torstai 31. toukokuuta 2012

Yökuulumisia

Hyvin nukkuneena jaksaa ihmetellä uusia asioita.
En ole uskaltanut juurikaan kertoilla nukkumiskuvioista, kun ne tuppaavat muuttumaan niin nopeasti. Olen odotellut ja katsellut, vakiintuuko tilanne. Nyt kuitenkin on viikko uutta iltarutiinia takana ja hyvin on edelleen toiminut. Iskämies laittaa / vie T:n unille iltaimetyksen jälkeen ja hoitaa iltaheräilyt. Mitä ilmeisimmin T on funtsinut, että ei kannata paljon yöllä heräillä kun tissiä ei taida olla saatavilla. Neiti siis herää edelleen kerran yössä tankkaamaan ja seuraavan kerran sitten vasta aamulla ja tämä kuvio sopii mulle paremmin kuin hyvin. Usein aamullakin J nappaa neidin kainaloonsa noustessaan aamutoimiin ja saan vielä jatkaa unia puolisen tuntia ennenkuin on pakko nousta.

Eilen rutiiniin kuitenkin tuli poikkeus. Oltiin T:n kanssa kaksistaan kotona koko päivä. Oltiin molemmat väsyneitä pitkästä päivästä ja minä hoidin nukutusrumban. J oli jossain työpaikan kekkereillä ja tuli kotiin vasta kun oltiin jo molemmat unten mailla. Illalla sain ravata T:n huoneessa useamman kerran ja yölläkin neiti heräsi kolmesti. Ei tarvinne kertoa, että silmäpusseilla olisi aamulla voinut käydä kaupassa. Onneksi pääsin nukkumaan hyvät päiväunet tuhisevan pikkupalleron vieressä! Toivottavasti ensi yö menee taas paremmin. 

Huomiselle meillä on kivaa ohjelmaa ja se auttaa pitämään mielen iloisena, vaikka yö ei niin hyvin menisikään: asukaspuistossa on kirppis ja meillä on mammakavereiden kanssa siellä treffit. Saapa nähdä löytyykö T:n siivottuihin vaatelaatikoihin löytöjä (yritän pysyä tiukkana!) ;-)

Mutta nyt nukkumaan, niin jaksaa. Hyvää yötä!

P.S. Tänään oli suuri päivä: T alkoi konttaamaan. Hitaasti ja vaappuen, mutta kädet ja jalat toimii nyt yhteistyössä. Portaiden alapäähän pitänee hankkia portti, sillä uusien taitojen innoittamana T oli heti kokeilemassa onneaan ekalla askelmalla, josko sille pääsisi kiipeämään. Ei ihan vielä päässyt, mutta ei siihen enää kauaa mene... Huh!

Kross kitseniä

Tein pitkästä aikaa ruokaa. Paistoin muikkuja ja uunissa valmistui ratatouille. Onks tää nyt sitä cross-kitcheniä? :)





Kummatkin maistuivat hyviltä, mutta paremmilta erikseen kuin yhdessä. Muikkujen seuralaisena pottumuusia ei voita kyllä mikään!

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Vaate(laatikon)huoltoa

T:n vaatteet ovat sijoitettuina kodinhoitohuoneen laatikoihin, kätevästi lapsen huoltopisteen yhteyteen. Laatikot tursusivat ja pursusivat, kuivaustelineestä niitä oli vaan heitelty laatikoihin päällimmäisiksi ja niinpä myös samat vaatekerrat ovat kiertäneet T:n päällä päivästä ja viikosta toiseen. Lisäksi joistakin vaatteista muodostuu lemppareita ja niitä tulee pidettyä toisia useammin. Erityisesti arvostan lapsen vaatteissa käytännöllisyyttä ja sitä, että vaate on helppo pukea päälle - ulkonäkö sitten heti sen jälkeen.

Totesin vaihtelua vaatteisiin etsiessäni, että laatikoissa oli paljon vaatteita, jotka olivat käyneet pieniksi. Osaa en ollut muistanut, osa oli odotellut lapsen kasvua ja nyt lapsi sitten oli jo kasvanut ohi. Jotkut vaatteet liittyvät selkeästi lapsen tiettyihin ikävaiheisiin - ainakaan meillä esimerkiksi puolipotkareita ei ole tullut pidettyä vauva-ajan jälkeen ja niitä on tullut aikanaan hamstrattua ihan turhaan.

Oikeastihan tuo napero pärjäisi ihan muutamalla vaatekerralla, mutta jostain syystä niitä tulee etukäteen hankittua, "kaiken varalta" ja "jos niitä ei vaikka sitten enää saa". Nyt laatikot on jälleen siivottu pieneksi käyneistä vaatteista (laatikot mahtuvat jälleen kiinni, jes!) ja vaatevuori odottaa T:n huoneessa läpikäyntiä. Kirpparille tai huutonettiin kai niitä on lähdettävä myymään, osa jää odottamaan ensi syksyä ja osan säilön muistojen laatikkoon.

Näille pitäis tehdä jotain. 
Näillä pärjäillään toivottavasti kesän yli. 
Kuten myös näillä. 
Note to self: T ei tarvitse niin paljon vaatteita kuin mieli tekisi ostaa ja hankkia. Jos on muutama neutraali perusvaate ja pari väripilkkua, niin niitä yhdistelemällä pärjää yhden ja joskus kaksikin vaatekokoa. Mieluummin muutama laatuvaate, kuin iso läjä kertakäyttökuteita.Vaatteita ei myöskään kannata ostaa kovin paljon ennakkoon, sillä vuodenajat ja maku vaihtuvat ja se on kiva shoppailla SITTENKIN kun vaatteet voi ottaa suoraan käyttöön!


Puolivirallinen hoitovapaa

Vihdoin se on puolivirallista - minä jään hoitovapaalle vuodeksi. Kävin eilen töissä ilmoittamassa "ilouutiset" ja juonimassa lomakuviot niin, että palattuanikin on lomaa riittävästi käytettävissä vuodelle 2014 ja tipahtaessani nyt kesällä pois Kelan palkkalistoilta J:n isäkuukauden ajaksi, saan palkkaa muutamalta viikolta. Onpa helpottunut olo.

Enää ei puutu kuin ilmoitus Kelalle, mutta senhän ehtii (ellei unohda).

tiistai 29. toukokuuta 2012

Ihania ylläreitä salaiselta ystävältä

Ihhihhii, eilen postikusti oli jättänyt viestin ylisuuresta kirjeestä, joka ei ollut mahtunut postilootaan. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun en enää eilen postiin ehtinyt ja piti odottaa yön yli! Arvasin, että siellä odottaa paketillinen ylläreitä salaiselta blogiystävältäni.

Ja mikä ihana laatikko siellä minua odottikaan. Katsokaa nyt, paketin kuosikin oli niin kesäinen, unikkoja raikkaan sinisenä. Ihanaa! :)


Kädet syyhyten rapsin paketin auki ja sieltä paljastui vaikka mitä hemmottelutykötarvetta:


Hihkuin niinkuin pikkutyttö, kun paketista löytyi aina vaan uusia juttuja. Suklaata sisäisesti (Geisha on niiiiiin hyvää!) ja ulkoisesti kasvonaamion ja vartalokuorinnan muodossa, lisäksi oli sokerikuorintaa kasvoille ja hyväksi todettua Lumenen vartalovoita. Kyllä nyt nauttii niin sielu kuin kroppakin (ja se runontynkä oli just hyvä) :) Huomaatteko, olen ihan yhtä hymyä, miten voikaan tulla näin hyvä mieli keskellä viikkoa :) :) :) !

