Töitä, töitä, töitä

Joko olette törmänneet buzzadoreihin (eikö kivempi termi olisi buzzaaja?) tai joko olet ehkä itse sellainen?

Buzzador hakee joukkoihinsa uusia tyyppejä, joten jos olet innokas kokeilemaan vastikään markkinoille tulleita tuotteita ja kertomaan mielipiteesi niistä sekä Buzzadorille että ystävillesi, niin kannattaa tutustua ja ilmoittautua mukaan. Ehdotettuun kampanjaan ei ole pakko osallistua, voit siis itse päättää mitä haluat testata ja mitä et. Jos innostuit, niin krediittiä saa halutessaan antaa nimimerkille -koo- rekisteröitymisen yhteydessä.

Kokeilumielessä ilmoittauduin purkkakampanjaan. Testattavaksi on tulossa Vigo-purukumia ja myös ystävät tulevat saamaan omat pussukkansa. Tästä myöhemmin lisää!

Puuhailua vauvan kanssa

Kun lähimailla ei asu lapsellisia kavereita, joiden luona käydä kylässä, joutuu keksimään tekemistä kotona. Erityisesti sellaisina päivinä se tuottaa päänvaivaa, kun kelit ovat tällaiset kuin nyt. Lunta maassa, aste plussan puolella --> sohjoa ihan helvetisti. Ja lisää tavaraa tulee taivaalta. Teitä ei ole ehditty aurata, ja jos ajotiet onkin, niin kävelyteitä ei. Ulkona haahuilu ei siis ole järkevä vaihtoehto.

Meillä neiti vaatii hereillä ollessaan tekemistä ja seuraa paljon. Tekemiseksi ei riitä sitteriin istuttaminen ja lelun lykkääminen näppeihin. Tällä konstilla tyytyväistä ollaan ehkä noin kaksi minuuttia. Suurin ongelma onkin kuinka keksiä tekemistä joka viihdyttää sekä lasta että äitiä. Kantoliinan avulla olen saanut "omaa aikaa", jolloin voin ja ehdin hääräillä esimerkiksi keittiössä. Tänään leivottiin laskiaispullia, eilen keiteltiin tomaatti-cheddarkeittoa. Usein hääräillessä kuunnellaan lastenlauluja. T seuraa touhuiluja mielellään, nuoleskelee kantoliinan reunaa ja ottaa tirsat. Sitten loppupäivä syödään, tirsoillaan ja sylitellään, leikitään, luetaan ja kuunnellaan musiikkia. Minä karkaan jonkun pikkutirsan aikana lounaalle ja tiskaamaan. Imurin ja muiden helvetinkoneiden käyttö ei enää ole mahdollista ilman iskä-miehen läsnäoloa (ihan pienenä ei välittänyt piirun vertaa vaikka olisi kiviporalla jyrryyttänyt), nyt nimittäin säpsähdellään erikoisemmille ja koville äänille. Kuten äidin aivastukselle. Se on niiiiiiiin pelottavaa, että itkut pitää tirauttaa, jos äiti täräyttää kunnon pärskyt.

Mitäköhän muut kotona olevat äidit mahtavat lapsineen puuhailla?

Läskiäispullat. Kaikki meni tehdessä vähän sinne päin: tavallisia vehnäjauhoja ei ollut, joten käytin tummia vehniksiä (siksipä paistetun leivonnaisen ulkonäkö muistuttaa sämpylää). Sisällä on mango-ananashilloa ja soijakermavaahtoa. Päällä suklaatomusokeria. Hyvin maistui, vaikka ulkoisesti ei niin hienoja palleroita tullutkaan.

Meidän romantikko ja herkut

Meillä asustava mieshenkilö ei ole mikään suurin romantikko. Silti jaksan aina toivoa hänen yllättävän minut jollain odottamattomalla romantiikkapläjäyksellä, kuten ihan itse ideoimallaan ja toteuttamallaan illallisella, kimpullisella kukkia tai vaikka suklaarasialla. Tai ihan vaikka jollain kauniilla sananparrella. En mä kuuta taivaalta toivo, vaikka oishan sekin ihan kiva ;-)

