12 kk eli vuosi täynnä!

T täytti vihdoin vuoden pari viikkoa sitten. Oli yhtäaikaa haikeaa ja ihan hirveän mukavaa - vauvavuosi on virallisesti takanapäin. Hassua, miten tuntuu, että oltiin synnärillä ihan just ja sitten on kuitenkin jo vuosi mennyt. Ihanat muistot synnytyksestä ovat niin syvällä mielessä, että jopa yksityiskohtia muistuu mieleen. Ehkäpä siinä on juuri syy, miksi se tuntuu niin tuoreelta muistolta.

Synttäreillä kävi niin T:n kaverivieraita vanhempineen kuin sukulaisiakin. Hyörinää ja hälinää riitti ja kiva päivä oli. Tarjottavaa oli yllinkyllin, kokonainen päivä meni leipoessa ja vielä synttäriaamuna viimeistelyt. Hyvää tuli ja iskämiehestä kuoriutui yllättävä marsipaanitaiteilija, kun hän teki Hello Kitty -koristeen T:n kakun päälle. Oikeasti se oli tosi hieno ja herätti ihmetystä, oliko J todella tehnyt sen itse. Oli. Hienoja lahjojakin T sai: kirjoja, potkutteluauton, ruokailuväluneet, lampaantaljan pulkassa käytettäväksi, vaatteita, leluja, Muumi-astiaston jne. Tyttö oli tyytyväinen ja niin oli vanhemmatkin :)

Viimeisen kuukauden aikana kehitystä on tapahtunut enimmäkseen kävelyn vakaantumisena ja koordinaation ja hienomotoriikan kehittymisenä. T osaa pyöriä ympyrää, peruuttaa ja vähän "juostakin" (nopeaa teputtelua), mutta toki yllättävät matonkulmat ja vastaavat saavat pienen vielä kompastumaan. Portaissa kiipeily on lempipuuhaa ja tyttö menisi mieluusti suorilla jaloilla ylös, mutta pituus ei vielä ihan riitä. T nousee usein kielloista huolimatta ekalle askelmalle ja istahtaa alas toiselle ja näyttää hyvin tyytyväiseltä ja iloiselta: "Katso äiti, osasin mennä istumaan tähän niinkuin sinä tai Mummu!". Lusikan käyttö kiinnostaa, mutta sen lisäksi, että sillä mätettäisiin ruokaa suuhun, sillä välillä myös viskotaan ruokaa pitkin poikin. Hankittiin T:lle ekat kynät ja ollaan vähän piirretty, mutta kaikista kivointa T:stä vielä on keräillä kaikki kynät käteen ja sitten viskoa niitä ympäriinsä ja taas kerätä kaikki läjään. Välillä paperiin joku viivakin ilmestyy. Ja ilmestyipä Ukon isänpäiväkorttiin ihan selkeä nuolikin (vahingossa tottakai), vanha nuolenpiirtäjä tuo meidän mukula :) Mummun kanssa on myös ihanaa skypettää joka aamu aamupuuron lomassa, ihana iloinen virne nousee kasvoille, kun Mummu vihdoin vastaa puheluun.

Neuvolassa mitaksi rimpuilevasta lapsesta saatiin 72,5 cm, veikkaanpa että meni vähän alakanttiin, mutta koska mitta oli käyrillä ja käyrä nousi tasaisesti, niin ei kiusattu pikkuista enempää. Painoa oli n. 9,5 kg. Eikä suostunut tyttönen enää vaa'allekaan, vaan käytiin yhdessä ja sen jälkeen jouduin vaa'alle yksin ja sitten vähän miinuslaskua. T:llä on todella voimakas ja vahva temperamentti, enää ei ihan helposti tehdäkään mitään sellaista, mihin T ei halua suostua.

Temperamentti näkyy myös nukkumisessa. T menee (yleensä) helposti nukkumaan, mutta heräilee sitten eikä kukaan eikä mikään muu auta kuin äiti. Huutaa itsensä vaikka siniseksi jos niikseen tulee ja jossain vaiheessa alkaa säälittää, kun toinen haukkoo henkeään ja nikottelee huudettuaan niin paljon. Viime aikoina heräilyä on ollut keskimäärin neljä-viisi kertaa yössä. Arvioisin, että viides hammas puhkeaa kohtapuoliin ja se herättelee, mutta kyllä muitakin muutoksia on ollut, joten voi johtua niistäkin: imetystä ollaan vähennetty roimasti ja vajaa viikko sitten siirsimme T:n sängyn jälleen omaan huoneeseensa, jotta saisimme kaikki nukuttua paremmin riippumatta toisten pyörimisestä ja kuorsaamisesta. Lopputulos on kuitenkin ollut edelleen vieressä nukkuva lapsi ihan käytännön syistä - pakko saada nukuttua itsekin. Unirintamalla on tapahtunut myös muuta: T on nyt muutaman päivän ajan nukkunut vain yhdet päiväunet ja eilen posottikin kolme tuntia. Toivottavasti tänäänkin :) Olen ollut koko vuoden salaa vähän kateellinen niille, joiden vauvat nukkuu pitkät päikkärit ja siinä välissä ehtii tehdä omia juttuja kaikessa rauhassa.

Vauvavuosi oli yhtäaikaa ihana ja kamala. Pienen taaperon kanssa on paljon enemmän tekemistä ja kontaktia saa ihan eri tavalla. Voidaan oikeasti tehdä jotain yhdessä. Siispä keskityn jatkossa täällä live-elämässä siihen. Tämän blogin oli tarkoitus olla paikka, johon kirjoitella muistoja itselle T:n ensimmäisestä vuodesta ja samalla jakaa muillekin pala meidän arkea ja laittaa muistiin vinkkejä ja kehitysvaiheita mahdollisen pikkukakkosen varalle, ettei sitten tarvitse muistella taas samoja asioita. Nyt vuosi on täynnä ja olen päättänyt myös lopettaa tämän kirjoittamisen. Jatkan varmaan jossain, mutta jollain toisella teemalla, varmaan toki arkea sivuten.

Kiitos kaikille lukijoille, erityisesti kommentit piristivät toisinaan aika ankealta tuntuvia päiviä :)

Heippa (T sanoisi "Ppa!" ja vilkuttelisi ja heittelisi lentosuukkoja)!

-Koo-

Puistopäivä

Kävimme tänään puistossa Me&I -vaate-esittelyssä. En ole erityisemmin fanittanut kyseistä brändiä, mutta yllättäen löysin kivoja vaatteita talven harmaisiin päiviin pikkuneidille. Vähän väriä elämään, niin sanotusti.

Puistossa riitti muutenkin hulinaa. Taaperoita vilisti jaloissa, mutta T pysyi pahimman metelin ajan tiukasti kainalossa. Nyt on taas meneillään selvästi joku "vaihe", kun vierastaa kaikkia niin kovin ja äidin syli on maailman paras paikka. Välillä tulee jopa itku pienellä, kun on liian paljon vieraita ihmisiä ja puheensorinaa ympärillä. Pahimman hälinän laannuttua T:kin uskaltautui leikkimään duploilla ja kas kummaa, kaveri tuli ja päätti vähän kopsautella T:tä päähän palikoilla. Itkuhan se siitä(kin) seurasi, mutta kyllä oli suloinen pikkumies kun tuli halaamaan episodin päätteeksi ja pyytämään anteeksi. Halasi tosin minua, mutta silti :)

Pistin kuitenkin merkille, että T kävelee ja leikkii jo niin sujuvasti, että taidamme siirtyä palleropiiristä naperopiiriin. Ei varmaan ole T:llekään pahitteeksi nähdä hippasen vanhempia lapsia ja ottaa heiltä mallia kuinka toimia.

Kotimatkalla neiti simahti vauhuihin ja nukkuu ulkona edelleen. Ehdin laittaa ruoan uuniin ja kirjoitella tämän. Kohta varmaan heräilee ja sitten touhut taas jatkuu. Tämmöinen päivä meillä siis tänään. Millainen teidän päivä oli?

Söpöys maximus

Mulla meinasi tippa tulla linssiin eilen illalla, kun T heräsi puoli tuntia nukkumaanmenon jälkeen ja alkoi etsiä uudelleen unta. Kun uni ei meinannut tulla, neiti alkoi leikkimään sängyssään. Joi itse ensin tuttipullosta vettä ja alkoi sen jälkeen juottaa sitä pehmoleluille. Siis oikeasti - otti nallen kainaloon ja pullon toiseen käteen ja tökki pullolla nallen suuhun. Hiljaa vierellä pötkötellessäni ja touhua seuratessani en malttanut olla nallen puolesta tekemästä juomisääniä. Siitähän vasta riemu repesi. Ei ehkä ollut fiksuin veto nukkumisen kannalta, mutta T:n ilme oli sen arvoinen. Suu levisi korviin ja ilmeen perusteella T ajatteli: "kuulitko äiti, nalle juo."

Kauniita unia, kukkasten kuvia!

Harmittelin täälläkin sitä, kun tuli väsyksissä aloitettua yöimetys uudelleen. Mutta arvatkaas mitä. Viikonloppuna päätin taas pitää unikoulua, jotta yötissuttelu saadaan loppumaan. Kuvittelin menon olevan samanlaista kuin aiemmin ja että protestointi olisi melkoista. Yllätyinpä isosti ja iloisesti, kun kaksi edellistä yötä onkin mennyt mainiosti ja ollaan nukuttu kaikki paremmin kuin aikoihin.

Kyse ei siis ollut tällä kertaa muusta, kuin neidin siirtämisestä omaan sänkyynsä, joka meillä on sivuvaununa. T:n herätessä silittelen tai pidän kättä kevyesti selän päällä ja tarvittaessa tarjoan tuttipullosta vesihuikkaa. Tuttipulloakaan ei olla tarvittu kuin illalla yhden kerran, yöllä se ei siis kelpaa. Tosin viime yönä neiti ei edes herännyt kertaakaan, joten tuttipullon kelpaavuutta ei tarvinnut edes kokeilla. Alan oikeasti uskoa siihen, että lapsella on tietyt kaudet, jolloin kehitys tapahtuu ja imetyksen vieroituksen aika on selvästi nyt. Päivisin neiti ei juuri rintaa kaipaile jos ja kun saa muutakin juotavaa ja iltaisinkin alkaa olla nähtävillä, että kohta imetys jää historiaan. Tyttönen kun pyörii ja hyörii ja ennen nukahtamista ITSE kääntyy rinnalta pois ja etsii sopivaa asentoa nukahtaakseen.

Voi pientä. Tavallaan olen iloinen siitä, että lapsi vierottaa itse itseään, eikä imetystä tarvitse lopettaa vastoin lapsen tahtoa, mutta itselle tämä on hämmentävän haikeaa. Ajattelin olevani iloinen siitä vapaudesta mitä imettämättömyys suo, mutta on se ollut itsellekin ihana pieni levähdyshetki lapsen kanssa, kun yhdessä ollaan pötkötelty. Kohta sekin on muisto vain, niinkuin T:n koko vauvavuosi.

Lempijutut

Lempparijuttuja on tällä hetkellä:

- sohvalle ja sieltä pois kiipeäminen
- sohvan yli kiipeämisen yrittäminen
- portaisiin kiipeäminen
- nurkkaan änkeäminen ja töpseleiden vetäminen pois pistorasioista ja paikalleen sihtaaminen
- paperivarjostinlampun rutistelu

Kaikki kielletty on nyt siis pop. Neiti pyörittelee päätään ja heristää sormeaan mennessään, mutta kun kielto ei silti mene perille saakka ja pitää hakea pois, alkaa makaronivötkyily ja raivarihuuto. Ei ole pienen ihmisen elämä helppoa :)

Itkeekö se?

Kuva täältä.

Ihan sama onko ollut itkuinen vai hyväntuulinen päivä. 

Kun menee saunaan tai suihkuun alkaa itku kuulua korvissa. 

Aina.

Tänään oli hyvä päivä

T oppi liittämään kaksi lego-palikkaa yhteen piiiitkällisen ähertämisen jälkeen.

T maistoi puistossa käpyä, keinui täysillä, laski liukumäkeä ja ähersi hiekkalaatikolla.

Sujautin T:n ruokaan ilmeisen reilun satsin cayenne-pippuria. Tulos: lapsi söi, mutta suuta poltti niin, että lopulta sylki kaiken ulos ja joi desin tai kaks piimää päälle. Raukkaparka :(

Gedappaagedoudaph nauratti koko päivän.

Oli kiva sunnuntai <3

Ruokaa, mulle tuokaa!

Nopea ruokaohjepäivitys, kun sattui tulemaan niin namia. Pienillä muutoksilla saatiin samasta sapuskasta T:llekin sopiva ja maistuva annos.

Palsternakka-vuohenjuustoröstit (alkuperäinen resepti täältä)

350 g palsternakkaa
250 g porkkanaa
2 sipulia
--> kuoritaan & raastetaan (raastoin pienemmällä terällä eli melko hienoksi raasteeksi kaikki)

lisätään joukkoon:
puristettu valkosipulinkynsi (käytin kokonaisen solo-valkosipalin)
ripaus suolaa aikuisten satsiin (laitoin ehkä 1/2 tl)

sekoita keskenään:
3 munaa
2 rkl vennäjauhoja
--> sekoita raasteiden joukkoon

mausta:
tuoreella basilikalla
mustapippurilla
chilijauheella
aikuisten satsiin n. 150 g vuohenjuustoa murennettuna.