Sain myös innokkaan seuralaisen ja testaus oli käynnissä ennenkuin huomasinkaan.


Kiitos siis kokkolalainen ystäväni. Paketin sisältö on just eikä melkein ja nyt en malttais odottaa viikonloppua, että ehdin saunaan ja kotikylpylöimään. Voi tosin olla, ettei suklaa säästy sinne saakka, mutta ostan sitten vaikka uutta tilalle :D

maanantai 28. toukokuuta 2012

Vahinkounikoulu

Me taidettiin vahingossa hoitaa unikoulutus (ainakin osaksi) viikonloppuna. Koska olin tapaamassa pitkästä aikaa ystäviä perjantaina ja iskämies ehti hoitaa T:n nukutuksen ennenkuin ehdin takaisin kotiin ja lauantaina minulla oli varattuna aika hierojalle illaksi, päätettiin jatkaa samalla linjalla ainakin viikonlopun yli.

Perjantaina T oli itkeskellyt iskämiehen sylissä enemmän ja vähemmän tunnin verran ja lopulta oli nukahtanut. Lauantaina sama rumba kesti viitisentoista minuuttia ja eilen T ei enää juuri protestoinut. Iskämies on hoitanut ja tulee jatkossakin ainakin jonkun aikaa hoitamaan heräilyt ennen nukkumaanmenoaan eli jonnekin puolilleöin ja siitä jatkuu mun vuoro.

Täytyypä sanoa, ettei paljon ole itseä tuo yövuoro rasittanut. T on myöhäistänyt heräämistään ja herää enää kerran tankkaamaan yöllä joskus puoli kolmen ja puoli neljän välillä. Aamuherääminen on kyllä aikaistunut - nyt meillä on pirteä ja nauravainen konttausta harjoitteleva tyttönen sängyssään jo puoli kuuden ja seitsemän välillä. Mutta sekään ei haittaa kun itse ehtii saada unta vaikka kuinka monta tuntia putkeen riippuen siitä, milloin malttaa laittaa yöpuulle. Ainoa miinuspuoli uudessa nukutusrituaalissa on se, että joudun pumppaamaan rinnat tyhjiksi maidosta ennen nukkumaanmenoa, sillä ne tuppaavat pakkaantumaan kun lapsi ei yhtäkkiä syökään koko iltaa. Mutta ei haittaa, teen sen mielelläni jos palkkio on monta tuntia unta putkeen :)

Nyt vain jännitetään miten pitkään tätä jatkuu ja onko tämä muutos kestävä. Meillä on kaikki sormet ja varpaatkin ristissä, että pahin oli nyt tässä!

Tässä vielä vähän yksityiskohtaisempaa selostusta projektin etenemisestä:

T:n totuttaminen "uuteen" nukuttajaan on tapahtunut vaiheittain niin, että eilen häntä ei tarvinnut enää nostaa sängystä ylös syliin rauhoittumaan, kun illan aikana muutaman kerran heräili. En itse ollut katsomassa tai lähelläkään T:n huonetta etten häiritsisi nukahtamista maidontuoksuineni, mutta J raportoi, että aluksi perjantaina hän piteli T:tä sylissään, hyssytteli ja rauhoitteli ja T nukahti siihen. Siirsi lapsen sylistä sitten nukkuvana omaan sänkyynsä. Seuraavana iltana J laittoi tytön sänkyynsä nuokkuvana muttei nukkuvana ja piteli kättä hänen selkänsä / kylkensä päällä. Eilen T nukahti makuuhuonematkan aikana syliin jo seitsemältä (päiväunet jäivät väliin kun meillä oli vieraita), mutta oli havahtunut sänkyyn laskettaessa. Sen jälkeen heräilyjen aikana, joita oli illan aikana monta, J oli vain pidellyt kättään T:n kyljen päällä ja pienen itkuntirautuksen jälkeen T nukahti siihen uudestaan.

Itse en kykene kuuntelemaan T:n itkua kauankaan, joten oli ihan hyvä etten ollut ensimmäisinä iltoina kotona ihan pahimpaan aikaan. Heräilyjen aikana olen vaan väkisin keksinyt itselleni muuta tekemistä ja ollut hipihiljaa kun J on hoitanut rauhoittelun. Johdonmukaisuus on lapsen kanssa kaiken a ja o ja jos olisin sählännyt mukana nukutushommissa, niin nyt ei varmaan oltaisi tässä pisteessä. Kaiken huippu on se, että hetki sitten, ennen töihin lähtöään, J vain vei väsymystään kitisevän T:n omaan sänkyynsä, jonne hän jäi protestoimatta päiväunille. T on ekaa kertaa ikinä omassa sängyssään päikkäreillä, jes!

Ulkona paistaa aurinko. Kun nyt on aikaa ja lapsi nukkuu, niin taidanpa tehdä lounaan valmiiksi (T:lle linssi-riisikeittoa ja itselle, öh, vanhan makaronilootan jämät) ja unien jälkeen lähdetään ulos kärryttelemään. Täällä Helsingissä on jo ihan täysi kesä ja viikonloppuna oli kunnon helleaalto. Toivottavasti lämpimät ilmat jatkuvat - helppoa lähteä lapsen kanssa pihalle, kun ei tarvitse pukeutumisesta juuri piitata, vaan vaunuissa köllöttelijä tarkenee vaikka pelkkä body päällä ja itsekin voi hyvillä mielin jättää takin kotiin.

Mukavaa ja aurinkoista viikkoa kaikille!

lauantai 26. toukokuuta 2012

Yllättävä erävoitto

T oli eilen iskämiehen kanssa kaksin kotona. Koska uni oli alkanut painaa silmissä ennekuin ehdin itse reissuiltani takaisin kotiin, oli T:n ollut pakko nukahtaa isänsä kanssa ja J:n oli ollut pakko kehitellä omat nukuttamismenetelmänsä. Ensin T oli syönyt ison satsin iltapuuroa hedelmäsoseella höystettynä ja sen jälkeen juonut pullosta maitoa päälle. J oli kanniskellut itkevää ja nuokkuvaa lasta, mutta vajaan tunnin yrittämisen jälkeen T oli vihdoin nukahtanut.

Koska turha huudattaminen ei huvita, niin päätimme, että iskämies hoitaa heräilyt illan ja yön aikana ja että vastuu heräilyistä siirtyy puoli kahden jälkeen minulle. Tuolloin edellisestä ruokailusta olisi kulunut jo sellainen aika, että saattaisi nälkäkin painaa. Odotin itkua ja parkua, mutta T yllättikin meidät molemmat. Hän heräsi pari kertaa lyhyesti ja rauhoittui nopeasti isänsä syliin. Voih!

Yöllä heräsin itkunparahdukseen. Herättelin iskämiestä rauhoitushommiin, kunnes tajusin mitä kello oli. Se oli jo puoli neljä - T oli siis vetänyt 7,5 tuntia unta ilman sapuskaa ja vain parilla lyhyellä heräämisellä erilaisesta illasta huolimatta! Ei haitannut yhtään lähteä ruokkimaan lasta. Sitäpaitsi kun en illan aikana nähnyt T:tä, niin ikäväkin pikkuista palleroa jo oli kovasti. Oli ihanaa saada T hetkeksi lähelle siliteltäväksi ja paijailtavaksi.

