Äippävapaa

Kuva lainattu täältä.

Pari yötä meni nukkuessa vähän huonosti. Ekana iltana en meinannut syystä taikka toisesta saada itse unta ja seuraavana iltana neiti nukkui pikku-unet silloin, kun olisi pitänyt mennä yöunille. Niinhän siinä sitten kävi, että jossain vaiheessa uni karisi silmistä. Ajattelin väsyttää pikkuista ihan tarkoituksella - höpöteltiin ja kivaa olikin, T kiljahteli ja pölisi minkä ehti "ötyäitttääää". Tämän seurauksena uni ei pikkuiselle kuitenkaan meinannut ihan iisisti tulla, vaan piti pienet uni-itkut tirauttaa ja rauhoittui vasta sylissä. Yö oli sitten myös katkonainen ja kaikista paras paikka oli äidin kainalo. Koko yön vieressä möyri pikkuinen kylkimyyrä. Jos siirsin omaan sänkyyn, alkoi hurja viuhtominen ja potkuharjoitukset. Jos siirsin sängyllä ylöspäin, ettei raasu liiskaannu kyljen alle, oli samantien puoleksi mun tyynyn alla nokkimassa ja etsimässä tissiä. Sitten siinä kyljessä, tissi suussa nukkui muutaman tunnin pätkiä.

Aamulla olin ihan tööt. Hartiat jumissa, tukka likaisena ja pystyssä, silmäpusseilla olisi kevyesti kantanut kauppaostokset kotiin. Mies ymmärsi (näki?) yskän ja ystävällisesti tarjosi muutaman tunnin äippävapaata. No mitä minä teen? Tuumaan, että eiiiiii, en voi jäädä vaan kotiin nukkumaan, jos te lähdette jonnekin, vaan siinä tapauksessa lähden mukaan. Jäin nimittäin kerran yksin nukkumaan univelkojani pimeimpään talviaikaan pariksi tunniksi ja siinä ehti tulla niin itkut kuin ihan hirveät visiot liukkaassa kelissä kolaroivasta iskä-miehestä pieni vauva kyydissään. Silloin päätin, että ei enää ikinä sitä fiilistä, kiitos. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, mitä suurimmissa määrin arvostan mieheni ajatusta ja ehdotusta. On kiva tietää, että tarvittaessa saan ihan ikiomaa aikaakin, käytin sen sitten nukkumiseen tai johonkin muuhun.

Äitiys on hassua. Sitä on niin pienen jälkeläisensä lumoissa, että vaikka kuinka väsyttää, sen mieluummin kärsii, kuin päästää pienokaistaan näköpiiristään kovin kauaksi. Turvallisempaa on kuulla itku ja huuto alakerrasta, kuin nukkua yksin painostavan hiljaisessa talossa. Lämpötilakin tuntuu laskevan parilla pykälällä, kun kotiin jää ihan yksin. Onkohan muita, jotka jakaa tän fiiliksen mun kanssa, vai olenko ainoa tällälailla tärähtänyt?