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja tee pellille leivinpaperin päälle melko isoja pihvejä. Meillä oli hieman vähemmän palsternakkaa ja porkkanaa kuin mitä ohjeessa määrätään ja satsista tuli 6 isoa röstiä ja lapsukaiselle 3 pientä omastaan. Lisäsin myös T:n rösteihin chiliä ja hyvin upposi :)

Lisäksi tehtiin omenasalsaa:
1 (punainen) omena (käytin honey crunchia)
3 isoa tomaattia tai pienempiä riittävästi
1 sipuli
1 punainen chilipalko (ota siemenet veks)
korianterinippu
1 rkl kurpitsansiemeniä
1 rkl pinjansiemeniä
1 lime
merisuolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
n. 1 + 1/2 tl hunajaa

Pilko omppu, tomaatit, sipuli, chili ja korianteri pieniksi kuutioiksi. Paahda siemenet kuivalla pannulla (lapsen annoksesta tietty hyvä jättää ehkä pois). Lisää kuutioiden joukkoon paahdetut siemenet, limetistä puristettu mehu, mausteet ja oliiviöljyä ihan rennolla otteella. Lapsen annokseen ei suolaa. Itse laitoin sitä vahingossa koko satsiin, joten jäi lapselle syöttämättä. Ei sillä kyllä ole kauheasti edelleenkään niitä hampaitakaan ja honey crunch on melko kovaa omenaa, joten olisi tainnut jäädä syömättä muutenkin :) Koko komeus jääkaappiin odottamaan muun ruoan valmistumista ja maustumaan. Tästä tuli tosi hyvää, aion tehdä toistekin!

Lisäksi teimme mustennettua kalaa (blackened fish)
Siihen tarvitaan:
lohta medaljonkeina

mausteseos (2 annosta):
1/2 tl valkosipulijauhetta
1 1/2 tl sipulijauhetta
2/3 tl cayennepippuria
1 1/2 paprikajauhetta
1 tl suolaa
1/2 tl pippuria
1/2 tl timjamia
ripaus juustokuminaa

Pyörittele medaljongit mausteseoksessa ja paista kuumalla pannulla (voissa). T:n kalan maustoimme mustapippurilla. Paistoimme sitä hetken pienessä tilkassa oliiviöljyä ja siirsimme kypsymään uuniin.

Naminamiiii, hyvää tuli, vaikka aikaa tähän vähän tuhrautuikin (ehkä n. 1 1/2 h kokonaisuudessaan).

Taistelualusäiti

Viime aikoina musta on alkanut tuntua siltä, että osa äitiyttä on toimia taistelualuksena, joka liikkuu vierailla vesillä. Koskaan ei tiedä mikä kriisi iskee seuraavan aallon takaa ja miten siitä selvitään.

Ensimmäisen lapsen valitettavana osana on toimia koekaniinina. Ensin kokeillaan jotain, sitten otetaan takapakkia ja kokeillaan jotain muuta, kun ensimmäinen taktiikka osoittautuikin tehottomaksi. Meillä on taisteltu niin imetyksen kuin nukkumisenkin kanssa ihan kohtalaisesti ja kaikki muut pikkutaistelut päälle - kuten pottailu.

Me ollaan nukuttu pääsääntöisesti perhepedissä ja se ei varmaan ole ainakaan edesauttanut yöimetyksen lopettamista. Yösyönti oli jo pois pari kuukautta, mutta kun ylähampaat tekivät tuloaan monta viikkoa ja yöt olivat yhtä huutamista, luovutin. Eilen illalla potkaisin iskämiehen vierassänkyyn goisaamaan ja testasin nukkuisiko tytöntyllerömme paremmin, kun tilaa on (siis sen sänkyhän on taas sivuvaununa, mutta ei se vaan siellä viihdy, plääh) ja kas kummaa - yöllä syöpöteltiin kerran tai kaksi ja nukuttiin molemmat paremmin kuin aikoihin, vaikka sitä toista ylähammasta pukkaa edelleen!

Löysin myös illalla netissä surffatessani Dr. Gordonin artikkelin, jossa on metodi perhepedissä tapahtuvaan yöimetyksen lopettamiseen. Kannattaa vilkaista, jos selkeät "tee näin" -ohjeet kiinnostavat.

Unikouluohjeista alkaa pikkuhiljaa muodostua käsitys, että oikeastaan on ihan sama mitä teet, kunhan et vahingoita lasta tai anna hänen vahingoittaa itseään ja olet toimissasi johdonmukainen. Lapsi tuskin traumatisoituu muutaman yön huudatuksesta, mutta jos omat hermosi eivät sitä kestä, niin älä huudata - on kuitenkin ymmärrettävä, että jonkun verran itkua muutoksiin liittyy aina ja sitä on vain siedettävä eikä (yö)itkussa ole aina kyse huudattamisesta. Jokainen vanhempi tuntee itse lapsensa parhaiten ja sitä myöten myös tietää sen, mikä oman lapsen (tai itsensä) kohdalla toimii. Olen myöskin huomannut, että oikeasti nämä asiat ovat kiinni omasta korvienvälistä. Kun on tottunut analysoimaan ja järkeilemään asiat puhki, ei lapsen kanssa suoraviivaisesti toimiminen aina olekaan niin helppoa, kun ei voi selittää miksi toimii milläkin tavalla. Siksipä tunneskaala liikkuu säälistä epätoivoon, kun muutosta ei tapahdu heti. Kun muistaisi pitää mielessä ohjenuoran, että yksinkertaisin on yleensä toimivin...

Tämän hetkinen taistelu on nimeltään projekti imetyksen vähentäminen ja vähittäinen lopettaminen. Kun yöimetys tuntuu olevan lapselle se tärkein, olemme vähentäneet päivästä. Itse asiassa siitä on luovuttu lähes kokonaan - T saa rintamaitoa aamulla ja seuraavan kerran vasta illalla - poikkeuksena tilanteet, joissa lapsi oikeasti kaipaa muutakin lohdutusta kuin pipiin puhaltamista. Päivällä juomapuoli hoituu piimän, veden ja korvikkeen voimin. Viime yö osoitti sen, että ainakaan päiväimetyksen lopettaminen ei ole vilkastuttanut öitä. Päivisin halitellaan ja sylitellään muutenkin niin paljon, ettei hellyyttä tarvitse yöllä erikseen tankata tissin kautta. Päiväunille nukahtaminen on vähän haastavaa ilman rintaa, mutta järkeilin mielessäni sitäkin niin, että jos ja kun T oppii nukahtamaan päiväunille jollain muulla keinolla kuin rinnalla, se ehkä onnistuu sitten myöhemmin öisinkin. Olisi kiva kuulla, jos jollakulla on kokemusta siitä, että olisi luopunut ensin päiväimetyksestä ja sitten vasta yöstä, miten se teillä toimi vai toimiko - netistä ei hirveästi kokemuksia löytynyt!

Nyt takaisin taistelutantereelle. T juuri lopettelee lounastaan: söi sormiruokana lasagnea ja jälkkäriksi vadelmia. Hyvin upposi, mutta sotku on ihan kohtalainen. Ei muuta kuin rätti tanassa kohti tahroja!

Elämän tähtihetkiä

...on, kun jäädään kauppareissulta palatessa ex-tempore keinumaan, laskemaan liukumäkeä ja hiekkalaatikolle tekemään hiekkakakkuja ja lapsi nauraa hekottaa eikä tahtoisi lähteä jatkamaan matkaa, vaan kiipeä äkkiä takaisin hiekkalaatikkoon ja konttaa karkuun.

Meillä on ollut muutenkin nauruntäyteinen päivä tänään, rakastan tuon lapsen varmaan pilalle pian :)

Syystouhuja

Syksy alkoi vilkkaasti ja nyt kun on hiljentynyt, tuntuu todella hiljaiselta. Meillä oli viisi viikkoa vierashuoneelle käyttöä, kun T:n serkkupojan vaimo oli kouluttautumassa uuteen ammattiinsa (terkkuja H!) ja kun hän lähti, pohjoisen mummu tuli vierailulle.

Iskämies heitti Italian matkansa ja meillä oli naisporukalla kivaa viikonlopun ajan. Ihan turhaan pelkäsin, kuinka pärjäämme viikonlopun ilman iskämiestä - kaikki meni todella hyvin. Oli kuitenkin kivaa saada J kotiin tuliaisineen :)

Mummun ja T:n kanssa kävimme katsastamassa Odotus&Vauva -messut. Messut olivat yllätys siinä mielessä, että siellä oli todella hiljaista. Kerrankin ständeillä sai pyöriä rauhassa ja pääsi jututtamaan paikallaolijoita. Samaan aikaan se oli jotenkin hämmentävää, sillä harvojen vieraiden joukossa tunsi olevansa kaikkien maalitauluna. Erityisesti positiivinen fiilis jäi lastenruokafirmojen pisteiltä: niistä sai paljon kotiintuomisia ja toisekseen sain paljon uutta tietoa teollisesti valmistetusta lastenruoasta. Tiesittekö muuten, että lastenruokalainsäädäntö on niin tiukka, että periaatteessa kaikki lastenruoka kelpaa luomuksi, mutta mikä tahansa luomu ei kelpaa lastenruoaksi? Tätä jäin kyllä pohtimaan voiko pitää paikkaansa - pitäisi tutustua aiheeseen hieman lisää. Kivat messut olivat kuitenkin ja kiittämmekin Väestöliittoa lipuista! Kamera jäi kotiin ja napsaisin pari kuvaa ainoastaan T:stä kahviossa sormiruokailemassa, joten julkaistavaa ei valitettavasti ole :-)

Myös pihalla olemme rehkineet ja siistineet sillisalaattikukkapenkkejä. Lopulta meillä meni hermot siihen, että penkistä puski jos minkälaista riukua, eikä "oikeita" kasveja erottanut rikkaruohoista. Tempaisimme kaikki ylös, laitoimme katekankaan alle ja istutimme siistin tuijarivistön parkkipaikan viereen penkkiin ja päälle kumosimme useamman säkillisen kuorikatetta. Jos rikkaruohojen kitkentä ei nyt vähene, niin ihmettelen! Takapihaakin laitoimme vähän, mutta sen työstäminen jää kyllä väistämättä ensi kesälle. Ilmat ovat jo sen verran kylmenneet, että kasvien juurtuminen voi olla vähän heikkoa.  Kylmästä ilmasta huolimatta kesäkurpitsaa puskee kuitenkin edelleen, vähän vain pienempänä kuin kesällä!

Emme ole ehtineet paljoakaan puistoilemaan T:n kanssa, mutta pitää yrittää aktivoitua senkin suhteen, sillä T haluaisi jo kovasti ottaa kontaktia toisiin lapsiin. Kiinteä tuijotus ja höpötys on käytössä kaikkialla missä on lapsia, jopa kauppajonossa. Taitaa siis neitokainen leikkikaveria kaipailla! Tällä hetkellä T:n 1-vuotissynttärisuunnitelmat ovat hektisimmillään ja koe-erät kakkua ja muffinsseja on jo valmistettu. Ihanaa, että on jotain mitä odottaa - sitten saamme taas vierashuoneelle käyttöä ja enemmän eloa tähänkin torppaan ja t:llekin toivottavasti niitä leikkikavereita ihan kotiin saakka.

Hullut päivät verkossa!

Ihanaa - helpotusta äiti-ihmisille ja miksei isi-ihmisillekin. Hulluille päiville ei tarvitse enää lähteä ryysäämään yksin eikä varsinkaan vaunujen kanssa, vaan ostokset saa tehtyä kätevästi netistä. Ja se mitä sieltä ei saa, ei tarvitse.

Ainoa tyhmä juttu oli mielestäni se, ettei toimitustavaksi voinut valita noutoa, vaan joutui valitsemaan tavallisen postin ja kotiinkuljetuksen väliltä. Miksi, oi miksi, kun kirjatkin voi tilata suoraan Akateemiseen kirjakauppaan ja noutaa myöhemmin?

Kokonaisvaltaista musisointia

Eilen tuli tunne, ettei muskariharrastus ole pelkästään vanhempien hapatusta. Neiti lauloi, tanssi, hyppi, taputteli, soitti ja vilkutteli ihan fiiliksissä ja hymy korvissa.

Kun kävelee, ei jää toisten jalkoihin.

Korvikekahvilla

Kun maito loppuu jääkaapista ja kahvihammasta kolottaa, lienevät kaikki keinot sallittuja. Niinpä kumosin neidin tuttipullosta korvikkeen jämät kahvin sekaan. Onko tämä nyt sitten sitä korvikekahvia?

Yksitoista kuukautta

Flunssa on nyt selätetty ja onni oli, ettei meillä muut sairastuneet samaan tautiin. Iskämies heitti Italian matkansakin ja mummeli oli minun ja T:n seurana, joten hyvin meni sekin pätkä.

