T oli eilen iskämiehen kanssa kaksin kotona. Koska uni oli alkanut painaa silmissä ennekuin ehdin itse reissuiltani takaisin kotiin, oli T:n ollut pakko nukahtaa isänsä kanssa ja J:n oli ollut pakko kehitellä omat nukuttamismenetelmänsä. Ensin T oli syönyt ison satsin iltapuuroa hedelmäsoseella höystettynä ja sen jälkeen juonut pullosta maitoa päälle. J oli kanniskellut itkevää ja nuokkuvaa lasta, mutta vajaan tunnin yrittämisen jälkeen T oli vihdoin nukahtanut.
Koska turha huudattaminen ei huvita, niin päätimme, että iskämies hoitaa heräilyt illan ja yön aikana ja että vastuu heräilyistä siirtyy puoli kahden jälkeen minulle. Tuolloin edellisestä ruokailusta olisi kulunut jo sellainen aika, että saattaisi nälkäkin painaa. Odotin itkua ja parkua, mutta T yllättikin meidät molemmat. Hän heräsi pari kertaa lyhyesti ja rauhoittui nopeasti isänsä syliin. Voih!
Yöllä heräsin itkunparahdukseen. Herättelin iskämiestä rauhoitushommiin, kunnes tajusin mitä kello oli. Se oli jo puoli neljä - T oli siis vetänyt 7,5 tuntia unta ilman sapuskaa ja vain parilla lyhyellä heräämisellä erilaisesta illasta huolimatta! Ei haitannut yhtään lähteä ruokkimaan lasta. Sitäpaitsi kun en illan aikana nähnyt T:tä, niin ikäväkin pikkuista palleroa jo oli kovasti. Oli ihanaa saada T hetkeksi lähelle siliteltäväksi ja paijailtavaksi.
Ruokailun jälkeen nostin T:n takaisin omaan sänkyynsä ja unta riittikin puoli seitsemään saakka. Aika aikainen herätys mun makuun, mutta johan tuo oli selkeästi aamua. Ulkonakin oli valoisaa ja lintujen kujerruskonsertti meneillään. Tästä on hyvä aloittaa tämä lauantai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti