi antaa maitopohjaisia ruokia, joissa maito on kiehautettu, kuten mannapuuro, jota ollaankin muutamana aamuna aamupuuroksi syöty ja hyvin maistuu. Mitään mahavaivoja ei ole tullut. T on kiinnostunut itse syömisestä todella paljon ja jos vain keksisin mitä kaikkea antaa, niin voitaisiin siirtyä vaikka kokonaan sormiruokailuun. Kestäähän siinä ja sotkua tulee, mutta neiti syö niin keskittyneesti, että sitä on ilo katsella. Sitäpaitsi sotkua tulee koko ajan vähemmän.

Yösyöttöjä meillä ei olla harrastettu sitten edellisen unikoulun aloituksen. T ei edelleenkään nukahda itsekseen omaan sänkyynsä, mutta ei se nukkumaanmeno yleensä mitään taisteluakaan ole. Yleensä T torkahtaa iltaimetyksen aikana, josta T siirretään omaan sänkyynsä vähän ennen kuin neiti nukahtaa kunnolla. Pieni selän tai pään silitys riittää ja neiti nukahtaa sänkyynsä. Illan aikana T saattaa herätä kerran tai pari ja viimeistään yöllä nostan viereen nukkumaan, jolloin T ei herää keskellä yötä itkemään. Aamun ensimmäinen ruokailu on yleensä ollut viiden aikaan, mutta olen yrittänyt hivuttaa sitä nyt lähemmäs kuutta ihan hyvin tuloksin. T nukkuu edelleen kahdet päiväunet, mutta näyttää siltä, että toiset päikkärit saattavat pian jäädä historiaan - ainakin ne ovat siirtyneet sen verran iltaan ja jääneet lyhyiksi jo muutamana päivänä. Parhaiten uni maistuu vaunuissa ulkona, mutta luonnistuvat ne kyllä melkein missä vain: sylissä, turvakaukalossa, sohvalla, sängyssä. Kun väsy iskee, se ei katso aikaa eikä paikkaa. Toissailtapäivänä neiti nukahti isänsä mahan päälle poikittain.

Syksyn tullen aloitimme jälleen ne niin kliseiset ja joidenkin paheksumatkin muskari- ja vauvauintiharrastukset. Olkoon kuinka kliseisiä vaan, mutta T nauttii niistä täysillä, eivätkä ne vanhemmillekaan mitään pakkopullaa ole. Ainakin minusta on ihanaa käydä altaassa temppuilemassa neidin kanssa ja muskarissa lauleskelemassa, hyörimässä ja pyörimässä kun näen, kuinka kovasti T niistä nauttii.

Neuvolakäynnillä neidin 10 kk mitat olivat 70,5 cm ja 8900 g. Melkolailla keskiverto lapsi pituuden ja painon suhteen.

Meille kuuluu siis pääasiassa kaikkea hyvää, vaikka tuo arkeen palaaminen näin pitkän loman jälkeen vähän ahdistaakin. Talven tulo myös hieman pelottaa, miten me päästään ikinä ulos, kun pukeminen on yhtä tuskaa? Jotain kivaa pitää keksiä sen helpottamiseksi. Vinkkejä?

II Tauko II

Mulla on ollut pienimuotoinen kirjoituslukko. Jostakin syystä olen päätynyt deletoimaan kaiken, mistä olen alkanut kirjoittaa ja miettinyt mitä tänne haluan jakaa. Lähinnä kirjoittelen muistoksi itselleni, mutta  koska blogi on julkinen, tätä väistämättä lukevat muutkin. Eikä siinä mitään, kivaahan se on, mutta huomaan harjoittavani melko rankkaa itsesensuuria ja esittäväni vain yhden puolen meidän arjesta - tylsän sellaisen. Jossakin vaiheessa tämä on vaan ajautunut siihen pisteeseen, että olen yrittänyt kertoa meidän kokemuksista erilaisten vauva-aikaan kuuluvien haasteiden suhteen ja toivonut, että joku toinen saisi jotain vinkkejä omaan arkeensa siitä, miten hommat on saatu meillä toimimaan. Haluaisin kuitenkin muistaa muitakin juttuja.

Ehkä tämä hiljaiselo on tehnyt tehtävänsä. Jatkossa tänne tulee entistä vähemmän kuvia ja toivottavasti enemmän ja useammin tekstiä. Pieniä juttuja, jotka itse haluan muistaa ja joista itse voin palauttaa mieleeni tapahtuneita sattumuksia ja säätämisiä.