Tässä sivussa myös 11 kuukautta tuli T:lle täyteen. Synttäreidensä kunniaksi T opetteli kävelemään (tai heti seuraavana päivänä) ja nyt sitten töpötellään pitkin poikin kotia ja kulkeminen kengät jalassakin jo sujuu. Kynnykset on aika pahoja, niiden kanssa T on tooooosi varovainen, ja ihan syystä. Vaikka aikuisen jalan alla pieni kynnyslista ei juuri miltään tunnukaan, niin pienen jalan alla se on iso ja saattaa horjuttaa isostikin. Kunnon kynnyksestä nyt puhumattakaan!

Meillä oli myös kahdeksan kuukauden neuvolalääkäri (ihan vaan vaatimattomat kolme kk myöhässä, jee) ja lääkäri kehui, kuinka T selvästi ymmärtää paljon asioita ja kehottikin meitä selittämään ympärillä tapahtuvia asioita kovasti. Sitä me ollaan kyllä tehty jo pitkään, jos ei jopa ihan syntymästä saakka. Lääkärissä kaikki oli muutenkin ok. Siellä kuunneltiin sydän ja keuhkot, katsottiin pinsettiotetta pienen helmen avulla, vilkaistiin silmiin ja korviin ja tunnusteltiin nivuset ja lonkat.

T on myös ottanut valikoimiinsa pari uutta sanaa. Kiiaa hoetaan kovasti (=kirja) ja ihan kaikki kirjat ovat selaamisen arvoisia. Ei väliä onko kuvia tai ei: eilen T vietti puolisen tuntia selaillen Edgar Scheinin Yrityskulttuuri -kirjaa :) Omaa nimeäänkin yrittää sanoa ja ilmeisesti muutamaa muutakin sanaa, mutta ne ovat vähän kysymysmerkkejä meille vanhemmille - ilmeisesti sanaa kukka ainakin harjoitellaan. Kova tyttö on kuitenkin osoittelemaan asioita, kun haluaa tietää mikä mikäkin on.

Uutena asiana tässä kuukauden aikana on tainnut myös tulla antamisleikki. T ojentaa jonkin asian ja ottaa sen sitten takaisin. Ruokapöydässä T:n mielestä kaikista hauskinta on, kun äiti syöttää ja hän saa syöttää itse toisella lusikalla äitiä (ääks, karies, tiedetään!). Lusikointi sujuu muutenkin jo aika mallikkaasti, kun vaan jaksaisi keskittyä siihen vielä hivenen reippaammin. Sotkua toki vielä tulee, mutta onnistuu välillä ihan menestyksekkäästi lapioimaan ruokaa omaankin suuhunsa. Piimä on suosikkiruokajuoma ja jogurttibanaanimössökin maistuu hyvin. Sormiruokailu kiinnostaisi enemmän kuin mitä minä jaksan siivota, mutta aina kun vain ehdin, teen T:lle sellaista sapuskaa, jota voi sitten itse mättää sormin (tai haarukalla) suuhun. Tuntuu vain, että menekki on niin pientä, että saakohan raasu tarpeeksi evästä kasvamiseen?

Hammasrintamalla on tapahtunut seuraavaa: Ylös on puhjennut toinen etuhammas. Hampaita on siis kokonaiset kolme. Neljättä odotellaan.

Yösyöminen on palannut monen kuukauden tauon jälkeen taas kuvioihin. Kello viiden herätys vain aikaistui ja aikaistui ja huudoksi meni, ellei tissiä tippunut. Väsyksissä en sitten jaksanut kanniskella viikosta toiseen keskellä yötä itkevää ja jo voimakkaasti protestoivaa lasta. Äidinmaito ei sinällään hammaslääkäreiden mukaan rei'itä hampaita ja ollaan nyt nukuttu kaikki melko hyvin. Ainoa mietityttävä asia on, että miten ja mistä kohti nyt vähentää imetyksiä, kun siitä haluaisin jo vähitellen alkaa luopumaan.

Aamulla uni maistuu. Useimmiten viime aikoina ollaan herätty puoli yhdeksän aikoihin, yhtenä aamuna T nukkui 10.15 saakka. Jos T nukkuu aamulla pitkään, nukutaan vain yhdet päikkärit, muuten vielä kahdet.

Siinäpä taitaa olla yhdentoista kuukauden pääasialliset kuulumiset. Iso tyttö se jo on, mutta samaan aikaan kuitenkin vielä niin pieni. Kaikin puolin ihana mussukka, iloinen ja reipas ja tietää mitä haluaa. Muutaman viikon päästä juhlitaankin sitten yksivuotissynttäreitä :)

P.S. Pukeminen ei ole enää niin persiistä kuin ennen! Nykyään vaatteet saadaan jo päälle melkein ilman huutoja, jeeee! :D

Kuka hoitaisi äitiä?

Mulle iski flunssa. Ihan kaamee räkätauti. Alkoi kurkkukivulla, jatkui nuhalla ja nyt lykkäs yskän. Vaan eipä tipu sairauslomaa, ei, ihan saa kaiken samaan tapaan hoitaa kuin ilman flunssakin. Onneksi mies sentään hoitaa lasta kun tulee töistä kotiin, ja vähän minua siinä sivussa. Eilen sain ärmäkkää inkiväärijuomaa ja vähän kai säälipisteitäkin.

Luojan kiitos T nukkuu vielä kahdet päikkärit (enimmäkseen), joten pääsen itsekin hengähtämään niiden ajaksi. Tai siis röhisemään. Kivasti kaikki lima rööreissä alkaa kutitella makuuasennossa - öisin tyttö hyppää metrin ilmaan kun vähän röhähdän ja asettuu sitten taas nukkumaan ihan kummallisissa asennoissa. Ollaan kai kaikki vähän herkillä.

Sormiruokailun aakkoset

Kuva lainattu täältä.

Meillä ollaan harjoiteltu sormiruokailua ihan oman fiiliksen mukaan, ilman mitään tiukkoja oppeja. Toisinaan olen googlaillut sormiruokailukeskusteluja ja yrittänyt etsiä sopivia ruokia resepteineen. Tulos on ollut aika laiha, enimmäkseen löytyy listoja siitä, mitkä yksittäiset ruoat ovat sopivia ja miten kypsennettynä. Kaiken lisäksi tämäkin aihe tuntuu olevan kiistelyn aihe (mikäpä lapsiin liittyvä ei olisi?) - toisten mielestä on synti syöttää soseita ja toisten mielestä ihan kahelia pelkästään sormiruokailla.

Niinpä kun bongasin kirjan Minä syön itse - Sormiruokailun käsikirja (Hanna-Mari Arosilta, Soile Ruottinen & Ulla-Maija Lähteenmäki, Tammi, 2012) kiinnostuin. Kiinnitin huomiota etenkin siihen, että kirjassa kerrottiin olevan paljon kasvis- ja kalaruokareseptejä. Kirja löytyikin pienen vertailun jälkeen kohtuuhintaan Bookplussasta. Kun se kolahti postilaatikkoon, luin sen yhdeltä istumalta kannesta kanteen, jopa ruokareseptit ohjeineen.

Kirjoittajista sen verran, että Hanna-Mari Arosilta on toimittaja, joka on innostunut sormiruokailusta tyttärensä myötä ja pitääkin tätä nykyä Ella ja essu -sormiruokailublogia. Blogissa on ihania ruokaohjeita, joita lienee päätynyt kirjaankin. Ihme ja kumma etten ole kyseiseen blogiin tätä ennen eksynyt! Jatkossa se tulee olemaan visusti lukulistallani.

Soile Ruottinen puolestaan on laillistettu ravitsemusterapeutti, lasten ravitsemuksesta väitellyt tohtori ja aikaisemmalta ammatiltaan ravintolakokki. Ravitsemusterapeutin näkökulma onkin kirjassa tuotu esiin hyvin. Asiat on esitelty ymmärrettävästi ja informatiivisesti, mutta ilman paasausta, mihin usein tiettyyn ruokailugenreen keskittyvissä kirjoituksissa sorrutaan.

Ulla-Maija Lähteenmäki puolestaan on ottanut kirjan kuvat. Ihania pikkuihmisiä ruokailupuuhissa ja niin kauniissa kotimaisissa (uusretro)vaatteissaan. Herkullisen värikästä!

Erityistä plussaa kirjalle ja kirjoittajille siitä, että siinä ei tuputeta yhtä ruokailumallia, vaan kehotetaan etsimään itselle sopivin tapa ruokailla - olipa se sose- tai sormiruokailu, tai näiden yhdistelmä. Kirjassa oli paljon tietoa lapsen ravitsemuksesta ja vinkkejä ruokailuun. Kirja lähtee ihan alkeista, mutta vaikka moni asia meillä olikin jo kunnossa (syöttötuolit, istuminen jne) oli kirjassa paljon uutta, myös erikoisruokavalioista oli kerrottu kivasti. Ruokaohjeet on jaoteltu pääosin sen mukaan kauanko niiden valmistaminen kestää ja se helpottaakin arkisähläämistä, kun ei vahingossa tule napattua ohjetta jonka valmistamiseen menee loppupäivä. Ohjeet ovat maukkaita ja maistuvat myös aikuisille, niin kuin T sanoisi: namnam! Suosittelen kirjaa kaikille sormiruokailusta kiinnostuneille ja etenkin niille, jotka etsivät koko perheelle maistuvia ruokaohjeita!

Turvakaukalosta turvaistuimeen

Kuva lainattu täältä.

Mitä turvallisuusasioihin tulee, niin niistä meillä ei tingitä. Portaissa ei kiipeillä yksin ja autossakin on lapsen voitava matkustaa mahdollisimman turvallisesti. Turvakaukalo alkoi jäädä pieneksi ja jo jonkin aikaa olemme vertailleet erilaisia turvaistuinmalleja keskenään. Autoliiton turvaistuintestit on luettu puhki ja uusimpiin, ei vielä Suomessa testattuihin malleihin tutustuttu netissä.

Lopulta päädyimme arpomaan Cybex Pallas 2:n ja Cybex Sironan välillä. Valinta olisi ollut mahdoton tehdä ilman, että pääsimme kokeilemaan istuinta liikkeeseen. Kriteereinä meillä oli, että istuimessa täytyy olla isofix-kiinnitys, jolloin istuin on kiinnitetty auton runkoon kiinnittimillään. Jos olen oikein ymmärtänyt, isofix-kiinnitys "sitoo" penkin auton runkoon, jolloin törmäystilanteessa auton runkoon suunnitellut turvaominaisuudet auttavat myös penkkiä ja etenkin penkissä istujaa selviytymään mahdollisimman vähin vammoin. Toiveena oli myös, että penkki menisi mahdollisimman pitkään ja että sen saisi kiinnitettyä myös selkä menosuuntaan, jolloin mahdollisessa nokkakolaritilanteessa lapseen kohdistuva rasitus olisi mahdollisimman pieni.

Useat penkit soveltuvat käyttöön 9 kilosta alkaen, mutta yllättävää kyllä vain harvaa (ainakaan Megamuksun myymää mallia) sai asennettua selkä menosuuntaan. Pallas olisi mennyt 36 kiloon saakka ja sitä olisi saanut muokattua moneksi, mutta kiinnitys oli tosiaan vain kasvot menosuuntaan ja palkin kiinnitys lapsen eteen olisi tapahtunut auton omilla turvavöillä. Kokeiltaessa T oli ihan kauhuissaan ja melkein hukkui palkin taakse. Jotenkin istuin vaikutti tosi isolta pienelle ihmiselle. Sironassa puolestaan on käytössä viisipistevyöt ja siinä vaiheessa, kun käännetään kasvot menosuuntaan, eteen asennetaan palkki, mutta se kiinnitetään omilla vöillään (tällöin viisipistevyöt irrotetaan penkistä). Sirona ei sitten taas mene kuin 18 kiloon saakka eli noin neljävuotiaaksi. Sironan voisi kuitenkin ottaa käyttöön jo vauvan kanssa kallistustoiminnon ja penkin muodon ansiosta, mutta erillistä turvakaukaloa kuitenkin suositellaan ja kieltämättä se pienen vauvan kanssa on myös käytännöllisempi. Sironassa on aivan uudenlainen pyörivä alusta, joka helpottaa lapsen laittamista istuimeen ja istuimesta poisottamista, kun penkin voi kääntää sivuttain. Hinta-laatusuhde oli Pallaksessa kohdillaan, kun taas Sirona oli melko kallis, vaikkakin Cybexin uusimpana mallina varustettu viimeisimmillä turvaominaisuuksilla.