Ruokailun jälkeen nostin T:n takaisin omaan sänkyynsä ja unta riittikin puoli seitsemään saakka. Aika aikainen herätys mun makuun, mutta johan tuo oli selkeästi aamua. Ulkonakin oli valoisaa ja lintujen kujerruskonsertti meneillään. Tästä on hyvä aloittaa tämä lauantai.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Erilaisia öitä

Onpahan kaksi ihan erilaista yötä takana. Toinen nukuttu huonosti ja toinen hyvin, lähes loistavasti. Toissailtana nukkumisesta ei meinannut tulla mitään, vaan T heräili tunnin välein. Nukahti ensimmäisen kerran yöunilleen kahdeksalta ja siitä se ralli sitten alkoi. Puolenyön jälkeen otin tytön viereen nukkumaan, jotta sain itsekin levätyksi - sen jälkeen en enää jaksanut laskea herätyksiä. Kokeilin kaiken tassuttelusta ja sylittelystä unilauluihin ja itsekseen jättämiseen, mutta ei. Iskämiehen väliintulo sai vain yltyvän huudon aikaiseksi (huoh). Muuten ilta oli rutiiniensa puolesta samanlainen kuin muulloinkin, paitsi minä hoidin tällä kertaa yökkärin pukemiset ynnä muut iskämiehen hoitaessa muita kotihommia.

Eilen taas kaikki meni niinkuin pitikin. Ensin yritin tassutella uneen omassa sängyssään, mutta sen yltyessä ähinäksi, josta kohta olisi muuttunut itkuksi, päätin pitäytyä perinteisessä nukahtamismenetelmässä. T nukahti siis rinnalle, mutta omassa huoneessaan. Kerran illan aikana sängystä kuului puoli yhdentoista aikaan itkunparahdus ja uni tuli uudelleen lyhyellä imetyksellä. Yöllä T söi klo 1.15 ja syönti kesti n. 15 minuuttia. Saatiin vihdoin tuoli T:n huoneeseen, jossa on hyvä imettää, ei siis tarvitse vaihtaa huonetta alvariinsa. Seuraavan kerran heräsikin sitten vasta 5.20, jolloin otin hänet viereen ruokailemaan ja jatkamaan uniaan. Ensimmäinen yö T:n syntymän jälkeen, kun nukuin kuin tukki.

Josko yrittäisin ensin saada yöt mahdollisimman kokonaisiksi ja sitten vasta vieroittaa imetyksestä nukahtamismenetelmänä. Sinänsä rinnalle nukahtaminen ei haittaa, paitsi silloin jos minulla olisi iltamenoja, jolloin olisi kätevää, että joku muukin onnistuisi nukuttamaan tyttösen ilman tuskaa ja hampaidenkiristystä. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että ei tätä enää kauaa kestä muutenkaan, ehkä jo muutaman kuukauden sisällä T hylkää rinnan ihan itsekseen.

Illat täytyy näköjään rauhoittaa kunnolla ja pitää tiukasti iltarutiineista kiinni ilman poikkeuksia. Tänään sitten ihmetellään, mitä yöstä tulee kun olin vähän viihteellä kavereiden kanssa ja iskämies hoiti nukutuksen. Itkua oli vähän ollut, mutta oli kumminkin T oli nukahtanut omaan sänkyynsä. Ehkä siellä kohta kaipaillaan taas äitiä...

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Iltarutiinit ja unipäiväkirja

Eilen olin illalla varma, että koko yö menee ihan plörinäksi, kun T nukahti syliin kahdeksan aikaan ja iltapuurokin oli tuossa vaiheessa syömättä. Kävin viemässä neidin sänkyynsä, jossa tyytyväisenä vain käänsi kylkeä ja jatkoi unia. Tunnin päästä alkoi kuitenkin täysi hulina ja T oli ihan virkkuna hereillä. Kokeilin sitten iltasadun lukemista (ei hyvä: innostui vain lisää), tylsistelyä (ei oikein toiminut, kun keksi itse tekemistä ja itkeskeli ilmeisesti hieman ikeniään ja oli pakko lähteä etsimään viilennettyä purulelua), iltapuuroa (maistui hyvin, mutta neiti taisi saada vain lisää energiaa touhuamiseen), sängyssä imettämistä (kieppui kuin hyrrä kun massu oli jo täynnä) - lopulta hän vihdoin nukahti viereen/tissille, kun leikin itsekin nukkuvaa. Käänsi minulle vain selkänsä ja vääntäytyi kippuralle ja alkoi tuhista. Eikä ollut moksiskaan siitä, että vein hänet omaan sänkyynsä. Vähän aukoi silmiään, nappasi unirievun kainaloon, kiepsautti pussilakanan jalkojensa ympäri ja jatkoi unia. Käytiin oikein iskämiehen kanssa ihmettelemässä miten hienosti toinen siellä nukkuikaan.

Vaikka sitä varsinaista unikoulumallia ei olla vielä valitukaan tai ylipäätään tehty lopullista päätöstä unikoulun tarpeellisuudesta, muutaman asian voi laittaa kuntoon parempien unien saavuttamiseksi. Ensinnäkin totesin, että meidän iltarutiinit kaipaavat pientä päivitystä. T:n iltarutiinit ovat olleet samat siitä saakka kun hän syntyi ja nyt siihen voisi lisätä muutamia osasia.

Iltatoimien aloitusta täytyy hieman aikaistaa. T kuukahtaa unille usein jo kahdeksan aikaan ja iltarutiinit olisi hyvä suorittaa rauhassa ja kiireettä. Ensin vaipan vaihto ja yöpaita päälle. Sitten iltapuuro ja imetys ja sen jälkeen omaan huoneeseen isin (tai äidin) kanssa lukemaan iltasatua ja/tai laulamaan - T rakastaa kuunnella laulamista ja usein itsekin mölisee laulaa mukana. Hankittiin T:n huoneeseen tuoli, jossa on hyvä hoitaa myös ilta/yöimetys, joten huoneesta ei ole aivan heti tarvetta poistua näihin toimiin.

Toiseksi päätin kirjata ylös yöheräämisiä ja päiväunia, jotta saan jonkinlaisen kokonaiskäsityksen T:n unista. Öisin näköjään toistuu tyypillisesti sama kaava (muutaman yön kokemuksella): T herää suusnnilleen puoli kahden ja puoli viiden aikaan ja nukahtaa helposti tissille hieman syötyään. Kun yöheräämisten kaavan tietää, voi harkita esimerkiksi suunniteltuja herättämisiä ja hivuttaa heräämistä niiden avulla aina hieman myöhemmäksi, kunnes toinen herättämisistä/heräämisistä jää kokonaan pois jne, mutta itse lähinnä mietin, että kun tietää milloin nälkä iskee ja kun itse käy usein hereillä vähän ennen T:n varsinaista heräämistä, voisi imetyksen käydä hoitamassa oman aikataulun mukaan pois alta. Lapsikaan ei pahemmin protestoi eikä edes kunnolla herää tuohon, mutta saisi massunsa täyteen. Ehkä se toimisi samoin kuin tuo heräämisen hivuttaminen ja pikkuhiljaa toinen yösyöttö jäisi pois tai myöhentyisi? En tiedä, mutta tällainen on harkinnassa.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Hyvää unta etsimässä

Kun lapsi näin autuaasti rojottaa menemään, niin äiti tietysti
voisi nukkua myös, eikä keskittyä kuvien napsimiseen. 

