Neitokainen 1 kk

Niin se vaan aika vierii, meidän pikkuinen ähertäjä on jo kuukauden ja vähän päälle! Päivät menee ihan hirveetä kyytiä, hyvä että ehtii vuorokauden vaihtumiset välillä huomata. Ollut tästä blogin huonosta pidostakin kehno omatunto, olis ollut niin kiva kirjata kaikkia huomioita ylös, tää kehitys ekan kuukauden aikana on ollut niin valtavaa. Neidin paino on lähes kaksinkertaistunut ja mittaakin tullut useampi sentti lisää. Mutta kaikki siis hyvin - ruoka maistuu ja alkuyöstä on erityisen kivaa olla hereillä ja haluta olla äipän sylissä.

Huomasin tuossa, että äitiyslomaakin on kohta 60 päivää takana. Iski hätä, että täähän loppuu ihan pian! Olin ihan varma, että ikävöin takas töihin pian, mutta vielä toistaiseksi on ollut ihanaa vaan nauttia uudesta roolista äitinä ja tutustua pikkuiseen rauhassa. Vauvanhoito on kyllä muutenkin ihan täyspäiväistä hommaa, ei tässä ole juuri mitään muuta ehtinyt miettimäänkään. Välillä, kun on oikein väsynyt rikkonaisten yöunien jäljiltä, haaveilen ikiomasta tunnista, jolloin pääsisin vaikka uimaan tai lenkille, mutta toistaiseksi ainakin uimahallikeikat on jääneet pelkäksi haaveeksi kun syöttöväli on sen verran tiheä. Ehkä saan vielä tuon iskä-miehen houkuteltua vauvan kanssa mukaan niin ehtis hoitaa imetyksen just ennen ja heti jälkeen uimareissun. Parin kuukauden päästä voidaankin sitten mennä koko kööri jo vauvauintiin!

Vauvasta: nimi alkaa lukkiutua pikkuhiljaa ja ensi viikolla on jo ristiäisetkin. Kyllä on ollut maailman vaikeinta yrittää löytää sellainen nimikombo, jonka meistä molemmat hyväksyy ja josta neitikin toivottavasti tykkää.  Kuukauden aikana kasvonpiirteet on selkiytyneet jo paljon ja neiti on alkanut näyttää jo vähän äidiltäänkin, ei enää pelkäntään mini-isiltä. Hyvä niin, karu kohtalohan se tytölle oliskin ollut :) Mahalla ollessaan pitelee jo hetkittäin päätään hienosti ylhäällä ja kova yritys on kääntyä selinmakuulta mahalleen. Pehmeällä alustalla se on jo pari kertaa onnistunutkin. Myös pientä hymyntapaista ollaan jo harjoiteltu ja äidin rinnalla on välillä kiva hekotella menemään kun on oikein tyytyväinen olo. Ollaan kuitenkin edelleen jouduttu antamaan rintamaidon lisäksi vähän korviketta. Ensimmäisestä merkistä tuli hirveät mahakivut. Vaihdettiin Tutteliin ja mahakivut hellitti lähes kokonaan. Myös Cuplaton on helpottanut oloa ja ruokailun yhteydessä nieleskelty ilma tuntuu kulkevan helpommin läpi.

Vielä siis toistaiseksi päivät on menneet melkoisessa sumussa, mutta pikkuhiljaa meille alkaa tulla vähän rytmiä elämään. Joulukin tulla jollottaa ja ollaan käyty päivällä pikaisesti täsmäshoppailemassa muutamia lahjojakin. Vaikka oon aina ollut jouluihminen ja odottanut sitä kovasti, niin kyllä tässä pienokaisen kanssa on vielä oma ihana lisänsä ja tuntuu koko joulunaika jotenkin merkityksellisemmältä. Kaikin puolin ihanaa aikaa elellään siis!

Mukavaa joulunodotusta kaikille!

Rakkauspakkaus tuli ja sulatti sydämet

Meidän neitokainen otti pienen varaslähdön ja syntyi viime viikon keskiviikkona mitoilla 49 cm ja 3020 g. Painoarvio oli ihan kalkkiviivoille saakka n. 3500 g, eli eipä tuo heittänyt kuin puolella kilolla... Ei siis ole mikään tarkkuuslaji tuo painon ennustaminen. Olin pari yötä osastolla seurannassa verenpaineiden vuoksi ja kotona ehdin käydä kääntymässä yhden yön verran, kun aamulla sitten alkoi tapahtua. Köllöttelin kaikessa rauhassa sohvalla, kun yhtäkkiä tunsin, että jotain hulahtaa... Juoksin vauhdilla vessaan - ehdin - ja totesin, että lapsivesi taisi mennä. Soittelin sitten miehelle töihin, että pitäisiköhän sun kulta tehdä loppupäivä etätöitä, saattaa lähtö tulla kohtapuoliin. Laitoin vielä perään viestiä, että jos on tärkeitä palavereita, niin hoida ihmeessä ne alta pois, tuskin tässä niin kiire kuitenkaan tulee. Onneksi ei jäänyt töihin kuppailemaan, sillä supistukset paheni nopsaan. Kun mies tuli kotiin, niin kärvistelin jo kontallani lattialla. Olin soittanut parikymmentä minuuttia aikaisemmin synnärille. Kehottivat ottamaan Panadolia (joo-o, Panadolia, vaikutus oli tooooosi hurja :-) ) ja oleskelemaan kotona sen aikaa kun kipuja suinkin kestää. No mies sitten soitteli saman tien synnärille uudestaan, että mepäs lähdetään tulemaan, nyt näyttää melko tuskaiselta.

