Neuvolassa rv 33+4

Tänään oli parin viikon tauon jälkeen taas neuvolakäynti. Pikkuisella oli kaikki hyvin, sydämensyke oli välillä 129-139 ja pamauttipa mojovan iskun anturiinkin juuri kun neuvolatäti kyseli, että tunnenko liikkeet hyvin ja säännöllisesti. Tunnen.

Iloinen uutinen oli se, että käsikopelolla vauvalle tehty painoarvio oli kuulemma ihan normaalikäyrien mukainen, n. 2300 g. Ainakaan siis tässä vaiheessa ei tarvitse pelolla odottaa ylisuurta sokerivauvaa. Omakin painon kehitys oli tasaantunut huimasti, oliskohan se ollut viikkotasolla nyt jotain reilun 400 gramman luokkaa, kun jossain vaiheessa se oli jo yli 600 grammaa. Huh, sitä tahtia oisin varmaan ollut loppuvaiheessa pituuttani leveämpi! Ruokapäiväkirjan pito silti jatkuu - tosin muru jo kyseli, että saako sen pitämisen lopettaa kunhan pikkuinen on syntynyt... Osa painonnoususta johtuu tosin turvotuksesta: jalat on ihan mummopökkelöt, sormet nippu nakkeja ja naama melkein ruhjotun näköinen aamuisin. Jotenkin sitä silti onnistuu itsensä päivän mittaan vetreyttämään ja kykenee jopa ihmisten ilmoille - meikki tekee ihmeitä... Tiedä sitten minkälaisilla tunteilla myöhemmin katselee kuvia tästä ajasta :-) Myös hemoglobiini oli noussut noin kuukauden takaisesta 102:sta 122:een. Nyt sitten neuvolassa pitääkin käydä viikottain loppuun saakka. Musta tuntuu, että justhan mä tein sen positiivisen raskaustestin ja nyt jo viedään viimeisiä viikkoja. Mihin tää aika oikein on kadonnut?!

Innostuin eilen shoppailemaankin, Kampissa oli menossa Kampituspäivät ja Sokoksella 3+1 - mukaan lähti mm. eka imetystoppi Bebesistä. Pikkuiselle ollaan hankittu vaatteita jo aiemmin säkkitolkulla, voisin jossain vaiheessa laittaa kivoimmista löydöistä vähän kuviakin. Tosin tänään katselin, että 50 senttisiä vaatteita ei ole kuin muutama, 56 senttisiä sitten jo vähän enemmän. Onkohan ne ihan järkyttävän suuria vastasyntyneen päällä?

Aurinkoinen syyssunnuntai

Olipahan upea syksyinen sunnuntainpäivä! Aurinko paistoi ja ulkona oli lämmintä. Kesän viimeisiä rippeitä, uskoakseni.

Pitkästä aikaa oli viikonloppu, jolloin ei tarvinnut tehdä mitään pakollista, kuten kouluhommia. Käytin sitten ajan viisaasti digiboksin sisällön töllöttämiseen ja ruoanlaittoon. Tänään innostuin heti aamusta tekemään sapuskoja ensi viikolle valmiiksi (tokavika työviikko!) ja kappas, useampi tuntihan siinä vierähtikin. Olen joutunut tarkkailemaan sokereitani nyt raskauden loppupuolella ja omasta vapaasta tahdostani pitänyt ruokapäiväkirjaa, laskenut hiilareita ja kaloreita - olen huomannut, että naposteluhimo hellittää huomattavasti, kun kirjoittaa kaiken syömänsä säntillisesti pieneen mustaan kirjaan. Painokaan ei ole noussut enää samaa tahtia kuin raskauden aikana aiemmin, joka on toooodella kiva juttu! Kotioloissa verensokeritkin ovat pysyneet ihan normaalin rajoissa. Viikolla syöminen on helposti vähän sitä sun tätä, joten päätin katsoa eväät valmiiksi, ettei tulisi sorruttua sokereita nopeasti nostaviin välipaloihin töissäkään. Nyt kaapista sitten löytyykin aamupalaksi munakasrullaa kasvisjuustotäytteellä, lounaaksi tomaatticheddarkeittoa ja päivälliseksi coleslawta ja sitruunaista uunilohta. Eiköhän näillä muutaman päivän pärjää! NAM!