Lopulta päädyimme Sironaan, kuten kuvasta saattaa päätellä, ja T:kin vaikuttaa tyytyväiseltä. Istuin tulee autossa melko korkealle ja vaikka sivupalkit hieman luultavasti blokkaavatkin näkymiä, lapsi silti näkee ulos paljon paremmin kuin turvakaukalosta. Parin automatkan kokemuksella olemme siis tyytyväisiä ja toivomme istuimen olevan hintansa väärti. Hieno se on ainakin :)

EDIT: nyt kun istuin on ollut käytössä jo pidempään, niin voin kertoa, että jalkatila tuntuu jäävän melko pian riittämättömäksi selkä menosuuntaan matkustettaessa. Meidän tyttösellä ei ole ainakaan pitkät raajat, pikemminkin on persjalkaista tyyppiä äitinsä tavoin ja kengät jalassa jalat jo jäävät koukkuun. Kokeilimme kääntää istuimen ja ottaa palkin käyttöön, mutta siihen tyttö on vielä taas ihan liian pieni. Kannattaa siis kokeilla istuinta ja arvioida jalkatilan riittävyys. Olen myöskin ollut pettynyt Cybexin toimintaan, koska eivät itse missään ilmoittaneet tai ottaneet jälleenmyyjiensä kautta yhteyttä vyön kiristysmekanismivikaan liittyen. Lukijan vinkistä otin itse yhteyttä liikkeeseen, josta istuimen ostimme ja edelleen odotamme osaa. Heillä ei ollut tällaisesta tyyppiviasta tietoakaan. Ei hyvä.

EDIT2: Istuimemme vika ei ollutkaan siinä osassa, jossa vikaa on yleisemmin ilmennyt. Jostakin syystä vyömekanismi lukittui kun lapsi istui istuimessa. Myyjäliike hoiti homman hienosti ja kävi vaihtamassa istuimeen koko rungon meillä kotona saakka. Vyön kiristys on edelleen tiukahko, mutta toimii kuitenkin huomattavasti helpommin kuin ennen. Penkin pyörivä alusta on osoittautunut todella käteväksi, siinä säästää omaa selkäänsä tosi paljon. Kaikki taas kunnossa. Jos vikaa ilmenee, kannattaa ottaa myyjään yhteyttä ja tarkistuttaa penkki!

Shoppailuvinkki sunnuntaille

Jos haluat tehdä edullisia löytöjä etkä kavahda ihmisjoukkoja, niin vielä huomenna sunnuntaina on Luhdan tehtaanmyymälän tyhjennysmyynti Vartiokylässä, aivan Itäväylän Teboilin vieressä. Liikennekaaos oli hirveä ja ihmisiä ostoksilla järrrrkyttävän paljon, mutta kyllä sieltä kaikkea kivaa löytyi. Halpoja vaatteita, pyyhkeitä, lakanoita ja Lumenen pistekin.

Sinne siis huomenna, jos hermo kestää :)

Haalarihommia

Ajattelin, että vielä tänä syksynä ei olisi tarvinnut välittää välikausivaatetushypetyksesta, mutta pieleen meni. Tajusin, että kesäkelien jälkeen ei voida siirtyä suoraan toppahaalareihin, kun siinä syksynkin aikana olisi kiva ulkoilla. Kaiken lisäksi T on innostunut hiekkalaatikoista ja maassa möyryämisestä, joten kosteuden kestävä puku oli tarpeen. Kaksiosaisella takki-housukombolla olemme pärjänneet tähän saakka, mutta kun pukeminen ei ole T:n lempipuuhaa, niin haalarin hankinta tuli kyseeseen jo ihan käytännöllisistä syistä.

Halusin puvun, joka menisi mahdollisimman pitkälle syksyyn, ehkä toimisi jopa pikkupakkasilla. Polarn o. Pyretin välikausihaalari tuntui täyttävän kaikki kriteerini. Tuulen- ja vedenpitävä, kestävää materiaalia, irrotettava fleece-vuori ja plussaa myös yksivärisyydestä (tykästyin punaiseen haalariin niin, etten voinut edes harkita muita vaihtoehtoja ja kyseinen väri toimii hyvin myös pojilla!). T oli edellisessä neuvolassa vajaa 71 senttiä pitkä ja myyjä kertoi haalareiden olevan aika reilua mitoitusta. Testasimme haalarin liikkeessä ja vaikka 74 senttinen oli just sopiva eikä siinä ollut kasvunvaraa, päädyimme ostamaan sen. Näin siksi, että 80 senttinen haalari oli tosi iso varsinkin hihoista. Myyjä kertoi, että vaatteilla on kolmen viikon vaihto- ja palautusoikeus ja kehotti kotona vielä rauhassa testailemaan pukua.

Testasin pukua kotona lapsen päälle kenkien kanssa ja niin vain neitokaiselle näyttää jäävän haalarin lahkeet lyhyiksi - ehkä se ei olekaan niin lyhytjalkainen, kuin olen ajatellut :) Jalkarenksut eivät meinaneet millään venyä kenkien päälle ja ilman kumirenksujen vetämistä kenkien päälle lahkeet nousevat sen verran ylös, että nilkat vilkkuvat. Puku onkin nyt pakattu kassiin ja odottaa käytiä liikkeessä, jossa toivottavasti saamme vaihdettua sen sittenkin seuraavaan kokoon. Neiti tosin ehti repimään hintalapun pois ja syömään sen atomeiksi, toivottavasti vaihto ei jää siis siitä kiinni. Mutta ihana haalari on silti ja helppo pukea päälle, rinnan kohdalla on riittävästi tilaa, jotta kädet saa pujotettua hihoihin ilman, että lapsi raivostuu. Hyvä Po.P!

Messuille

Väestöliitosta otettiin yhteyttä ja tiedusteltiin, olisiko kiinnostusta käydä tutustumassa Odotus&vauva -messuihin. Meillä on sopivasti äiti, tytär & mummu -viikonloppu messujen aikaan (iskämies lähtee Roomaan, kadekadekade!), joten pääsemme naisten kesken hömpsöttelemään omia juttujamme. Kivaa! :)

Messut järjestetään Wanhassa satamassa 29.-30.9.2012 ja teemana on uuden elämän ihmepäivät. Nettisivut löytyvät täältä ja ohjelmaan pääset tutustumaan täältä. Messut on suunnattu odottajille ja vauvaperheille ja lupaus on tarjota elämyksiä, kokemuksia ja ihania uutuuksia helistimistä lastenrattaisiin (ounou, toivottavasti messutyyliin mitään ei saa ostettua paikanpäältä, muuten voi olla matti kukkarossa viimeistään messujen jälkeen).

Mielenkiintoisia luentoja on myös tarjolla niin imetyksestä, kuin uniasioistakin. Löydä suosikkisi ja mene kuuntelemaan, niin tehdään mekin!

10

Kesä on ohitse ja kirpeä syysilma tulvii kasvoille. Leppoisan kesän jälkeen lapset taas kirmaavat iltapäivisin laumoina puistoissa ja vanhemmat ovat saaneet tiukan ilmeen takaisin kasvoilleen. Tykkään kuitenkin syksyyn liittyvästä uuden alkamisen fiiliksestä, melkein tekisi itsekin mieli lähteä ostamaan uusia kouluvaatteita, kirjoja ja kyniä.

Meilläkin viimeinen "kesälomaviikko" on pyörähtänyt käyntiin ja selvää työhönpaluuahdistusta on ilmassa. Sekä minulla että miehellä, vaikka vain toinen meistä palaa työelämään. On ollut todella ihanaa viettää aikaa yhdessä. Isyysloma on sommiteltu hyvään kohtaan - lapsi havannoi jo niin paljon enemmän ympäristöään ja työssäkäyvä vanhempikin ehtii luomaan eri tavalla suhdetta lapseensa. Jos minulta kysyttäisiin, niin isäkuukauden pitäisi olla pakollinen kaikille - etenkin niille isille, jotka eivät käytä vanhempain- tai hoitovapaata muutoin. Lapsen motorinen kehitys on saanut tässä vaiheessa aivan uusia ulottuvuuksia, kognitiivisesta puhumattakaan ja lapsi selvästi nauttii vanhempien läsnäolosta ja heidän kanssaan touhuamisesta.

Enää kaksi kuukautta ja T täyttää vuoden. Kymmenen kuukautta on siis täynnä. Pieni avuton vauva on poissa ja tilalla on iloisesti ympäristöään tutkiva taapero. Kymmenen kuukauden iässä T:

• osaa seisoa ilman tukea
• ottaa pari haparoivaa askelta halutessaan. T on vähän arka ja jännittää, mutta välillä huomaamattaan etenee ilman tukea.
• kävelee hyvin vain toisesta kädestä kiinni pidettäessä tai annettaessa sormi tueksi.
• jokeltelee ja jodlailee, harjoittelee r -kirjainta (dredredrrrrrreeeee!). Tänään huomasimme ärrän pärisevän etenkin, kun jokin asia ärsyttää, liekkö kiroamista (pitäis vissiin hillitä omaa kielenkäyttöä?)
• pyörittää päätään puolelta toiselle ja nauraa paljon
• osaa ja tajuaa tulla sohvalta ja sängyltä peppu edellä alas
• "hyppii", pyörittelee päätään ja nauraa, kun kuulee (hyvää) musiikkia
• leikkii edelleen mielellään kukkuu -leikkiä
• ei tykkää vaatteiden pukemisesta YHTÄÄN
• protestoi, jos jotain kivaa kielletään (kuten äidin kännykän syöminen)
• pahoittaa mielensä, jos kädessä oleva tavara otetaan pois
• seuraa mitä muut tekevät ja matkii (esimerkiksi rullaa kielen, päristelee, taputtaa käsiä jalkoihin musiikin tahdissa yms)
• osaa syödä omin käsin sujuvasti
• harjoittelee lusikalla syömistä (ei luonnistu ihan vielä, mutta yritys on hyvä :)
• suussa on kaksi alahammasta.

Ihan selvästi jotkin syy-seuraussuhteetkin alkavat valjeta. Olimme ystävien luona kylässä ja siellä T olisi halunnut kovasti tutkia tv-tason kaapin sisältöä. Ovessa oli salpa, joka piti nostaa ensin ylös ja sen jälkeen vetää ovea siinä olevasta renksusta. T käänsi salvan ylös ja veti rinkulasta ja melkein hermostui, kun ovi ei silti avautunut, salpa oli nimittäin löysällä ja valahti aina uudelleen eteen, kun T oli saanut sen nostettua. Kyllä meitä nauratti, kun seurasimme neidin touhua!

Ruokailuhommiin uutena ovat tulleet hapanmaitotuotteet: piimä (meillä on gefilus-piimää kalliiden Rela dropsien sijaan), maustamaton jogurtti (namia banaanin ja kanelin kera), rahka ja raejuusto. Näiden lisäksi voi antaa maitopohjaisia ruokia, joissa maito on kiehautettu, kuten mannapuuro, jota ollaankin muutamana aamuna aamupuuroksi syöty ja hyvin maistuu. Mitään mahavaivoja ei ole tullut. T on kiinnostunut itse syömisestä todella paljon ja jos vain keksisin mitä kaikkea antaa, niin voitaisiin siirtyä vaikka kokonaan sormiruokailuun. Kestäähän siinä ja sotkua tulee, mutta neiti syö niin keskittyneesti, että sitä on ilo katsella. Sitäpaitsi sotkua tulee koko ajan vähemmän.

Yösyöttöjä meillä ei olla harrastettu sitten edellisen unikoulun aloituksen. T ei edelleenkään nukahda itsekseen omaan sänkyynsä, mutta ei se nukkumaanmeno yleensä mitään taisteluakaan ole. Yleensä T torkahtaa iltaimetyksen aikana, josta T siirretään omaan sänkyynsä vähän ennen kuin neiti nukahtaa kunnolla. Pieni selän tai pään silitys riittää ja neiti nukahtaa sänkyynsä. Illan aikana T saattaa herätä kerran tai pari ja viimeistään yöllä nostan viereen nukkumaan, jolloin T ei herää keskellä yötä itkemään. Aamun ensimmäinen ruokailu on yleensä ollut viiden aikaan, mutta olen yrittänyt hivuttaa sitä nyt lähemmäs kuutta ihan hyvin tuloksin. T nukkuu edelleen kahdet päiväunet, mutta näyttää siltä, että toiset päikkärit saattavat pian jäädä historiaan - ainakin ne ovat siirtyneet sen verran iltaan ja jääneet lyhyiksi jo muutamana päivänä. Parhaiten uni maistuu vaunuissa ulkona, mutta luonnistuvat ne kyllä melkein missä vain: sylissä, turvakaukalossa, sohvalla, sängyssä. Kun väsy iskee, se ei katso aikaa eikä paikkaa. Toissailtapäivänä neiti nukahti isänsä mahan päälle poikittain.

Syksyn tullen aloitimme jälleen ne niin kliseiset ja joidenkin paheksumatkin muskari- ja vauvauintiharrastukset. Olkoon kuinka kliseisiä vaan, mutta T nauttii niistä täysillä, eivätkä ne vanhemmillekaan mitään pakkopullaa ole. Ainakin minusta on ihanaa käydä altaassa temppuilemassa neidin kanssa ja muskarissa lauleskelemassa, hyörimässä ja pyörimässä kun näen, kuinka kovasti T niistä nauttii.

Neuvolakäynnillä neidin 10 kk mitat olivat 70,5 cm ja 8900 g. Melkolailla keskiverto lapsi pituuden ja painon suhteen.

Meille kuuluu siis pääasiassa kaikkea hyvää, vaikka tuo arkeen palaaminen näin pitkän loman jälkeen vähän ahdistaakin. Talven tulo myös hieman pelottaa, miten me päästään ikinä ulos, kun pukeminen on yhtä tuskaa? Jotain kivaa pitää keksiä sen helpottamiseksi. Vinkkejä?