Tämä nukkuminen tuntuu olevan kestoaihe, josta juttua vaan riittää ja riittää. Ei kai sitä käy kiistäminen, että välillä olo on kuin elävällä kuolleella ja sitten taas parin paremmin nukutun yön jälkeen unohtaa, miltä se kuolemanväsymys tuntui. Aikamoista vuoristorataa tämä arki on.

T on ryöminyt noin viiden kuukauden iästä lähtien ja silloin yöt muuttuivat treenailuksi. Sitä suuremmalla syyllä tahtoisin, että T:kin saisi riittävästi unta, sillä suuri osa oppimisesta tapahtuu nukkuessa. Eikä ne kunnolliset yöunet varmasti pahasta olisi itsellekään. Siksipä olenkin nyt tavaillut Anna Keski-Rahkosen ja Minna Nalbantoglun teosta Unihiekkaa etsimässä ja pohtinut meille sopivia unikoulumuotoja ja käynyt päänsisäistä keskustelua siitä, mikä meillä on suurin ongelma. Seuraavaksi pitäisi varmaan käydä kunnollinen keskustelu iskämiehen kanssa aiheesta.

Siirsimme T:n nukkumaan omaan huoneeseensa viime viikon loppupuolella. Yötreenit häiritsivät mun unta niin paljon, että katsoimme sen olevan tässä vaiheessa viisainta. Olemme kuitenkin lähellä ja viereen saa tulla nukkumaan, jos tarve niin vaatii. Aluksi oli tosin tarkoitus vaan mallailla sänkyä T:n huoneeseen, jotta saimme muut tavarat siellä paikoilleen, mutta päätimme jättää sängyn niille sijoilleen. Ainahan sen tarvittaessa voi nostaa takaisin... Viime yönä sitten odotellessani T:n heräämistä (on aika jäätävä fiilis, kun lapsi parahtaa naapurihuoneessa kesken oman syvän unen. Voi a-p-u-a! Ennenkuin siihen tottuu, niin unipöhnässä miettii ja panikoi, että missä se lapsi oikein huutelee.) pohdin, millaista unikoulutusta meillä tarvitaan, mikä on se asia, josta halutaan oppia pois? Niitä on itse asiassa useampia, jotka tietysti täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen. Haluaisin, että T oppii nukahtamaan ilman tissiä. Toiseksi haluaisin hänen oppivan nukahtamaan isänsä kanssa, jotta minua ei aina tarvittaisi nukutushommiin. Kolmanneksi haluaisin, että T oppisi nukahtamaan itsekseen ja neljänneksi haluaisin kokonaiset yöt, eli haluaisin yösyötöistä eroon - tai ainakin että isä kelpaisi rauhoittamaan neidin takaisin uneen. Viidenneksi toiveissa on, että T oppisi nukkumaan omassa sängyssään ja huoneessaan. Tämä lienee myös se järjestys, jossa haluaisin nämä toteuttaa, mutta jotkut näistä menevät vähän limittäin ja osa varmaan ratkeaa jonkun toisen toteutuessa.

Mulla on aika vahva fiilis, että tissistä on muodostunut se pahin uniassosiaatio ja siihen pitäisi puuttua ensimmäisenä. Luultavasti sen myötä ratkeaisi pikkuhiljaa nuo muutkin kohdat. T herää yleensä siihen, että yrittää unissaan etsiä tissiä suuhunsa ja kun sitä ei löydy/ole saatavilla, niin alkaa kitinä. Itse nukahtaminen ei meillä ole onneksi ongelmana, eli T kyllä nukahtaa nopeasti illalla ja yöllä uudelleen, kunhan vaan sen tissin voi imaista suuhun. Sinä mielessä perhepetimalli on sopinut meille hyvin ja on taannut itsellenikin melko hyvät unet - tissi suuhun ja unten maille. Toki sillä mallilla voisi jatkaakin, mutta a) T liikkuu jo niin paljon, ettei me kaikki vaan mahduta samaan sänkyyn ja b) on jo kesä eli ihan pirun kuuma. Siihen kun vielä ottaa yhden kylkimyyrän viereen niin yöunet on menetetty.

Kunhan saan kirjan loppuun, niin täytyy aloittaa J:n kanssa kunnolliset pohdinnat, kuinka ilman imetystä uni voisi alkaa löytymään. Ajattelin kirjoitella tästä aiheesta lisää, vähän päiväkirjatyyppisesti, sikäli kun en menetä unia kokonaan ja jaksan. Jonkinsorttista juttua on tulossa enivei, toivottavasti jollekulle siitä on jotain hyötyäkin - vähän jokainen pienen lapsen äiti kuulostaa painivan samojen asioiden äärellä.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Nälkä

Perussunnuntai. Niin paljon touhua ja tohinaa (vauvauintia ja harvinaisia ja vähemmän harvinaisia vieraita, alppiruusujen istuttamista pihalle ja kaikkee muuta sekalaista), ettei sitten ehtinyt/jaksanut lähteä kauppaan. Mutta kun mulla on nälkä, eikä meillä oo mitään ruokaa!

Pikainen kaapin kollaus. Näkkileipää. Äh... Mitä jääkaapissa? Valot, oivariini, suklaakermaa, rahkaa ja purkki smetanaa. Eii... ei toimi yksistään näkkärin kanssa. Mitä pakastimessa? Muikun mätiä, jee!

Ja niin sai tämäkin mammatsooni iltapalaa, kyytipojaksi teetä ja jälkkäriksi vielä suklaa-banaanirahkaa. Ei huono ollenkaan, kaappien penkominen kannatti :)



(Rahkasta en laita kuvaa. Googlatkaa lehmän läjä, niin saatte idean ja syyn.)



torstai 17. toukokuuta 2012

Nuhaa, köhää ja hulinaa

Tästä meikä lähtee konttaamaan, kunhan hoksaan, että
käsiäkin pitää siirtää eteenpäin ja vielä yksitellen, ei yhtä aikaa.

Meillä oli viikon ajan käynnissä oikea työleiri. Äitini oli Pohjanmaalta käymässä ja tehokas kun on, laittoi hihat heilumaan. Ei siinä sitten kehdannut, voinut eikä halunnut jäädä itsekään ihan toimettomaksi. Pihaa ollaan siistitty ihan urakalla ja mummu pesi meidän ikkunat. Ruokaakin on jääkaapissa varmaan viikon tarpeisiin. Ihan huikeeta!

T on ollut taas nuhassa ja iskämies kärsii allergiaoireista. Koivut pölyttävät tänä vuonna ennätyspaljon ja se näkyy ja kuuluu meidän perheessä. Minullakin on lievä koivuallergia, mutta mitä ilmeisimmin imetys suojaa oireilta, sillä olen saanut olla ihan rauhassa tämän kevään (paitsi katupöly meinasi kiusata alkukeväästä). Viime kevät ja kesäkin meni hyvin - tuolloin suojana oli raskaus. Oikeastaan ihan kiva, kutiavat ja turpoavat silmät ja jatkuvasti vuotava nenä eivät ole kivoja kumppaneita. Sääliksi käy iskämiestäkin, jolla pärskiminen alkaa heti kotiin päästyä - töissä on mitä ilmeisimmin sen verran hyvät ilmanvaihtojärjestelmät, ettei allergia siellä vaivaa. Tai sitten keskustan suunnalla on vaan vähemmän koivuja, kuin täällä kaupungin laidalla, landella... Tai sitten se on allerginen meille :)

T:n nuhaakin epäilin aluksi allergiaperäiseksi, mutta lastenlääkärin vakuuteltua edellisellä kierroksella tämän ikäisten lasten allergioiden olevan niin harvinaisia, ettei asiaa kannata edes ajatella, päätin katsella rauhassa miten homma etenee. Nenä turisee ja nenä-friidalla sitä pari kertaa päivässä tyhjentelen. Välillä yöllä turisee melko kovastikin, mutta kun T saa kuitenkin nukuttua ja syötyäkin, niin en keskellä yötä ole käynyt tyhjennysoperaatioon, joka aiheuttaa melkoisen huutokonserton joka kerta. Kyllä tämä tästä, hoen itselleni, että nämä nuhat täytyy nyt vaan sairastaa, jotta immuunisuoja paranee. Vastustuskykyä, vastustuskykyä - se lienee se pikkulasten äitien eniten hokema mantra.