Käytiin myös ulkoilemassa ja päädyttiin pyörimään keskustan suuntaan. Meillä on ollut tarkoitus käydä katsomassa Kiasmassa ARS 11 -näytely jo pidemmän aikaa ja tänään vihdoin onnistuttiin selviytymään Kiasman ovista sisään. Satuttiin vielä paikalle niin, että aulasta oli juuri lähdössä yleisöopastus ja ehdittiin sille mukaan. Näyttelyn teemana oli Afrikka - suurin osa näyttelyyn osallistuvista taiteilijoista asuu Afrikassa, myös mantereen ulkopuolisten taiteilijoiden työt käsittelivät Afrikkaa tavalla taikka toisella. Töistä suurin osa oli valokuvataidetta, joka hieman yllätti, mutta aiheet olivat ajankohtaisia ja käsittelivät mm. pakolaisuutta ja ympäristöongelmia. En voinut olla ihmettelemättä kuinka värikkäältä elämä kuvissa näyttikään - jopa mustavalkoisista kuvista värit tuntuivat pursuavan. Ehkä se on afrikkalainen elämänasenne, joka kuvia positiivisuudellaan värittää. Moni töistä laittoi myös miettimään asioita - kuinka hyvin meillä täällä asiat ovatkaan. Mielenkiintoista oli myös pohtia länsimaiden ja Afrikan valtioiden suhdetta, voi sitä riiston ja alistamisen määrää... Sinne ne meidän jätteetkin ovat pitkälti päätyneet; joku fiksu taiteilija olikin keksinyt tehdä roinasta naamiotaidetta, jota nyt myy takaisin länsimaihin!

Kotiuduttuamme kulttuuripläjäyksestä ja suunnistaessani jääkaapille huomasin, että tuorehiiva oli menossa vanhaksi. Päätin sitten tekaista siitä pullataikinan (no se niistä hiilareista ja sokereista ainakin tämän päivän osalta...). Tässä ilta on sitten vierähtänyt pullaa paistellen - saatiin niin korvapuusteja kuin omenabostonkakkuakin. Kokeillaan nyt sitten, mitä pulla verensokereille tekee. Vauvalla alkoi ainakin bileet heti kun pullaa meni koneistoon. Virallisena selityksenä oli tosiaan käyttää vanhaksi menossa olevat raaka-aineet hyödyksi ja selittelin kovasti laittavani suurimman osan herkuista pakastimeen, jotta on sitten muuttoapureille jotain hyvää tarjota kaffen kanssa... mutta katsotaan nyt, mikä niiden lopullinen kohtalo on :) Missähän vaiheessa sokeriaddiktio muuten saa virallisen tautiluokituksen?

Jos tänne eksyy lukijoita, niin kommentoikaa toki. Minkälaisia juttuja haluaisitte lukea?

Mammaloma lähestyy!

Blogin pitämisen suurin este on selkeästi sen perustaminen. Yritä nyt kaiken teknisen jargonin keskellä ymmärtää mitä olet tekemäisilläsi ja minne kaikki syöttämäsi tiedot lopulta päätyvät. Tekemällä oppii, näin olen huomannut ja jostain se on tämäkin aloitettava :)

Tarkoituksenani on kirjata tänne kokemuksiani ja huomioitani äitiyslomani arjesta (joka alkaa 8.10.): siihen tulee uskoakseni liittymään ainakin muuttoa, sisustusta ja ruoanlaittoa, jossakin vaiheessa myös raskauskiloista höpisemistä ja vaatehankintojen pohdintaa niin vauvalle kuin itsellenikin. Luultavasti myös uusien liikuntalajien kokeilua ja niistä luopumista, sikäli kun itseäni lainkaan tunnen. 

Vielä toistaiseksi pikkuinen kuitenkin köllii ja paukuttelee sisälläni, pienet kädet ja jalat lonkka- ja kylkiluitani tunnustellen. Mutta eipä kai aikaakaan, kun vauva-arki alkaa. Sitä ja mammaloman alkua odotellen...