II Tauko II

Mulla on ollut pienimuotoinen kirjoituslukko. Jostakin syystä olen päätynyt deletoimaan kaiken, mistä olen alkanut kirjoittaa ja miettinyt mitä tänne haluan jakaa. Lähinnä kirjoittelen muistoksi itselleni, mutta  koska blogi on julkinen, tätä väistämättä lukevat muutkin. Eikä siinä mitään, kivaahan se on, mutta huomaan harjoittavani melko rankkaa itsesensuuria ja esittäväni vain yhden puolen meidän arjesta - tylsän sellaisen. Jossakin vaiheessa tämä on vaan ajautunut siihen pisteeseen, että olen yrittänyt kertoa meidän kokemuksista erilaisten vauva-aikaan kuuluvien haasteiden suhteen ja toivonut, että joku toinen saisi jotain vinkkejä omaan arkeensa siitä, miten hommat on saatu meillä toimimaan. Haluaisin kuitenkin muistaa muitakin juttuja.

Ehkä tämä hiljaiselo on tehnyt tehtävänsä. Jatkossa tänne tulee entistä vähemmän kuvia ja toivottavasti enemmän ja useammin tekstiä. Pieniä juttuja, jotka itse haluan muistaa ja joista itse voin palauttaa mieleeni tapahtuneita sattumuksia ja säätämisiä.

Pottatreeniä

Meillä on aloitettu pottailun harjoittelu jo jokin aika sitten. Välillä sinne tirahtaa pissat ja välillä siinä istuskellaan muuten vain. Enimmäkseen kuitenkin taistelen itsensä tikkusuoraksi jäkittävän neidin kanssa ja yritän maanitella T:tä edes hetkeksi istahtamaan valtaistuimelleen.

Tänään pottailun tulos on ollut monta kertaa kuiva potta. Muumi-kirjaa on luettu edestakaisin, hampaita ja hiuksia harjattu, laulettu, pusuteltu ja hiirille koputeltu - kaikkea on siis tehty, että neiti viihtyisi potalla sen aikaa, että sinne edes vahingossa pikkupissat tirahtaisivat. No ei oo tirahtaneet, mutta kunnon kakka-show saatiin aikaiseksi. Ei tosin pottaan.

Päiväunipottailun jälkeen vedin neidille vaipat päälle ja lähdin lämmittelemään keittiöön ruokaa. T jäi treenailemaan kävelyä vessan ja eteisen välille seinää pitkin. Hetken päästä huomasin, että siellä äkistellään isoa hätää ja äkkiä painelin gepardin ketteryydellä nappaamaan vaippaa pois ja asentamaan tyttöä potalle. Tuloksena tikkusuora tyttö, pikainen päätös yrittää saada neiti äkistelemään loppuja pöntölle ja siitä seurauksena sain kakkatahrat omalle käsivarrelle. Nooh, siitä sitten neiti tököttämään vessan kaapistoa vasten siksi aikaa, että saan pestyä käden. Pikku touhuilijaa ei voineet käsien pesut vähempää kiinnostaa, joten lähti äkkiä konttailemaan takapuoli törtteessä eteiseen. Ja kas, juuri kun huomasin, päätti neiti pyllähtää istumaan ja tarkastelemaan jotain tosi kiinnostavaa sukkanöyhtää lattialla. Ah. Lopun arvaattekin. Hiestä märkänä pesin itseäni, lasta, kuurasin lattiaa ja siihen päälle tytölle vaatteiden vaihto (tottakai bodyn lerpake jäi myös väliin) ja uuden vaipan taistelu päälle. En oikeasti tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa!

Illalla ei onneksi ollut ihan samaa showta, mutta tuloksena oli kuitenkin kuivan potan lisäksi uusi taito. T nimittäin oppi laittamaan legoauton potan kuppiin. Laittoi auton sinne ja otti pois. Ja taas uudelleen. Kai tästäkin saavutuksesta voi olla ylpeä. Ja pottailu jatkuu!

Hammaskaveri ja mjyysäkkiä

T:n ekalle hampaalle tuli sitten viereen kaveri toissapäivänä. Takana oli pari hyvää yötä, sitten tuli pari huonompaa yötä (ja päivää) ja sieltä se piikki sitten pilkisti! Mitä ilmeisimmin ikenissä tuntuu melko keljulta, kun mikään hellittely ei meinaa auttaa. Särkylääkettä ollaan annettu oireilun mukaan, välillä useammin ja välillä vain nukkumaan mennessä. Kohta varmaan alkaa pukata hampaita yläikeneen, toivottavasti vähän iisimmällä meiningillä...

Mut hei, en ole kertaakaan sortunut yöimetykseen, eikä neiti sitä juurikaan tunnu kaipaavan! Muutamana yönä T on ottanut pienen vesihuikan, muttei ole mitenkään erityisemmin kaipaillut mitään tuttipulloja tai nokkamukejakaan. Uskaltaisinpa siis sanoa, että meillä on näin ollen lopetettu yösyönti - siitähän oli tarkoitus eroon päästäkin. Näköjään se vaati vain pitkää pinnaa ja jaksamista sen suhteen, että yöllä on valmis valvomaan lapsen kanssa ja kestää pikkuisen itkuakin. Lopultakin meillä se meni aika helposti, kun vaihdettiin yövuorolaiseksi minut. Mutta täytyy sanoa, että en olisi jaksanut, ellen aamuisin saisi vuorostani vedeillä muutaman tunnin sikeitä muun porukan herättyä kuuden, seitsemän aikoihin.

Meillä alkoi tänään muskarikin. T katseli kiinnostuneena muita lapsia ja halusi mennä innolla touhuihin mukaan ja hiljentyi kuuntelemaan kun laulettiin ja opettaja soitti kitaraa. Musiikin lisäksi leikit kehittävät selvästikin motoriikkaa kun lapsia kävelytetään, hyppyytetään, keinutellaan ja heilutellaan musiikin tahdissa. Oli tosi kivaa, minäkin tykkäsin! :)

Välituuletus

Kuva täältä.

Ei tämä varmaan vielä tässä ollut, mutta pakko vähän tuulettaa omaa erävoittoa: T nukkui viime yönä kertaakaan heräämättä yhdeksästä puoli viiteen. Juhuu!

Hemmottelupostit

Kuten olette varmaan huomanneet, osallistuin Sinulle on postia -tempaukseen, jossa lähetettiin kaksi hemmottelupakettia toiselle blogaajamutsille. Minua hemmotteli laukku Alla omenapuun -blogista  ja itse hemmottelin paketeillani Lauraa, joka pitää blogia nimeltä Täydellisen vajavaista. Mukana oli monta muutakin blogia, ainakin Oi mutsi mutsi listasi kaikki osallistujat blogissaan. Oli hauskaa miettiä yllätyspakettia jollekulle tuntemattomalle ja totta puhuen vieläkin hauskempaa oli saada paketti postiluukkuun ja jännittää mitä kivaa sieltä löytyy :)

Koko homman koordinaattorina toimi Ipanainen verkkokauppaa ja blogia pyörittävä Anni. Anni muisti meitä vielä kivalla paketilla tempauksen päätyttyä: kuoresta löytyi kirje, sitruunalakua, viisaita ajatuksia sisältävä kortti ja Raw Gaian ihanaakin ihanampi vaniljahuulirasva. Kortti päätyi jääkaapin oveen, laku massuun ja huulirasva housujen taskuun. Kiitoksia, paketti oli mukava yllätys! Käykäähän vilkaisemassa löytyisikö Annin kaupasta teillekin jotakin kivaa - itse tilasin keväällä Envirosax-kassin ja kerpele sentään, hukkasin sen kesälomareissulla! Oli ihan paras kassi kauppareissuille ja muutenkin tavaroiden kuskaamiseen. Usein se toimittikin hoitolaukun virkaa, kun en vielä(kään) ole löytänyt sellaista hyvännäköistä hoitolaukkua jonka kehtaisin ostaa ja jota käyttää.

Anni pyysi kirjeessään tekemään julkisen lupauksen itsensä hemmottelusta säännöllisesti. No, eilen ilmoittauduin vesijumppaan syyskaudeksi, joten nyt on ainakin kerran viikossa hetki, jolloin saan olla ihan omine ajatuksineni liikenteessä ja nauttia ja rentoutua uima-altaassa. Josko ne viimeiset raskaukilot (ja sen jälkeen muuten vaan ylimääräiset) jäisivät myös sille tielleen :) Lisäksi voisin ottaa projektiksi opetella kuvaamaan järjestelmäkameralla. Nämä mun kännykuvaotokset on aikas karmeeta katseltavaa ;-)

Nukkumatti kävi meillä kylässä

Homma on joko niin, että lapsi oli tolkuttoman väsynyt tai sitten unikoulu alkaa tuottaa tulosta. Eilen nukkumaanmenon jälkeen herätyksiä oli yhteensä neljä, joista kaksi ennenkuin itse ehti nukkumaan (ja jotka hoituivat tyyliin minuutissa tassutellen) ja kaksi yöllä. Toinen niistä olikin sitten imetysherätys, joten ei vaatinut edes rautaisia hermoja. Tuo yksi yöherääminen olikin sitten vähän haasteellisempi, kun neidillä selvästi kutitteli ikeniä. Tarjosin vähän vettä ja sitten lykkäsin tutin näppeihin. Siinä se sitten nyhti ikenillään tuttia makoillen meidän sängyssä ja välillä muuten vaan narisutteli sitä sormissaan ja yhtäkkiä vaan nukahti 40 minuuttia leikittyään.

Kun vaan itse osaisi nauttia rauhallisista yötunneista, nytkin venytin ja venytin nukkumaanmenoa kun ajattelin koko ajan että ihan kohta se herää. Eikä sitten herännytkään ennen puolta neljää. Ennen sitä ehdin katsoa kelloa monta monituista kertaa ja yrittää saada unenpäästä kiinni, torkkua ja nähdä unia ja taas herätä ihmettelemään paljonko kello on.

Väsyttää, mutta olo on onnellinen ja iloinen.

Lomakuulumisia ja sen sellaista

Lomailu on kivaa! Ei huolta huomisesta ja mies hoitaa kotihommatkin. Mun vastuulle on jäänyt hoitaa neidin yöheräilyt ja saan sitten vastaavasti vedellä sikeitä aamusta useamman tunnin putkeen. Siinä vaiheessa kun kapuan alas (yleensä herätettynä), on täällä jo pyykkikone pyörinyt, neidin aamupäikkärit lenkkeineen hoidettu ja lounastakin on jo tulollaan. En tajua, miten tuo mies ehtii kaiken lapsenhoidon lomassa. Alkaa pian luulla, että laiskuuttani en saa täällä aikaan paljon mitään päivisin ;-)

Unikoulu jatkuu edelleen ja totesimme, että koska T on tarvinnut äitiä aiemminkin uudelleen nukahtamiseksi, lienee helpointa, että minä hoidan yöheräilyt ainakin nyt jonkin aikaa, että tilanne alkaa tasoittua. Iskämies urheasti hoiti ekat yöt, mutta huutokonsertti vain paheni yö yöltä eikä ollut mitään järkeä, että kuitenkin molemmat valvoimme ja sitten olimme ihan koomassa seuraavana päivänä. Nyt siis kohta viikko ilman yösyöttöjä on takana ja uskaltaisinpa sanoa, että kyllä tämä tästä, vaikka oma väsymys on aika painostava. Toista hammastakin pukkaa T:lle parhaillaan (ja viime yönä T heräsi 8 kertaa ellen seonnut jossain vaiheessa jo laskuissa), mutta silti pieni pyöräytys sylissä ja tassutus auttaa nukahtamaan uudelleen. Aamulla T sitten pääsee rinnalle kun on valoisaa ja eka syöttö hoidetaan muualla kuin sängyssä. Sen jälkeen jatketaan vielä unia muutama tunti. Yritän katkaista assosiaation nukkumisen ja rinnan välillä nyt kokonaan, siksi päivätissittelytkin ollaan siirrytty kokonaan hoitamaan sohvan nurkassa istuen. 

Ulkona on nyt vihdoin ollut ihanan lämmintä. Tänään T konttaili pitkin pihaa, ihasteli apilan kukkaa ja lopulta yritti syödä sen. Välillä neiti heittäytyi selälleen ja kieri pitkin poikin ja nyhti ruohoa käsiinsä ja yritti syödä ihasteli sitä. Äitiä on kovasti myös huudeltu ja muutenkin höpötystä tulee paljon. Yhtenä yönä neiti oli hereillä ja kun yritin saada nukkuman kuiskailemalla korvaan, että nyt on yö ja nyt nukutaan, neiti vastasi että "eipä mittään" (no ei varmaan tietoisesti, mutta siltä se kuulosti). Kyllä siinä vähän hihitytti meitä molempia!

On muuten uskomatonta, miten aikaisessa vaiheessa varustelu talvea varten alkaa. Uudet haalarimallistot ovat jo kaupoissa ja talvikamppeet vaihtavat kirppiksillä vinhaa vauhtia omistajaa. T:kin sai oman haalarinsa (käytettynä) ja oli hassua sovittaa sitä päälle yli 20 asteen helteessä. Talvi tuntuu vielä tosi kaukaiselta, mutta toisaalta on ihana ajatella, että talvella päästään T:n kanssa laskemaan mäkeä ja touhuamaan kaikkia kivoja talvijuttuja, kun viime talvena T oli vielä niin pieni ettei tehnyt muuta kuin pötkötteli vaunuissa. Ja alkutalvestahan tulee vuosikin jo täyteen, huh!