T ottaa lähes joka päivä päiväunet nykyään ulkona. Eikä haittaa mitään, että naapuritontilla puretaan vanhaa taloa ja isot autot ja kaivinkoneet rymistelevät menemään. Talvella ei ollut puhettakaan, että olisi nukkunut vaunuissaan pidempään kuin varttitunnin, mutta nyt on ihan toinen ääni kellossa. Usein taju on kankaalla jo ennenkuin vaunut saadaan kunnolla ulos saakka ja unta riittää parikin tuntia. Etenkin silloin, jos ollaan ulkona itsekin (meinasin kirjoittaa, että "jos ollaan pihalla hommissa", mutta pieni pervo pään sisällä kehotti miettimään sanavalintoja paremmin, "pihalla itsekin" joutui myös hylkyyn tuplamerkityksensä vuoksi ;), olen pähkäillyt että se liittyy siihen, että on "turvallista" nukkua ja jatkaa unia unisyklistä seuraavaan, kun kuulee, että vanhemmat ovat lähellä.

T:n rytmi on taas muutenkin muuttumassa. Ensinnäkin yöt ovat välillä melkoista hulinointia, kun uusia liikuntataitoja pitää harjoitella öisinkin, mutta myös päiväunirytmi on muuttumassa. Pitkään päivät menivät niin, että parin kolmen tunnin välein T otti päiväunet (yhteensä siis neljätkin päikkärit), mutta nyt vaikuttaa siltä, että enää otetaan kahdet pidemmät päikkärit ja sitten illalla mennäänkin jo yöunille. T herää joka aamu puoli kuuden aikaan, mutta yleensä saan hänet vielä unten maille tuossa vaiheessa. Viimeistään kahdeksan aikaan noustaan yleensä aamutoimiin ja puuron syöntiin. Kymmenen, puoli yhdentoista aikaan uni yllättää ja T ottaa parin tunnin unet. Sitten taas syödään ja leikitään ja seuraavat päikkärit otetaan usein vasta iltapäivällä kolmen aikoihin. Sitten taas syödään ja leikitään. Jos illalla on kauppareissua tms. niin silloin yleensä myös uni hetkeksi yllättää, mutta ei onneksi kovin pitkäksi aikaa. Tosin illalla nukutut pikkupäikkäritkin sotkevat rytmiä aika tehokkaasti. Kun yleensä T menee nukkumaan yhdeksän aikaan, niin pikkunokosetkin vaikuttavat niin, että nukkumaanmeno saattaa viivästyä tunnilla tai vähän reilummallakin. Eilen aloitettiin myös iltapuuro, toivoisin, että se vähän rauhoittaisi yöunia, mutta saapa nähdä miten käy. Viime yö meni suht ok, olin tosin itse niin väsynyt, että luultavasti hoidin lapsen unissani. Ainakin heräsin aamuyöstä T kainalossani, eikä minulla ollut mitään muistikuvaa, miten hän on siihen päätynyt.

Mitäköhän muuta? Ai niin, oltiin iskämiehen kanssa viime viikonloppuna kavereiden häissä, T oli mummun hellässä hoivassa kotona. Hienosti meni päivä, mutta illan lähestyessä oli jo pakko soitella kotiin, miten täällä menee. T oli aloittanut iltaelämöinnin kun oli joutunut olemaan koko päivän ilman tissiä, joten lähdettiin sitten seitsemän aikoihin laittamaan lasta yöpuulle, vaikka epäilemättä olisivat mummunkin kanssa täällä pärjänneet. Kyllä olikin niin iloinen likka meitä vastassa, kun huomasin että iskä ja äiskähän ne sieltä tulivat! Teki kuitenkin ihan hyvää päästä välillä kaksistaan liikenteeseen, vaikka vähän piti miettiä juttuaiheita (lapsettomien) kavereiden kanssa. Kun on päivät kotona lapsen kanssa, ei juuri ole muita juttuja kerrottavana, kuin kaikkea lapseen liittyvää. Ja sitten pelottaa, että muut kuolevat niiden juttujen äärellä tylsyyteen. Onneksi kuitenkin muillakin oli juttuja kerrottavanaan, niin jutut ei menneet ihan kakkakaappariosastolle!

Tällaisia kohtauksi ja huomioitaa meidän elämästä viikon varrelta tällä kertaa. Tänään pääsen jälleen hierontaan, toivon mukaan kohta alkaa nuo pahimmat lihasjumit helpottaa.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Hyvää äitienpäivää!


Ensimmäinen äitienpäivä - vaikka tänään ei tapahtuisi mitään erikoista, on se silti kaikista tulevista äitienpäivistä eräs ikimuistoisimmista. Oma pikkuinen täällä maailmassa meidän ilona ja minä äidin ja J isän roolissa. Vihdoin. Kyllä tätä odotettiinkin.

Ei tämä päivä kuitenkaan ihan samanlaiseksi muiden päivien kanssa tule jäämään. Iskämies antoi mun nukkua tavallista pidempään ja nousi T:n kanssa aamutoimiin. Lisäksi hän teki aamupalan valmiiksi (toivottavasti tulevaisuudessa saan sen T:n kantamana ja valmistamana sänkyyn, vinkvink ;-), tarjolla oli täytettyä munakasta kera kasvisten ja valtavan hyvää lattea. Pieni pakettikin odotti pöydällä. Olen saanut Pandoran käsikoruun pieniä amuletteja eri juhlapäivien yhteyksissä - niin tänäänkin. Pieni rinkula, jossa lukee MUM ja jossa on kolme pientä pinkkiä kiveä. Ihana! Ensimmäisen amuletin sain palautettuani gradun ja toisen T:n synnyttyä. Me like it a lot, kiitti J! Erikoisen tästä päivästä tekee myös se, että oma äitini on meillä juuri nyt kyläilemässä. En muista milloin olisin viimeksi saanut viettää äitienpäivää oman äitini kanssa, kun asustellaan niin kaukana toisistamme.

Iltapäivällä grillaillaan. Menussa on lohiburgereita itsetehdyllä tartar-kastikkeella ja kahteen kertaan paistettuja ranskanperunoita. Jälkkäriksi sitten valkosuklaa-juustokakkua.

Ei muuta kuin nauttimaan: niin ruoasta, olosta, elosta kuin äitiydestäkin. Sanokoot kuka mitä tykkää, mutta kyllä me ollaan oman päivämme pienet hemmottelut ansaittu!

maanantai 7. toukokuuta 2012

Kivoja juttuja

Meillä oli ihan huippukiva viikonloppu. T syö jo niinkuin iso likka konsanaan, eikä ole enää koko aikaa tississä kiinni, minullekin jää siis kivasti aikaa touhuilla, kun T on iskämiehen hoivissa tai vaunuissa päikkäreillä. Ollaan iskämiehen kanssa kärsitty molemmat mahataudista, mutta itse olen jo paranemaan päin. Melko pitkäikäistä sorttia ollut tämä tauti.