Meidän Valentiino hankki minulle sydänsuklaarasian ystävänpäivälahjaksi (no okeiokei, sain mä uudet kuoret puhelimeenkin...), kun vinkkasin asiasta kaupasta suklaahyllyn kohdalla. Nappasi ensimmäisen käteen sattuvan rasian ja heitti ostoskoriin. Ai niin, tätähän sä aina oletkin toivonut. Kotona purin ostoskassit ja rasia löysi sijoituspaikkansa leipäpömpelin päältä. Siellä se olikin, hieman pudonneena, sitten eiliseen saakka, kunnes naureskellen muistutin asiasta ja rasia toimitettiin minulle asianmukaisesti (vaikkakin päivän myöhässä). Parasta ennen päiväys oli sentään vielä voimassa! :)

Ystävänpäiväsuklaat

Koska mä olen täydellinen vaimo (hahhah, tässä kohti saa nauraa), niin mä tietysti itse tein mantelikrokanttia itselleni murulle ylläriksi. Aivan s a i r a a n hyvää, suosittelen kokeilemaan ja oli helppo tehdäkin! Ohje täällä (meillä ei ollut vaaleeta siirappia, tumma kävi ihan yhtä hyvin). Voin kertoa, että jääkaapin ovi käy tiuhaan tahtiin niin kauan kuin näitä herkkuja siellä riittää.

Mantelikrokantti. Tuon pohjan levitykseen kannattaa käyttää lämpimällä vedellä kostutettua lastaa tms. on nimittäin aika jankkia levitettävää. Mut ei pahaa vaikka olisi vähän paksummaltikin! Leikkaa sitten vaikka vähän pienempiä paloja (tätä tosin menee alas vähän isommatkin biitit).

Kokeilin myös itse tehdä ekaa kertaa elämässäni macaron-leivoksia, kun ohje näihin herkkuleivoksiin tuli eteen mantelikrokanttiohjeen kautta. Tässä vaiheessa T päätti kuitenkin, että on hänen vuoronsa saada äidin huomio, joten osa tekemisestä jäi iskä-miehelle. Kuoret on valmiina (taikinamassasta tuli vähän liian kova, eikä lakeista tullut nätin sileitä, niinku yleensä - näistä tuli vähän niinku marenkeja, oliskohan valkuaisvaahdosta tullut liian kova?), mutta täyte puuttuu. Onnistuin nimittäin sössimään sen jotenkin ja osat erottuivat toisistaan ja seos oli yhtä voi-rasva-litkua. Uudet kamat odottaa pöydällä, kun vaan joku ehtis ja jaksais sen tehdä. Tällä kertaa taidan luottaa ihan omaan näppituntumaan täytteen kanssa ja teen sen maitosuklaasta. 

Macaron-leivosten vähän epäonnistuneet kuoret. Käytin suklaatomusokeria, joten erillistä väriä ei tarvinnut.
Näistä tuli ihan hyviä tällaisenaankin, jos tykkää marengista.

Vinkkejä siihen, kuinka nämä saa kunnolla onnistumaan saa vapaasti jakaa ja hyviä täyte-ehdotuksia kans! :) 

Leikkipuistotoiminnasta

Tekstit hävis täältä kun kävin päivittämssä tunnisteita!

Nyt siis muistelen mitä tänne höpisin ja kehittelen tekstin uudelleen. Jos siis luit tän jo aikaisemmin ja ihmettelet, kun jotain on muuttunut, niin johtuu just siitä. Kahvinkeitin rikki ja nyt vielä tämä. Ei ole mun viikko.

Käytiin tutustumassa lähileikkipuistoon ja vähän selvittämässä sen toimintaa. Nähtiin vauva- ja taaperokavereita ja niiden äitejä. T:stä taisi kivointa kuitenkin olla loruttelut ja leikit, joissa lauleskeltiin ja hyppyytettiin, kavereista kun ihan hirveästi ei tuossa iässä vielä ole iloa. Vaikka onhan niitä kiva katsella ja ihmetellä. Enemmän taitaa tehdä terää äidin mielenterveydelle, kun näkee välillä muita kohtalotovereita.

Kotimatkalta mieleen jäi tiellä lojunut puhkiruostunut pakoputkenpätkä. Jotenkin kävi sääliksi. Jaa, miten niin muka mulla on tylsä elämä? Ittelläs on...

Se pakoputki ei ollu ihan tämmönen, mutta sanoisin, että tämmönen vois kelvata mullekin :)
Kuva lainattu täältä.

Kun lapsi nukkuu...

niin äiti kukkuu. Prkl!

Kaffibrukarekin meni rikki. Ei siis kahvia tälle aamulle. Ei mulla muuta.

Minä tänäaamuna.