Lapsivapaata ja unikoulua

Meillä oli eilen ensimmäistä kertaa T:n täti virallisesti lapsenvahtina, kun itse läksimme hääpäivän viettoon keskustaan. Kävimme syömässä viiden ruokalajin illallinen (jonka lisäksi tuli vielä neljä keittiön tervehdystä) ja nautittiinpa muutama lasillinen viiniäkin ruoan kyytipoikana. Oli ihanaa ruokaa ja kyllä teki pieni irtiotto kotiympyröistä hyvää!

Kotiinkin oli kuitenkin kiva palata ja täällä iloinen tytteli meitä odotti yöpuku päällä ja massu täynnä iltapuuroa. Uni ei kuitenkaan heti meinannut tulla, vaan iskän ja äiskän kanssa piti vielä pari tuntia touhottaa. Neiti ilmoittikin väsystään kiipeämällä itse yläkertaan - toki isänsä valvovan silmän alla - ja nukahtamalla nopeasti kuin tukki.

Aloitimme toissailtana taas unikoulun, kun muutaman onnellisen sattuman kautta (T nukahti itse iskämiehen syliin, iskämiehen rauhoittelu ekan heräämisen aikana riitti auttamaan neidin takaisin uneen ja hampomisen aiheuttama kiukkuärtymä hellitti eikä neiti vaikuttanut enää kipeältä) ilta oli jo mennyt kaikin puolin hyvin. Yöllä neiti heräsi ja valvoi kaksi tuntia, välillä vähän itkien ja välillä ihan vaan sylissä valvoen ja pimeydessä loistavaa kellotaulua ihmetellen - hööhöö raikasi välillä iloisesti! Lopulta T nukahti iskämiehen syliin muutaman vesihörpyn saatuaan ja siitä saatiin siirrettyä neiti omaan sänkyynsä ja sieltä heräsikin sitten vasta kahdeksalta aamulla, jolloin pääsi nauttimaan maitoaamiaistaan ja jatkamaan uniaan vielä pariksi tunniksi äidin kainaloon. Saimme siis nukkua kokonaiset kuusi tuntia ilman herätyksiä!!

Viime yönä herätys oli jo nopeampi, uudelleen nukahtamiseen meni "vain" tunti. Neiti tosin torkkui sylissä välillä, mutta kun häntä yritti laskea omaan sänkyynsä itku alkoi taas. Lopulta nukahti jälleen iskän syliin ja siitä kippasimme tyttelin omaan petiinsä. Totesimme, että minun syli ei oikein kelpaa nukahtamiseen tai unimoodiin rauhoittumiseen, sillä siinä neiti vaan kukkuu ja ihmettelee ympäristöään, tosin ei kyllä itkekään, mutta jos uni ei yöllä tule on se vähän huonompi juttu meille kaikille.

Nyt on kolmas yö tuloillaan ja odottelen jo mitähän se tuo tullessaan. Monet kertovat kolmen ensimmäisen yön olevan ne pahimmat. Olemme kuitenkin valmistautuneet henkisesti siihen, että tässä saattaa mennä useampi viikkokin, mutta toki toivomme parasta. Nukahtaminen kävi kyllä todella helposti tänään, neiti nimittäin jäi kerrasta omaan sänkyynsä ja jäi sinne itse nukahtamaan. Päivärutiineihin tehtiin sen verran muutosta, että jätimme kolmannet päikkärit pois, jolloin uni tulee helpommin illalla. Vauva -lehdessä oli hyvä vinkki, että lapsen kannattaisi valvoa ainakin viisi tuntia ennen yöunille menoa, jotta unta sitten paremmin riittäisi ja tämä vaikuttaa ainakin toimivan meillä muutaman illan kokemuksella.

Toivotaan, että kehityskulku nukkumisen suhteen jatkuu näin hyvin ja yöimetyksestä vieroitus tapahtuu helposti, enkä kerro täällä viikon päästä, että taas kaikki on nukkumisen suhteen palannut ennalleen ja T syö taas jonku tsiljoona kertaa yössä. Itse asiassa neiti ei ole mitenkään kovasti edes minun sylissä unta tavoitellessaan rintaa vaatinut, joten yllättävän helpolla näyttäisi menevän. Ehkä silloin aiemmin oli vielä liian aikaista yösyöntien lopetukselle ja T on siihen nyt vasta valmis.

Mutta se siitä. Tuuletetaan enemmän vasta sitten, kun homma on hoidettu ja kunnossa, takapakkiakin ihan varmasti vielä tulee. Tekaisin äsken pellillisen kaurakeksejä. Taidamme vuokrata ElisaViihteestä Iron skyn ja alkaa rouskuttamaan kekkereitä leffan äärellä. Namnam ja hyvää yötä!

Imetyksen lopettamisesta

T alkaa olla jo sen ikäinen, että imetyksen lopettamista pitäisi alkaa miettiä. Tietoa siitä on vain vaikea saada, keskustelupalstoilta joutuu karsimaan jokaikisessä ketjussa mukana olevat "miksi aiot lopettaa imetyksen, imetä nyt maailman tappiin saakka kun kerran maitoa tulee" -tyyppiset kommentit asiallisten joukosta. Vinkkejä, mä haluan hyviä vinkkejä miten homma onnistuu! Kertarysäyksellä sitä ei kuitenkaan kannata lopettaa (ellei jostain syystä ole pakko), mutta sittenpä voikin pähkäillä mistä vähentää ja miten.

Toiset lopettavat ensin päiväimetyksen ja sen jälkeen ilta- ja aamuimetykset, jotka lopetetaan yleensä siis viimeisimpinä. Juuri missään ei kuitenkaan puhuta siitä, että lapsi voi hyvinkin vielä lähempänä vuoden ikää - ja vielä siinä vuoden iässäkin - syödä yöllä rintamaitoa. Miten siis kannattaisi edetä? Lopettaako ensin yösyönti jonkun unikouluhuudatushässäkän avulla vai aloittaa helpommasta päästä eli siitä päiväruokailusta? Kummasssakin lienee puolensa.

T on itse vähentänyt päiväsaikaan rinnansyöntiä, mutta yöllä kyllä sitten roikkuu tississä kiinni hanakasti. Tai ei se siinä kyllä useinkaan syö, vaan tarvitsee sen rauhoittuakseen takaisin uneen. Tämän huomaan siitä, että vaippa on usein aamulla lähes kuiva. Olen venyttänyt ja venyttänyt taas unikoulun pitämistä - milloin on nuhaa, milloin ripulia ja sitten vihdoin pukkasi tuon pikkiriikkisen hampaan. Haluan saada itseni siihen mielentilaan, että jaksan vaikka viikon taikka kaksi horjumatta pysyä päätöksessäni kun unikoulu taas alkaa, sillä edellisistä kerroista huomasin, että yksikin poikkeus uuteen nukkumisrutiiniin vesittää kaiken aikaan saadun ja pitää aloittaa ihan alusta. Kerran kun siis sortuu siihen yötissittelyyn, niin sama vanha ralli jatkuu taas. Eihän se lapsiraasu ymmärrä, miksi joskus rinnalle pääsee ja toisella kerralla sitten taas ei, joten se on ihan turhaa lapsen ja itsensä kiusaamista. Mutta yöimetys on se, mistä me tämä homma aloitetaan, kun päiväimetyksen loppuminen hoituu näköjään aika lailla itsekseen ja korvikekin tarvittaessa päiväsaikaan kelpaa.

Nyt siis illat koomailen keskustelupalstoja selaillen ja hyviä vinkkejä etsiskellen. Tänään kävin ostamassa tutinkin, jota ajattelin kokeilla pahimpaan rintahuutoon sitten, kun sen aika joku yö on. Odotellaan nyt kuitenkin ensin pahin hammaskiukku ohi, vielä tässä ei mikään kiire ole. Henkinen valmistautuminen pitää kuitenkin jo aloittaa. Lopultakin suurin kysymys lienee se, että kummallekohan se lopettaminen on vaikeampaa, äidille vai tyttärelle?

Yhdeksän kuukautta T:tä

T syntyi raskausviikolla 37+3. Nyt T on ollut täällä meidän ilonamme pidempään, kuin mitä köllötteli aikanaan kohdussa. Raskausaika meni nopeasti, mutta voi veljet, tämä aika se vasta hurjaa vauhtia onkin mennyt (hahhah, joka kuukausi viljelen samaa klisettä ;-).

Edellinen neuvolakäynti oli kesäkuussa ja seuraava on vasta syyskuussa. Mittoja en siis tiedä, mutta näppituntumalla heittäisin, että painoa lienee reilun kahdeksan kilon verran ja pituutta n. 70 cm. Talvivaatehankinnat alkavat olla ajankohtaisia ja on edelleen vaikea arvioida paljonko neiti ehtii tuosta pakkasiin mennessä venähtää. Lisäksi talvivaatteiden koot vaikuttavat monella merkillä olevan reiluja, joten vaikeuttaa hankintaa edelleen - riittääkö 74 senttinen vai pitääkö olla jopa 86 senttinen? Viime talvi mentiin lähestulkoon kokonaan yhdellä fleece-haalarilla, kun kaikki haalariostokset menivät jollain tapaa mönkään. Toivottavasti tänä talvena on parempi vaateonni, tänä talvena kun ei enää köllötelläkään pelkästään vaunuissa!

Yhdeksän kuukauden iässä T osaa:
 - taputtaa
- vilkuttaa ja toisinaan sanoa "ppa!" (eli heippa)
- nuuskuttaa
- päristää
- naksuttaa kielellä
- sanoa harvakseltaan äiti (tai äijä, äithä tai jotain sinne suuntaan :) - ennen tätä kuuli useammin kuin nykyään!
- seisoa muutaman sekunnin pätkiä ilman tukea (aika haparointia kuitenkin vielä)
- kiivetä portaita pitkin ylös (mutta ei osaa tulla alas muuten kuin pää edellä)
- leikkiä itse kukkuu -leikkiä menemällä piiloon ja jännityksellä odottamalla milloin joku huomaa :)
- harjoittelee "poppa" -sanaa

Kielellinen kehitys on selvästi päässyt nyt vauhtiin. Neiti mölisee hauskan kuuloisia jokelluksia ja joka päivä niihin tulee jotain uutta, mutta lempihokema on jotain sen suuntaista kuin "abbabbabba". Meidän oma vitsi onkin, että "T, mikä on sun lempibändi?" "Abba (bbaaabbabbaa)!" tai "T, kumpi on sun lempisilli, Ahti vai Abba?" "Abba(bbaabbaaabababa)!" Kyllä se Abban musa oikeastikin saa neidin hytkymään, mutta niin kyllä AC/DC ja JukkaPoikakin. Silliä ei olla vielä maistatettu.

Ja arvatkaapa. Eka pieni hammas on nyt suussa! Siellä se tuntui päivää ennen kuin 9 kk napsahti lasiin. Muutama päivä ennen puhkeamista oli aika känkkäränkkiksiä ja ainoa paikka joka kelpasi oli syli. Ien myös vähän punoitti, mutta aavistuksen vain, joten en ollut silloinkaan varma, johtuuko kiukkupuuskat hampomisesta vai jostain muusta, kunnes se pieni piikki siellä ikenessä tuntui. Nyt se jo vähän näkyykin, kun osaa katsoa. Ja terävä se on ku mikä! Neiti ulkoiluttaa nyt myös kieltään hyvinkin ahkerasti, kun tunnustelee itsekin, että mikä kumma siellä ikenessä tuntuu.

Hampaat on vaivanneet yöunia nyt jo pidempäänkin (tai hampaiden piikkiin mä sen laittaisin, tiedä sitten onko se koko stoori...) ja yöt on etenkin viimeisen viikon ajan olleet ihan tajuttoman repaleiset. Neiti ähisee ja inisee ja venkoilee puolelta toiselle ja tissi pitää olla suussa IHAN KOKO AJAN. Muutama tunnin tai puolentoista pätkä saattaa mennä ilman, mutta jos vaikka vessassa pitää lähteä keskellä yötä käymään, niin todennäköistä on, että neiti jää huutamaan perään. Välillä ihan tosi rasittavaa kun itsekin on väsynyt, mutta minkäs teet. Yritän vain purra hampaita yhteen ja hokea, että kyllä tämä tästä helpottaa. On rasittavaa, kun mieskään ei voi auttaa, koska itkuun ja unien jatkumiseen ei auta kuin tissi. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Miten te jaksatte? Ja oletteko keksineet jotain keinoa saada pikkuihmistä rauhoittumaan yöllä muuten kuin rinnalle?