Lauantaina käytiin vaunulenkillä ja kotimatkalla erehdyin Plantageniin. Ne kukat ja ihanat värit saa mut ihan sekaisin! Haluaisin pihalle vähän sitä sun tätä - tuo on ihanan ja toihan se vasta ihana onkin. Apua! Mulla on melkoinen pidättely käynnissä, etten laita kaikkea ihan uusiksi, vaan että malttaisin nyt katsoa mitä kaikkea tuolla pihalla jo on ja mitä sieltä kesän kuluessa nousee. Muutamat ruukkuihin istutettavat kukat kuitenkin mukanani roudasin ja istuttelin ja nyt vaan toivon, ettei yöpakkaset enää yllättäisi. Ei kai ne enää toukokuussa, eihän? Rikkaruohot tuli perennapenkeistä (tai niiden vieruksilta) kitkettyä ja kyllä  näyttää paljon siistimmältä.

Eilen meillä oli myös eka vauvauintikerta. T loiskutteli innoissaan ja väsy yllätti vasta ihan viime minuuteilla. Enpä olisi vielä pari kuukautta sitten uskonut, kylvetystuokiot kun muuttuivat sekunneissa ihan silimittömiksi huutokonserteiksi. Istuma-asennon oppiminen on helpottanut ja nyt meillä asustaa melkoinen vesipeto. Kun ammeen pohjalla voi istuksia (vaikkakin tietysti tuettuna) on mahdollisuudet tutkia vettä paljon suuremmat kuin aikaisemmin selällään käden varassa köllötellessä. Nyt ei asennollakaan enää ole niin väliä, konttausharjoituksetkin hoituivat pienessä punkassa ihan loistavasti. Nyt huutoa aiheuttaa ammeesta poisnostaminen ja kuivatteluhommiin siirtyminen. Niin ne ajat muuttuvat :)

Käytiin muuten asukaspuistossa uniryhmässä vähän opiskelemassa miten rauhoittaa mahdollisia yöhulinointeja. Varsinaisesti mitään uutta teoriapuolelta ei tullut, mutta sen verran innostuin, että kävin ostamassa kirjan Unihiekkaa etsimässä. Ajattelin käydä unikouluvaihtoehdot läpi ja vähän ammentaa muutakin tutkittua tietoa kupoliini. Meillä kun yöheräilyt ovat taas lisääntyneet ja ensimmäisen hieman pidemmän unipätkän jälkeen uni on kamalan katkonaista, enkä tahdo itse saada aamuyöstä juurikaan nukuttua. Tänään tein ensimmäisen päätöksen: T ei enää nukahda tissille, vaan nappaan tissin suusta ja siirrän T:n nukkumaan omaan sänkyynsä vielä kun on hereillä (tai unen rajamailla) ja tarvittaessa pidän esimerkiksi kättä selän tai rinnan päällä sen aikaa, että nukahtaa kunnolla. Ensimmäinen kerta meni hyvin, toivottavasti jatkuu yhtä helppona tapauksena. Vaikka uniryhmästä en juuri uutta tietoa saanutkaan, opin silti uuden käsitteen: uniassosiaatio (täällä hyvää lisätietoa aiheesta, jos kehittyy uniongelmaksi saakka). Lapsi tottuu nukahtamaan tietyllä tavalla (esimerkiksi imemällä rintaa) ja kun yöllä sitten herää, vaatii hän samat olosuhteet nukahtaakseen uudelleen. Saas nähdä riittääkö tämä vai tarviiko jossain vaiheessa ottaa järeämmät keinot käyttöön!

Mä tunnistan näistä asennoista jokaikisen, paitsi noi potkut naamaan tulee yleensä mulle.
Kuva täältä.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Matkoilla vauvan kanssa

Kuva täältä.

Ennen reissuun lähtöä hieman jännitin, minkälainen matkasta mahtaa pienen lapsen kanssa tulla. Tavaraa oli perheen pienimmällä eniten, kun piti varautua kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin ja ilmoihin. Pakkasimme mukaan vaatteiden ja lelujen lisäksi särkylääkesuppoja, nenänniistäjän, suolaliuostippoja, kuumemittarin, sakset, bepanthenia, kosteusvoidetta, talkkia, kosteuspyyhkeitä, purkkiruokaa ja kasan vaippoja. Lisäksi minulla oli mukana taiteltava hoitalusta. Vaippoja ja vauvan ruokaakin toki saa periltäkin, mutta on hyvä varautua ainakin yhden kokonaisen päivän vaippa- ja ruokasatsilla, ettei kauppaan tule kiire. Mikään ei ole rasittavampaa, kuin väsyneenä väkisin lähteä etsimään jotain kauppaa, joka huonolla tsägällä on vielä kiinni.

Nuhaa oli vähän jo lähtiessä, mutta se onneksi jäi sinne Ranskaan. Lentäessä nuha ei näyttänyt mitenkään haittaavan ja lennot molempiin suuntiin menivät ihan mallikkaasti. Kanssamatkustajat olivat myös kovin ymmärtäväisiä, enkä kokenut, että pienet itkuntirautukset olisivat ketään koneessa erityisemmin häirinneet. Varoituksen sana kuitenkin: lapsi toimii juttumagneettina. Jos et jaksa tai halua jutustella ihmisten kanssa ja tehdä tuttavuutta, niin kannattaa antaa muiden matkakumppanien hoitaa mahdollinen kanniskelu koneen kapeilla käytävillä. Paluumatkallakin meitä moroteltiin jo lentoasemalla useampaan otteeseen ja ihmiset tulivat kyselemään, kuinka meidän matka meni, kun muistivat meidät. Hyvässä vai huonossa - mene ja tiedä.

Perillä teimme sen päätelmän, että pitkät automatkat eivät ole ainakaan enää puolivuotiaan kanssa kovin mukavia. Turvakaukalo ei anna juurikaan liikkumismahdollisuuksia, eikä uni jaksa maistua tuntitolkulla, joten pidempiä reissuja kohteessa kannattaa harkita tai ainakin suunnitella tarkoin. Meillä oli ihan kiva menomatka kanjoneille, mutta paluumatka oli yhtä huutohelvettiä. Autossa oli lämmin, aurinko vilkkui puiden takaa, lapsella oli nälkä, väsy ja vitutus päällä yhtä aikaa. Emme antaneet tuon matkan kuitenkaan lannistaa, vaan suuntasimme vielä lähialueiden lisäksi Nizzaan. Tosin aikataulutimme päivän T:n mukaisesti ja lähdimme liikenteeseen heti aamutoimien jälkeen, niin saimme ajella rauhassa päiväunien ajan. Varauduin matkoihin myös kiinteällä ruoalla ja vesipullolla ja sain syötettyä neidin liikenteessä - perillä sitten autossa vaipanvaihtoa ja imetystä. Imetin kyllä ihan julkisillakin paikoilla, en saanut pahaa silmää keneltäkään ja hyvin meni. Tässä vaiheessa imetykset eivät enää onneksi kestä muutamaa minuuttia pidempää. Vinkkinä muuten, että kannattaa suunnitella reitit hyvin etukäteen, ettei tule yllätyksiä. Meidän noin sadan kilometrin matkaan meni 2,5 tuntia, kun ajelimme ties mitä serpentiiniteitä pitkin vuoria GPS:n mukaan, joka vältteli tietulleja. Motaria pitkin olisimme olleet perillä alta aikayksikön. Tosin näimmepä Ranskaa vähän laajemmin ja nättejä pikkukyliä ja samalla ajomatkalla katsastimme myös Cannesin. Ei paha!