3 kk - nyt jo niin iso pieni

Kolmen kuukauden neuvolakäynnille mennessä huomasin stressaavani edelleen neidin painokäyrää, vaikka painoa onkin alkuhankaluuksien jälkeen kertynyt ihan sopivasti. Viisi kiloa pätkähti rikki, melkein puolikas kilo siihen päällekin. Ja ihan tissimaidolla! Voidaan siis aloittaa vauvauinti, kunhan ryhmässä vapautuu tilaa, hurraa!

Pituuden suhteen T tullee äitiinsä. Nauratti, kun neuvolan täti tiiraili mittaa millilleen (kuten myös painon nousua laskeskeli grammalleen) ja mittasi T:n taas kahteen kertaan. Neiti kitisi ja sätki, ei ole kiva kun päästä pidetään kiinni ja yritetään toisen kippuravarpaita nyhtää suoriksi. Ei se kai nyt niin tarkkuuslaji ole tuollaisen pienen kanssa, puoli senttiä sinne tai tänne... Pitäisköhön hankkia neuvolaan lahjaksi lasermitta? No, mittasipa minutkin siinä samalla (seinämitalla tosin) ja sai kaikkia muita mittauksia sentin lyhyemmän tuloksen. Joko olen painunut kasaan tai sitten tuo kyseinen seinämittari on laitettu vain jotakuinkin kohdilleen. Eräs vaihtoehto tietysti on, että kaikki aikaisemmat mitat ovat olleet väärin asennettuja - terkka oli sitä mieltä, että juurikin tämä mitta pitää kutinsa, koska sillä mitataan lapsia. Siis täh? Olisi voinut kuvitella, että mitta on vähintäänkin kalibroitu ja synkronoitu maailmanaikaan ja maapallon pyörimisliikkeeseen! No sentti sinne tai tänne - ei se identiteettikriisiä aikaansaa.

Tänään T sai myös tehosterokotesatsin. Reaktioita ei ollut edellisen kerran perusteella hirveästi odotettavissa, eikä niitä vähän normaalia suurempaa väsymystä lukuunottamatta näyttäisi tulevan nytkään. Neiti oli oikein reippaana - pistokset itkastutti vähäsen, mutta kun aine oli kerran reiteen turautettu, niin itkut loppuivat siihen. Rota-virus rokotetta olisi varmaan nautiskellut toisenkin ampullin, jos vaan olisi saanut :) Lääkkeet uppoaa kyllä meillä hyvin. Pääasia, että suuhun menevä tavara on makeaa, se riittää ja silmät killillään niitä sitten nieleskellään.

Viimeisen kuukauden aikana kehitys on ollut tosi huimaa. Kuukaudessa neiti on oppinut pyörähtämään mahalta selälleen ja kunnolla kyljelleen. Ja kyllä - tässä järjestyksessä. Epäilen, että neiti juokseen ensin ja harjoittelee vasta sen jälkeen ryömimään... Tämän lisäksi tarttumisote on kehittynyt, osaa hienosti pidellä helistintä, kopsutella sillä itseään päähän ja työntää suuhun pureksittavaksi. Kovasti neidillä on myös asiaa: erinäisiä kälinöitä, huudahduksia ja kiljahduksia tuotetaan koko ajan enenevissä määrin. Suurta hupia on, jos äiti puhuu englantia, se kuulostaa hassulta. Äitiä on myös hauskaa seurata salassa, kun se keskittyy johonkin eikä huomaa, että tarkkaillaan. Silloin irtoaa hyvät naurut :)

Toisaalta tämä aika on rankkaakin. Neiti alkaa painaa jo sen verran paljon, että jatkuva kanniskelu alkaa tuntua hartioissa. T:llä olisi haluja tutustua ympäristöönsä jo enemmänkin, kuin mihin vielä taidot riittävät ja se johtaa välillä megaluokan hermoromahduksiin. Äidistä on tullut ympärivuorokautinen seuraneiti ja hovinarri, mutta myös turvallinen ihminen, jolle voi rauhassa vähän kiukutellakin.

Kuukaudessa tottuu moneen asiaan, eikä niitä enää näin jälkikäteen edes muista. Kehitystä tapahtuu koko ajan - jotain pientä joka päivä - ja siitä muodostuu hetkessä "normaalia". Ehkä ihaninta kuitenkin on, että nyt kontaktin saa ihan eri tavalla kuin aikaisemmin.

Uutisista kiinnostunut kaljupää.