Välillä mietityttää, että miten saan ikinä lopetettua imetystäkään, kun neiti niin ahnaasti kaiket yöt maitoa tempoo nassuunsa. Päivisin tosin imetyskerrat ovat aika vähissä, kun ei neiti enää malta keskittyä tissittelyyn muuten kuin päikkäreille sänkyyn mennessä ja usein ne päikkäritkin tulee nukuttua vaunuissa. Jossain vaiheessa meidän on taas otettava unikoulut käyttöön, mutta nyt on vaan nuo hampaat odotettava suuhun ensin... Alaien punoittaa sen näköisesti, että sinne lienee tulollaan toinenkin alahammas piakkoin. Tulispa kaikki pian! Itse asiassa kiitin juurikin päätöstäni olla menemättä J:n isäkuukauden ajaksi töihin, sillä paluu töihin olisi ollut huomenna. Ei tällä väsyllä olisi saanut kuin katastrofeja aikaan!

Päivärytmi on muuten aikalailla samanlainen kuin edellisessäkin kuussa. T nukkuu 2-3 päikkärit ja iltaunet tulevat joskus klo 21-22 välillä. Aamulla nukutaan sitten suunnilleen yhdeksään. Ihan jees, kun vaan ne yöunet saataisiin kuntoon.

Kaiken kaikkiaan neiti on muuten touhukas ja kiinnostunut kovasti kaikesta ympärillä näkemästään. Kontaten pääsee paikasta toiseen vikkelästi eikä enää aina edes tarkistella, onko äiti tai isi näköpiirissä kun jotain mielenkiintoista jostain bongaa. Takapihan oven ollessa avoinna neiti pyrkii ulos ja nurkissä kiertävät johtoniput ovat ihan lempiviihdykettä. Isot äänet tuppaavat pelottamaan (imuri, kahvimylly, porat yms), mutta niitäkin on turvallista tarkastella äidin sylistä, jonne nopeasti kiipeää, kun jotain pelottavaa tai jännittävää ympärillä tapahtuu. Huumorintajukin näkyy jo selvästi ja neiti jekkuileekin milloin mitäkin ja seuraa jännittyneenä, huomataanko me jekkuilut :) Kyllä on ihana pikkuinen!

Tästä tulikin taas oikein maratonipostaus, kun en ole aikoihin jaksanut kirjoitella. Harva varmaan jaksoi lukea loppuun saakka, mutta jos joku jaksoi, niin peukunnosto sille! :D

God morgon!

Ilmoittauduin Hopottajien kautta testaajaksi God Morgon BIFIDO -mehuille. Kyseessä on probioottisia bakteereita sisältävä täysmehu, joka ei sisällä lisättyä sokeria. Testiin tuli appelsiini- ja omenamehut, mutta ilman bifidoa muitakin makuja löytyy - tykkään itse porkkanamehusta ja sarjasta löytyykin sekamehu (ja vielä luomuna!), jossa on appelsiinia, omenaa, porkkanaa ja sitruunaa. Ja reilusti hedelmälihaa. Ihanaa!

Sähläsin tuotenäytteiden kanssa kuitenkin sen verran, että kun mehut piti itse käydä ostamassa, ostin tietysti ensin niitä ei-BIFIDO mehuja. Yhtä hyviä olivat kummatkin versiot ja meidän jääkaappiin on muuttanut ensimmäisen kerran jälkeen jo useampi purkki, tosin ainoastaan maitohappobakteeriversiota. Appelsiinimehuakin (tavallista, bifido -versioita ei valitettavasti) saa luomuna, iso plussa siitä. Maku on hyvä, sokeria appelsiinimehussa on vain 9 g/100 g, joka on mielestäni vähän verrattuna moniin muihin mehuihin. Omenamehussakaan ei ole kuin 9,5g. Tässäpä siis vinkki vinkkinen hiilareita kyttääville - monen monta kertaa olen mehuhyllyllä tuskaillut tajuttomien sokerimäärien kanssa. Miksi lisätä niitä niin tolkuttomasti, kun hedelmissä on sokeria ihan riittävästi omasta takaakin? Olisikohan syynä se, että sokerin avulla tuote saadaan säilymään pidempään, myyntiaika pitenee ja sitä rataa...?

Mehut ovat hyvän makuisia - kokeilkaa ihmeessä. Suosittelen!

Kotiin

Ensimmäinen pätkä lomaa takana. Ajelemme yötä myöden Oulusta kotiin. Tähän päivään mahtui tätini syntymäpäiväjuhlallisuuksia, paljon sukulaisia, juttuja ja naurua. Ilma oli todella hiostava ja ukkonenkin koettiin. Nyt alkaa hämärä laskeutua ja ihana, vähän pelottavakin, usva nousee pelloilta ja välillä satelee vettä. Lapsi nukkuu kaukalossaan hieman nuhaisena, toivottavasti uni maistuu kotiin saakka. Mielessä pyörii myös, että kunpa hirvet ymmärtäisivät pysyä metsässä ja pois ajoteiltä.

Kaikessa rauhassa

Pieni lapsi luo omanlaisensa rytmin matkailuun. Tavaroita ei noin vain heitetä kasaan ja jatketa matkaa, vaan hommat on hoidettava lapsen rytmin mukaisesti.

Me päätimme jättää mökkielämän sikseen ja jatkaa kaupunkilomalla (kts eilinen postaus). Aamutoimet ja pakkaaminen alkoivat kahdeksan maissa aamulla ja kello yhdeltä auto oli pakattu ja olimme valmiit vaihtamaan osoitetta. Siinä välissä lapsi oli ehtinyt syömään aamupalan ja lounaan ja ottamaan yhdet päiväunet. Toiset päikkärit käynnistyivät heti, kun auto saatiin liikkeelle.

Iskämiehen kanssa muistelimme miten helppo ennen oli vaihtaa suunnitelmia lennosta ja asiat tapahtuivat nopeasti. Ei tämä kuitenkaan vaikeaa ole näinkään, mutta kärsivällisyyttä tämä vaatii. Ei passaa olla liian kiire, sillä silloin menee vain hermot. Kaikessa rauhassa vaan, mihis se oliskaan valmiissa maailmassa (ja lomalla) kiire?

Tekemisen puute

Välillä lomailu rassaa hermoja ihan huolella. "Mitä tehtäis tänään?" "Emmätiiä, väsyttää." "No levätään tänään." "Ei jaksa olla paikallaan." Arvatkaa ketä meinaa turhauttaa... Onneks ees lapsi repii huumoria pikkuasioista :)

Kotimaamatkailua

Äiti kato kun mä niin hienosti osaan hienosti tasapainotella  kun laitan kielen ulos!

Pitkä kesäloma ilman vuolaasti virtaavia rahahanoja (ei lottovoittoa vieläkään) ajoi meidät kotimaamatkailemaan. Siirsimme karavaanimme keulan kohti pohjoista ja noin seitsemän tunnin ajomatkan päätteeksi päädyimme Ouluun sukulaisten hellään huomaan. Ajomatka meni hyvin - T nukkui lähes koko matkan ja pääsimme perille yhden pysähdyksen taktiikalla (aaaaargh, mä niin en tykkää niistä huoltsikkamainoksista, muttakunnejääpäähän!). Matka ei olisi siis paremmin voinut mennä! Lähdimme aamulla aikaisin ajelemaan ja T:n unet jäivät vähän kesken, liekkö siksi unettanut koko matkan Helsingistä Jyväskylään. Siellä pidimme huoltotauon ja sen jälkeen taas päikkärit maistuivat.

Tällä hetkellä mökkeilemme Hailuodossa. Ihana saari ja ihanat ilmat. Jokaiselle päivälle on luvattu vesisateita, vaan eipä ole näkynyt. Tänään on ensimmäinen päivä kun näkyy pilviä taivaalla. Itikoita ja paarmoja kyllä sen sijaan riittää. Kävimme eilen tutustumassa Luovon Puojissa ja Huone nro 8:ssa taidenäyttelyihin, joista kerron lisää jahka saan kuvat Jiin kamerasta ulos kotiuduttuamme. Sieltä löytyy kuitenkin Pekka Elomaan Hyvää päivää herra Holbein -valokuvanäyttely ja Hannakaisa Oksasen Hetkien vaellus. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa jos täälläpäin liikutte, aivan mahtava miljöö teoksilla!

T on viihtynyt mökkiolosuhteissa hyvin, mutta itikan puremat vähän vaivaavat. Pitääkin käydä ostamassa jotain helpottavaa ainetta paukamiin, kunhan käymme mantereen puolella. Mikähän näihin pikkuisten kutiseviin paukamiin mahtaisi auttaa, oisiko jopa jotain kotikonsteja? Rintamaito jeesasi ehkä vähän, kun kokeilin :) Muuten neiti on viihtynyt vaippasillaan ja tahtoisi koko ajan ulos joko repimään maasta ruohoa tai terassille konttailemaan ja katselemaan terassilautojen välistä maahan - ilmeisesti sielläkin olisi kaikkea "mielenkiintoista". Iltaisin T seisoskelee takkaa vasten ja imeskelee luukun nuppeja, naureskelee ja huutelee höö, höö! Ihana hömppä!

Kesäloma

Enpä olisi uskonut - mulla on tunne, että minäkin oon lomalla, kun Jii jäi lomalle ja toistaiseksi ollaan ihan vaan kotona. Hyvä fiilis, mutta bloggausideat vähissä. Normitylsää elämää täällä vaan elellään ja pikkuremontteja edessä. Jossain vaiheessa lähdetään reissuun pohjoisen suuntaan autolla.

Ohjeet jakoon

Niinhän siinä kävi, että jouduimme eilen käymään T:n mahaongelmien vuoksi lääkärissä. Käynti helpottikin mieltä ja omaa oloa kovasti ja saatiinpa aimo annos uutta tietoakin. Ehkä ihan tuttuja juttuja monille, mutta jaanpa tässä nyt saamamme ohjeet, jos joku muukin näitä joskus ihmettelee tai jos joskus itse joudun palaamaan asian äärelle.

Tilannetta voi siis seurailla kotona, jos lapsella ei ole kuumetta eikä lapsi ripulin lisäksi myös oksenna. Se, että lapsi on virkeä ja iloinen (toisin sanoen normaali itsensä), on hyvä merkki. Jos lapsi on veltto ja väsynyt, on se todennäköisesti oire kuivumisesta ja on tarpeen ottaa yhteyttä lääkäriin hetimmiten.

Korvausjuomajauhetta pitää antaa pakkauksen ohjeen mukaan niin kauan kuin oireita on, ja relatipat suositteli aloittamaan heti mahataudin päätyttyä tai jo yhtä aikaa, jos nesteytysjuoma ei itsessään maitohappobakteereita sisällä. Relatippoja suositteli antamaan huonovatsaiselle lapselle muutenkin vaikka jatkuvasti ja erityisesti aina lääkekuurien yhteydessä - tosin eri aikaan itse lääkkeen kanssa, ettei esimerkiksi antibiootit tapa myös hyödyllisiä maitohappobakteereita.

Ja kuten arvata saattaa, pikkuisen takapuoli on ihan punainen ja iho aran oloinen. Bepanthenia parempi vaihtoehto on kuulemma rintamaito - se parantaa ihon nopeammin, kun vaan saa leviteltyä sitä ärtyneelle iholle ja saa sen kuivahtamaan. Totesin, että helpointa on tiristellä maitoa kämmenelle ja levittää siitä. Jos iho menee oikein kipeäksi ja rikki, kannattaa levittää peppuun sinkkivoidetta, mutta niissäkin on eroja. Kokeilimme itse joskus Natusanin sinkkivoidetta ja tasan ensimmäisen ja viimeisen kerran. T:n pepun iho meni ihan kovaksi koppuraksi ja entistä pahemmaksi. Lääkäri suosittelikin Weledan Calendula -sarjan sinkkivoidetta, mukana on enemmän muita ihoa hoitavia ainesosia. Voidetta pitäisi levittää peppuun paksusti, jolloin se muodostaa "kalvon" eikä kakkimukset pääse polttamaan ihoa lisää.

Tänään olikin sitten jo astetta parempi päivä. Ihan iloisesti se takapuoli vieläkin rallatteli, mutta puolet jo harvemmin kuin eilen. Jes, päästään ehkä terveinä lomalle koko kööri! Vielä yksi työpäivä iskämiehellä maanantaina ja sitten se alkaa, kahden ja puolen kuukauden LOMA! :)

Eritekeskeistä elämää

Voin tässä jakaa ihan ilmaiseksi muutaman faktan. Kun äitiytyy, se johtaa vääjäämättä siihen, että kakkajutut alkavat kiinnostaa. Ainakin jollain tasolla. On nimittäin tärkeää tietää millaista sen kakan pitäisi olla ja sitä täytyy myös tarkkailla, kuinka usein sitä tulee. Sama juttu pissahommissa. Montako pissavaippaa tulee päivässä ja onko sitä paljon vai vähän.

Olenkin täällä valitellut useamman kerran kuinka pyllystä on, että meidän ipanan maha on ollut huono toimimaan. Lääkittykin on, mutta aina vaan tilannetta on pitänyt seurailla ja pelätä seuraavaa suolijuntturaa. Nyt kuitenkin muutaman päivän iloitsin, että maha toimii - kunnes tajusin T:n kärsivän ripulista. Voi perse!