Reissua varten hankimme matkarattaat, joista kerroinkin aikaisemmin. Oli kyllä melko turha kapistus. Otin mukaan myös Manducan ja neiti liikkui mukanamme ketterimmin juuri siinä. Vaunut olivat mukana parilla kaupunkikierroksella ja toimivat lähinnä lapsen istuimena ravintolakäynnin aikana. Itse asiassa vasta reissun päällä ymmärsin kantorepun hienouden - lapsi kulkee siinä todella ketterästi mukana ja sen avulla lapsi pääsee mukaan sellaisiinkin paikkoihin, joihin vaunujen kanssa ei ole asiaa.  Päiväunetkin maistuivat repussa hyvin! Manducassa ainoa miinuspuoli tuntui olevan melko lyhyt selkäosa. Kannattelin toisella kädellä koko ajan hieman T:n päätä ja niskaa, sillä vaikka tuon ikäinen lapsi jo päätään kannatteleekin, erityisesti maastossa kävely ravistelee pikkuista jonkin verran ja venkuloiva lapsi heittelee itseään yllättäen myös taaksepäin. Välillä oli myöskin vaikea huomata milloin uni yllätti, kun aurinkolasit olivat silmillä ja pää retkotti miten sattuu. Toki Manducassakin päätuki on, mutta ainakaan T ei suostu olemaan se pussukka päässä muuta kuin nukkuessaan, muuten pitää saada päätä vapaasti käännellä ja katsella kaikkea mikä kiinnostaa.

Lapsen kanssa matkustaminen on siis ihan mukavaa. Iso osa vaatteista jäi käyttämättä, mutta mieluummin varustaudun liian monilla vaatteilla, kuin liian vähillä. Matkustamisen rytmi oli lapsentahtinen ja päiviä joutui suunnittelemaan hieman aiempaa tarkemmin, mutta ei se menoa lopultakaan juuri haitannut. T:n oma rytmi pysyi hyvin yllä koko reissun ajan ja säästyimme pahemmilta kiukkuraivareilta. Ainoa mikä hieman harmitti oli talon ihan hemmetin likainen lattia, jonne en kehdannut laittaa lasta kovastikaan pyöriskelemään (eli lattiaa nuolemaan, joka tuntuu olevan nykyään yksi lempipuuhista). Virittelimme lattialle kaapista löytyneen ekstrahuovan, mutta vähän kuitenkin harmitti, etten ottanut mitään omaa alustaa ryömimisharjoituksia varten mukaan. No, kaikkeen ei voi varustatua.

Kaiken kaikkiaan meillä oli tosi kiva reissu, voisin lähteä toisenkin kerran! Tähän aikaan vuodesta etelä-Ranskassakaan ei ollut vielä liian kuumaa, ehkä osittain siksi lapsen kantaminen oli mukavaa. Voi olla hieman toisenlaista kunnon kesähelteillä. Lapsi tosiaan lämmittää itseä vasten kovasti, joten kannattaa huomioida se pukeutumisessa.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Puoli vuotta plakkarissa

T reissussa autopäikkäreillä huivi silmillä, soittorasia kainalossa ja arskat varpailla.

Mä en usko, että meidän pikkuiselle tuli tosiaan jo puoli vuotta täyteen. Yhtenä päivänä kaupassa oikein havahduin siihen, ettei meidän pienimmäinen enää tosiaan ole niin pieni, kun eräs nainen sanoi jälkikasvulleen, että katsoppa, kuinka pieni vauva tuossa ja kun kerroin iän, niin kiinnostus lopahti siihen - "ai jaa, ei se enää sitten niin pieni ollutkaan kuin luulin". T oli tuolloin kantorepussa (mitä ilmeisimmin melko lysyssä) ja onnellisesti unten mailla. Olisin halunnut tuumata, että katsokaa nyt silti, suloinen se on iästään huolimatta :)

Musta tuntuu, että hehkutan joka kuukausi, kuinka valtavasti on tapahtunut kaikenlaista kehitystä. Niin nytkin. Tuntuu, että vauvamaisuus karisee koko ajan enemmän ja enemmän ja neidillä alkaa olla omia metkuja. Näyttää myös siltä, että T ymmärtää paljon enemmän kuin osaa itse ilmaista. Välillä pitää ihan miettiä mitä suustaan päästelee: enää ei kehtaa höpötellä mitä sattuu, kun toinen niin tarkkaavaisena kuuntelee ja tarkkailee. 

Unirytmi on aika vakiintunut, mutta yöllä ensimmäisen pitkän pätkän päätteeksi nukutaan tosi levottomasti. T menee siis nukkumaan noin klo 21 ja herää etsimään tissiä syömään joskus yhden, kahden aikoihin. Jossain vaiheessa yöt olivat jo melkolailla kokonaisia (eli syömään herättiin vasta viiden paikkeilla aamulla), mutta nyt ollaan otettu takapakkia. Tuon yösyönnin päätteeksi kyllä nukahtaa ihan ok, mutta nukkuu levottomasti: potkii, hyörii, pyörii, kääntyilee, ryömii, harjoittelee konttaamaan, syö varpaita. Milloin mitäkin. Liikkeelle lähteminen ilmeisesti nyt tahtoo valvottaa. Aamulla nukutaan noin kahdeksaan saakka, jonka jälkeen teemme aamupesut, keittelen puuron ja istumme syömään, molemmat. Eilen huomattiin, että T istuu syöttötuolissaan jo hienosti ilman tukea, joten ei tarvitse enää pönkätä siihenkään erityisemmin. Puuro maistuu hyvin hedelmäsoseen kyydittämänä. Alkuun tosin en ihan ollut sisäistänyt mitä "pitkään hauduttaminen" tarkoittaa, vasta tänään sain puuron rakenteen pieneen suuhun oikeasti sopivaksi, mutta kyllä T urheana tyttönä söi sitä mun tekemää jankkipuuroakin :) Ekat päiväunet T vetäisee pari tuntia aamuheräämisen jälkeen, noin kymmenen aikoihin ja on nyt monena aamuna nukkunut reippaat 1,5 tunnin unet, ilmeisesti yökuuhailut väsyttävät häntäkin. Päivällä nukutaan sitten sopivissa väleissä, mutta suunnilleen 2-3 tunnin välein väsy iskee. Klo 12 ja 13 välillä syödään päiväruoka (yleensä joku hedelmäsose) ja 17 ja 18 välillä toinen ruoka (usein jotain vihannesta). Viimeiset päikkärit T ottaa usein edelleen aika myöhään, seiskan paikkeilla. Jos jostain toivoisin pääseväni eroon, niin tissille nukahtamisesta. Päikkäreille T kyllä saattaa nukahtaa iskämiehenkin kanssa tai ihan itsekseen, mutta yöunille ei ole asiaa ilman tissittelyä ja äitiä. Kertokaa, mitä siihen voisi keksiä tilalle? En haluaisi toista vielä kovin huudattaakaan, mutta tuttina oleminenkaan ei aina ole niin kivaa (niin, sitä tuttiahan meillä ei tosiaan olla opittu syömään).