Pikainen kilautus terveysneuvontaan kehotti heti hakemaan apteekista korvausjuomajauhetta. "Olettehan jo aloittaneet korvausjuomajauheen?" --> En edes tiennyt, että tällaista on, tuliko taas vähän paskamutsifiilikset?! No, apteekissa käytiin ja mukaan lähti Floridral baby glukoosi-elektrolyyttiliuosta maitohappobakteereilla höystettynä. Ei sisällä keinotekoisia makeutusaineita ja maistuu banaanilta. Ja ilmeisesti hyvältä, koska eka kahden desin satsi upposi lapseen kuin kuuma veitsi voihin. Katsotaan, miten käy toisen satsin kanssa. Lisäksi pitäisi saada alas 6,5 desiä muita nesteitä, mutta mistäpä tuosta tissistä tietää, paljonko sieltä tulee. Taidan tarjota sitä sen verran kun T:lle maistuu ja illalla kokeilen antaa vielä vähän korviketta lisäksi.

Ruokakin T:lle on maistunut ripaskasta huolimatta ja on muutenkin iloinen ja energinen. Toivottavasti olo alkaisi helpottaa, koska huomenna meidän täytyy jo lähteä lääkäriin, ellei maha ala asettumaan itsestään. Aika pyllystä sekin.

Mansikoita

Syötiin eilen koko poppoolla kesän ekoja kotimaisia mansikoita ilta-auringosta nauttiessamme - sekä omasta maasta poimittuja että ostettuja. T imeskeli mansikoita tärkeän näköisenä ja vilahtipa suuhun muutama isohko sattumakin. Minä hädissäni yritin kaivaa niitä pois suusta, kun T katsoi minua hämmentyneenä: "Mitä sä äiti puuhaat, kyllä mä osaan tän homman!" ja pureskeli ikenillään mansikan palasiksi ja nielaisi. Way to go my baby, sä oot jo iso tyttö :)

Ähinää, ylä-ääniä ja örinää

Meidän neiti on välillä aika tarkkailevaa sorttia, mutta kun sille päälle sattuu, mölisee ihan huolella. Välillä tulee ihan tavujakin ja sitä äidiltä kuulostavaa sanaa, mutta enimmäkseen T:n "juttelu" on ylä-ääniä tai örinää. Ähinää kuuluu sitten muuten vaan koko ajan, kun ei kiljututa tai örisytytä, ja jos kokonaan hiljenee, niin on ihan varmasti pahanteossa. Niin kuin äsken. Oli pentele hoksannut, että keittiön tuolilla oli lauantain Hesari ja sitä nuoleskeli tyytyväisenä seisaaltaan pöydän alla, kun kurkistin katsomaan aamupuuroni lomassa. On se kakara :)

T 8 kk

Mää kyllä pussaan tuota kaljupäätä, ku se
on niin syötävän söpö! 

Aika kryptinen otsikko, mutta kertoo juuri sen, josta aion kirjoittaa. T on nimittäin 8 kk ja nyt täytyy taas kirjata ylös mitä kuukaudessa on tapahtunut. En tiedä meneekö mulla jo sekaisin mitä on tapahtunut milloinkin, mutta yritän taas listata tärkeimmät. Neuvolaa meillä ei olekaan kuin seuraavan kerran syyskuussa, joten mittoja en valitettavasti tiedä. Pituutta on ainakin tullut, koska 68 senttiset vaatteet mahtuvat enää niukasti jos ollenkaan. Paino ei varmaan kauheasti ole noussut, koska neiti liikkuu edelleen niin aktiviisesti, mutta lienee sekin siellä jossain kahdeksan kilon hujakoilla.

8 kuukauden iässä T:

• nousee sujuvasti seisomaan tukea vasten
• kävelee tukea vasten
• osaa jo aika hyvin laskeutuakin, kun on noussut seisomaan
• kävelee aikuisen käsistä tukea ottaen jo aika hyvin (tosin välillä jalat menevät ihan vinksin vonksin - varsinkin, jos kahdessa eri suunnassa on jotain kiinnostavaa, jonne tekisi mieli mennä :)
• Sanoo välillä "äiti" (tai äithi tai sitten teetä pöristellään kielellä). Aikaisemmin luulin, että se olisi vahinko, mutta alan uskoa siihen, ettei olekaan. Tuntuu, että välillä kuiskailee joidenkin sanojen lopputavuja, mutta ehkä tämä on vaan toiveajattelua...?
• Osaa etsiä tavaroita, kun niitä yrittää piilottaa. Pois silmistä, pois mielestä ei siis enää päde :)
• On oppinut taputtamaan
• Maha on alkanut toimia vähän paremmin!

Aika paljon siis jo!

T:n lempileikki on sellainen, että kun iskämies tulee töistä kotiin, T kiipeää nopeasti mun syliin ja mun olan takaa kurkkii iskää ja leikkii kukkuu! -leikkiä. Jännitys on käsin kosketeltavaa ja riemunkiljahdukset raikaa! Ihana pikkuinen!

Ruokaa menee viidesti päivässä: aamupuuro, lounas, välipala, päivällinen ja iltapuuro. Aamupuuro maistuu heikoiten, mutta muilla aterioilla yleensä menee ruokaa hienosti. Sormiruokailua ollaan harjoiteltu myös säännöllisen epäsäännöllisesti ja pikkupalat eivät enää aiheuta kakomista. Ruoka saa siis jo olla karkeampaa. Imetän T:tä myös edelleen.

Nukkumisen kanssa onkin sitten TAAS niin ja näin - se siis niistä unikouluista (huoh). Päiväunet sentään ovat säännölliset ja niitä vedellään 3-4 kertaa päivässä, välillä parikin tuntia kerrallaan, mutta yleensä suunnilleen 40 minuuttia. Pari yötä meni jo ilman yöruokailua ja iskämies sai rauhoiteltua T:n yöllä takaisin uneen (ja T heräsi vain kerran). Sitten jotakin tapahtui - oli pari päivää, jolloin T söi huonommin ja sitten tuli varmaan liian helposti annettua yöllä periksi ja otettua tyttö rinnalle. Kaikki edistys meni kankkulan kaivoon sen siliän tien. Nyt T taas härrävärkkinä pyörii meidän välissä yöt. Alkuyö menee ihan ok ja T:n parahtaessa pelkkä selän hieraiseminen riittää. Sitten joskus aamuyöllä alkaa rintaralli ja siinä pitää roikkua ihan koko ajan. Ihan tajuttoman väsyttävää ja hartiat alkavat olla taas siinä jamassa, että päätä särkee koko ajan.

Hampaita T:n suussa ei ole suussa edelleenkään, mutta tänään T alkoi kuolata vähän enemmän ja hinkkaa ikeniään ihan hulluna. Jospa ne sieltä kohta tulisivat... Ja jospa se nukkuminenkin sitten alkaisi helpottaa. Parin viikon päästä ollaan lähdössä kesälomareissuille ja sitten unikoulut saakin taas hetkeksi unohtaa - ei liene sama asia unikouluttaa reissussa kuin kotona. Tilasin kuitenkin vahingossa (siis ihan oikeasti - kaikkea sitä väsyneenä silmät ristissä tekeekin!) T:lle matkasängyn ja nyt elättelen toiveita, että uni yhtäkkiä maistuisikin reissun päällä siinä koko yön oikein hyvin. Hahhah, lienee turha toivo - todennäköisempää varmaan, että voitin eilen lotossa 11 miljoonaa. Pitääkin heti tarkistaa laput ;-)

Iskämieheltä vielä terveisiä. Pyysi kirjoittamaan tänne, että kahdeksan kuukauden iässä T örisee kuin hevilaulaja ja kynsii verille. Totta :)

Minulle oli postia!

Sinulle on postia -haasteen kakkospaketti oli eilen postilaatikossa! Olin lähdössä kaupungille tapaamaan ystäviä ja lähtiessä kurkistin onko postilaatikkoon tullut ehkä postin noutolappusia. Ei ollut tullut, mutta paketti siellä oli! Meillä oli kuitenkin sen verran kiire, etten ehtinyt sitä heti aukaisemaan, vaan jätin sen odottamaan kotiinpaluuta. Onko muita, jotka tykkäävät mukavien asioiden odottamisesta? Se pieni jännitys on minusta ihanaa :)

Paketti ei tuottanut tälläkään kertaa pettymystä. Jo itse kuori oli ihanan värikäs ja tattadaa, sisältä paljastui kaikkea kivaa. Erivärisiä ja -tuoksuisia kynttilöitä, Maraboun tummaa lemon & ginger suklaata (tumma suklaa on ihan mun feivörittiä ja monia kaupasta löytyviä laatuja olenkin maistanut, mutta tätä en vielä - sitruuna ja inkivääri ei kuitenkaan voi pettää!), Äitien kirja maailman parhaalle äidille (no, toivotavasti musta tulee sellainen kirjan luettuani ;) ja ihanan iloinen Peppi Pitkätossu -kortti! Sitä yhdessä T:n kanssa ihmeteltiin ja niinhän siinä kävi, että kulmat on nyt kortista syöty. Kortti menee kuitenkin säilöön, niin kiva se on.

Edellisen paketin suklaat tuhosin parissa päivässä ja naamiot ja kuorinnat testasin omassa yksityisessä saunaillassani. Yksityisessä niin, ettei saunatiloihin muilla ollut yhtä aikaa asiaa. Sihauttelin kiukaalle löylyä ja nautin hiljaisuudesta ja saunan lämmöstä. Suklaanaamion levitin kasvoille jäähyn aikana ja lapsrukka säikähti yllättäen tummentunutta äitiään itkuun saakka :) Olkaa siis varovaisia niiden naamioiden kanssa, ettei jää traumoja! :D

Nyt odottelen sitten sitä ihanaa hetkeä, että pääsen rauhassa lukemaan kirjaa ja syömään suklaata. Ehkäpä laitan tuoksukynttilään samalla tulen. Selailin jo kirjaa hieman ja se vaikuttaa oikein hauskalta ja jotain oppeja olen tainnutkin jo toteuttaa ainakin logiikan opettamisen osalta (tämä on Äidin opetukset -luvusta):
"Jos nyt putoat siitä keinusta ja taitat niskasi, niin et kyllä lähde minun kanssani kaupoille."

Meillä kyseessä ei ollut keinu vaan sohva ja ei oltu menossa kaupoille vaan lenkille, mutta muuten logiikka oli yhtä loistavaa :)

Kiitos salainen ystäväni, joka et vieläkään kauheasti vinkkejä heittänyt kehiin, mutta lienen bongannut sinut harvoista lukijoistani... Vai olenko?

Liittykäähän nyt vierailijat lukijoiksi, voitte kätevästi seurata uusia postauksia bloggerin kautta. Näen nimittäin tilastoista, että aikas paljon täällä porukkaa käy. Ilmiantakaa itsenne, jos ette oman profiilin muodossa niin edes kommentein. Niistäkin tulee hyvä mieli! Ja tähän vielä kerran hymynaama sillä sitä minä olen eilen ja tänään ollut :)

Edit: salaiseksi ystäväkseni varmistui siis laukku blogista Alla omenapuun. Käykäähän kurkistamassa mitä kymmenkuiselleVäinölle ja sen perheelle kuuluu :)

Juhannusmuistoja so far

Varhaisimmat juhannusmuistot minulla liittyvät mökillä olemiseen yhdessä vanhempieni ja perhetuttavien kanssa. Itikoita oli ihan helvetisti ja poltimme mökin rannalla kokkoa. Joskus muistan pelastuslaitoksen veneen rantaa lähestyessä meidän potkineen kokon mereenkin :)

Vähän isompana kuvioon tulivat kaverijuhannukset. Juhlajuomia siemailtiin enemmän ja vähemmän ja sekoiltiin. Luotiin myös paljon uusia tuttavuuksia, joista osa on pysynyt näihin päiviin saakka ja osa jäänyt matkan varrelle.

Elämän hieman vakiinnuttua kuvioon tulivat tyypilliset mökkijuhannukset ystävien kanssa ja hyvä ruoka. Ruokaa, viiniä, siideriä ja hyvää musiikkia. Jos vielä sai vähän aurinkoa kaupan päälle, niin eipä sitä ihminen muuta tarvinnut.

Pari juhannusta on tullut vietettyä myös hiljaisessa Helsingissä. Kaupunki on juhannuksena ihan autio, Kalliossakaan ei liikkunut ketään, parhaan terassipaikan sai rauhassa vallata itselleen.

2009 juhannuksena minulla oli polttarit. Todella ikimuistoinen juhannus porealtaineen ja savusaunoineen, taisinpa jotain rokkiliukuakin illan aikana harjoitella ;)

Viime vuonna olin raskaana, eikä terassipaikat jaksaneet kiinnostaa. Teimmekin Jiin kanssa molemmat gradua kotona. Ihanan juhlavaa!

Tänä vuonna meidän juhlaseurana oli ystäväpariskunnan lisäksi tuo mini-ihminen, joka meille viime marraskuussa muutti. T oli ihan parasta juhannusseuraa ikinä, hyvällä tuulella koko päivän! Söi innolla sosetta ja sormiruokaa (ja ruohoa) ja nukkui päiväunet vaunuissaan silloin kun uni alkoi painaa. Tällaisia juhannuksia mun elämään mahtuisi enemmänkin.

Olen onnellinen.