Ruokapuolella on mennyt tosi hienosti. T on jo maistellut kaikenlaista ja olen tehnyt joitain sekoituksiakin ruoista, jotta maistuisivat vieläkin paremmin. Mikään ei ole selvä yökki, ainoastaan kukkakaali on maistunut hivenen muita huonommin, mutta sitäkin meni alas ihan hyvin. Omena ja päärynä ovat selkeästi suurimmat suosikit ja omenaa sotkin jopa kesäkurpitsasoseen joukkoon, tosin maistui se lopulta jo ilmankin. Ruoat olen Ranskan matkaa lukuunottamatta tehnyt itse ja päätinkin, että reissuilla ja tien päällä voidaan toki käyttää valmista purkkiruokaa ihan sen varmistamiseksi, ettei ruoka pilaannu (kun ehtii lämmetä), mutta kotona kyllä teen safkat ihan itse. Eivät ole isotöisiä valmistaa ja ainakin näillä ruokamäärillä niitä tekee helposti pakastimeen valmiiksi odottamaan. Lisäksi kaikkia ruokia ei saa kaupasta luomuna, jota lastenruoissa mielelläni suosisin, joten parasta tehdä itse, niin saa sitä, mitä haluaa (lisäaineista en jaksa enää edes tämän pidemmin mainita...). Tosin tuostakin on välillä pakko joustaa, jos sitä luomua ei vaan ole saatavilla.

Neuvolakäyntiä meillä ei vielä ole ollut, taitaa olla vasta parin viikon päästä, mutta lisäilen mitat tänne vaikka sitten myöhemmin. Tässä kuitenkin taas listaa, mitä T jo osaa puolen vuoden kunnioitettavassa iässä:
  • ryömii peruuttamalla
  • nauraa ääneen jo paljon enemmän (paperin repiminen saa aikaan kunnon huutonaurut)
  • uusia jokelteluita
  • päristelee ja sylkee
  • harjoittelee konttaamista, joka ei kuitenkaan vielä suju, mutta on jo tajunnut, että käsien ja jalkojen liikuttelulla on jotain tekemistä sen kanssa
  • yrittää nousta ylös (tyyppi ei vielä edes konttaa, mutta vääntää silti itseään sellaiseen A asentoon)
  • istuu jo pieniä aikoja tukematta
  • seisoo tukea vasten, jos siihen nostetaan (saattaa tosin yhtäkkiä kaatua ihan mihin suuntaan vaan)
Uusia taitoja ei ehkä ole tullut niin paljoa tämän kuukauden aikana, mutta liikkumisen suhteen ollaan menty tooooodella paljon eteenpäin ja se on tosi iso askel. Hampaita ollaan odoteltu jo varmaan kohta kolme kuukautta, sillä kaikkea pureskellaan ja kuolaa riittää, mutta suurintamalla ei vielä mitään kerrottavaa. Mutta ne kyllä ehtii, ei kiirettä niiden kanssa (jos multa kysytään, niin mieluusti voivat tulla sitten, kun imetyshommat ovat vähentyneet radikaalisti, kiitos).

Tällaista tässä iässä. Mitäköhän seuraavan kukauden aikana ehtii tapahtumaan? :)

Edit: mitat kuuden kuukauden neuvolakäynnillä oli 64,2 cm (kuukaudessa tullut tasan 2 cm lisää) ja painoa oli 6925g. Hienosti kasvaa omilla käyrillään!

perjantai 4. toukokuuta 2012

Ostoksilla PaaPii Designilla ja arvontavinkki

Osallistun silloin tällöin arvontoihin, kun jotain kivaa on palkintona.

PaaPii Designilla oli ihana pöytäliina-arvonta ja siinä sivussa nettikauppaan arvottiin kaksi lahjakorttia. Mikä mieletön yllätys, kun arpaonni oli suosinut 25 euron lahjakortilla. En oikeasti ikinä voita mitään, siksipä olin ihan intona kun kerrankin meikäläisen nimi killui voittajien joukossa. Vau!

PaaPiillahan on vaikka mitä ihanaa, mutta tällä kertaa meiltä löysivät kodin pari julistetta ja TSI-Bambi. Vielä se on pussissa, mutta jahka saan ne kursittua kasaan, niin voin kertoilla miten meni.

Kiitokset PaaPii, teitte minusta iloisen :)

P.S. Oletteko muuten huomanneet Lapsellista -blogissa meneillään olevan arvonnan? Jos ette, niin kipinkapin osallistumaan!

tiistai 1. toukokuuta 2012

Salainen ystävä

Haasteen kuvituksesta kiitokset Kottaraiselle, joka on itsekin mutsi ja bloggaaja. Check out Visuaalisesti vaativa.

Ipanaisen Anni ystävällisesti ilmoittautui järjestäjäksi Sinulle on postia -haasteeseen. Ideana on siis, että mukana olevat saavat mammablogikollegansa yhteystiedot, jota sitten kevään ja kesän aikana ilahdutetaan pienillä paketeilla. Ihan superhauska idea!

Oma blogini on ihan miniminiminikokoinen joidenkin blogeihin verrattuna ja hetken mietin, kehtaako tällainen keltanokka ilmoittautua mukaan, mutta musta on niin ihana yllättää ja itsekin yllättyä, etten voinut vastustaa kiusausta! Messissä siis ja ehkä tämän kautta löytyy lisää kiinnostavia blogeja luettavaksi itsellenikin. Nyt sitten vain jännittämään, mitä posti tuo mukanaan ja aivonystyrät töihin, mitä kivaa sitä mammakollegan piristykseksi keksisi, kihihihihi.

Pikakuulumisia

Reissu oli tosi kiva! Oltiin siis Ranskassa, Rivieralla. Siitä kuitenkin oma juttunsa paikkoin ja vähän huomioita vauvan kanssa matkustamisesta.

Kotiinpaluun jälkeen aika on mennyt lähinnä parannellessa omaa mahatautia. Varmaan sanomattakin selvää, että ei ole lainkaan kiva homma tämä. Onneksi tultiin kotiin jo lauantaina, joten iskämies pystyi jeesaamaan pahimpana tautipäivänä (sunnuntaina) T:n kanssa normaalia aktiivisemmin ja sain levätä. Kuume on, luojan kiitos, jo laskenut ja oksuhommistakin pääsin kertalaakilla. Edelleen kuitenkin pelottaa laittaa mahaan mitään nestettä kiinteämpää ja vappugrillailukin meni mun osalta tänään pelkäksi haisteluksi. Ihana vappukeli kuitenkin, ulkona on edellen auringossa +19, vaikka viima onkin vähän kylmä. Kohta se kesä on täällä! Vielä kun kunnolla paranis, niin pääsis taas arkeen kiinni. Tosin matkalla mietin, eikö jokaisesta päivästä vois tehdä pienesti juhlapäivän, miksi sitä laiskuuttaan sietää niitä harmaita mössöpäiviä, joissa ei ole mitään muistettavaa myöhemmin?

Tää nyt meni tällaiseksi tajunnanvirraksi, mutta olkoot. Täällä siis ollaan, hengissä, mutta vähän kipeänä. Lisää luvassa jahka kunto kohenee.

P.S. Oli kiva huomata, että lukijoitakin on tullut lisää. Piristää arjessa rämpijää hirmuisesti! Jättäkää toki kommentteja tai kysykää, jos teillä on jotain mielessä, innostun aina niinkuin pikkulapsi, kun huomaan jonkun jotain viestiä jättäneen :)