Oltiin puolen päivän aikaan Naistenklinikalla. Vauvan sydänkäyrät tarkistettiin, jotka oli hyvät. Kohdunkaula oli hävinnyt ja kohdunsuu oli jo avautunut jokusen sentin. Synnytys oli hyvin käynnissä. Kivut oli kuitenkin aika kovat. Huutelin, että seuraavat lapset kyllä adoptoidaan, saakeli...! Eka kokeilin ilokaasua - ei ollut mun juttu. Sitten laitettiin kankkuun piikillä kipulääkettä. Ei mitään vaikutusta. Sitten neuvoteltiin mitä seuraavaksi, epiduraalia ehdottivat. Piikki selkään pelotti vielä siinä vaiheessa enemmän ku kivut, joten päätin kärvistellä. Kun aikaa kului, piikki ei enää tuntunutkaan niin kamalalta ajatukselta ja anestesialääkäri pyydettiin paikalle laittamaan puudutusta. Vaikka pistoskohta puudutettiin, niin selkä vääntyi kaarelle refleksinomaisesti, kun piikkiö yritettiin laittaa - lopulta se saatiin laitettua istualtaan, kun sain väkisin pidettyä selän paikoillaan. Sen jälkeen alkoikin ihana autuus, kivut hävis ja pystyi taas ajattelemaan selkeästi. Aaaaah...

Epiduraalin kääntöpuolena synnytys sitten kuitenkin hidastui. Kipuja ei ollut, mutta muutaman tunnin ja yhden tai kahden lisäannoksen jälkeen supistukset alkoivat heikentyä. Kätilö vaihtui kerran, sitten toisen kerran ja lopulta yövuoron kätilö laittoi hommaan vauhtia, käski mut ylös sängystä heijailemaan, jotta vauva laskeutuisi kunnolla. Lopulta kymmentä vaille kakstoista yöllä alettiin synnytystuolilla ponnistelemaan ja tunnin päästä siitä neitokainen vihdoin syntyi, eikä äitikään kärsinyt erityisiä vahinkoja. Kätilö tosin ensin valmistautui auttamaan neitiä imukupin kanssa ja sitten otti jo saksia esille, että leikkaa välilihaa ja siten helpottaa pienokaisen ulostuloa, mutta onneksi tajusin kysellä, että mitä ihmettä - eikö se reppana sieltä muuten mahdu tulemaan?! 

Neiti aloitti heti huutoharjoitukset ja kovin oli nälkäinen, pieni suu maiskutti ja isot silmät tapitti suurta maailmaa ihmeissään. Äiti tirautti liikutuksestä kyyneleet - sydän oli kerta kaikkiaan pakahtua onnesta, meidän ihana pieni prinsessa oli vihdoin siinä <3 

Itse vauvan synnytys meni siis kaikin puolin hyvin ja alkuynnytyksen kivutkin unohtuivat ihan hetkessä (adoptioajatukset on jo unohtuneet!), mutta istukka ei sitten irronnutkaan niin hienosti. Sitä yritettiin vetää, painella, lääkitä ja ties mitä, mutta ei irronnut, ei. Lopulta mut kiikutettiin leikkaussaliin istukan käsinirrotukseen. Siinä operaatiossa sitten verta vuosi vähän reippaammin ja kaksi litraa sitä lopulta menetin. Leikkaussalista mut vietiin heräämöön torkkumaan ja seurantaan ja huoli vauvasta ja miehestä oli suuri - tokkurassakin kyselin, missä he ovat ja voiko heille ilmoittaa, mistä mut löytää jos tarpeen. Mies ja vauva oli viety osastolle odottelemaan mua ja nälkäinen pikku-reppana oli itkenyt nälkäänsä koko yön. Lopulta tyytyväisenä hiljeni rinnalle, kun vihdoin pääsin aamulla osastolle. Siinä sitten torkuttiin koko konkkaronkka tyytyväisenä - perhe oli vihdoin koossa.

Oltiin osastolla kaksi yötä, perjantaina päästiin kotiin. Neidin paino laski alle kolmeen kiloon, joten nyt on syömähommelit tarkkailussa. Paino oli jo nousemaan päin, mutta nyt se oli taas vähän laskenut, kun yritettiin pärjätä pelkällä rintamaidolla. Nyt sitten käydään välillä tissibaarissa ja välillä otetaan pullosta lisähuikkaa. Maanantaina sitten mennään taas neuvolaan tarkistamaan tilannetta. Toivottavasti paranee nopsaan ja päästään vauvan omatahtiseen ruokailurytmiin kolmen tunnin välein syöttämisen sijaan. 

Tässä nyt siis harjoitellaan vauva-arkea ja yritetään löytää jotain rutiineita tähän hommaan. Vähän on vielä hommat hakusessa, mutta koko ajan mennään parempaan suuntaan. Neiti on jo reilun viikon ikäinen ja tuntuu, että hän kasvaa ihan silmissä! Tässä yrittää vaan nauttia jokaisesta hetkestä, tämä pikkuvauvavaihe on niin lyhyt, että nyt jo melkein on ikävä näitä juttuja, vaikka niitä vasta harjotellaankin.

Muuttoa ja muuta mukavaa

Vihdoinkin tavarat on siirretty vanhasta osoitteesta uuteen. Huh, onhan ollut urakka! Muistelen kaiholla niitä aikoja, kun tavaraa oli yksi peräkärryllinen ja homma hoitui päivässä - nyt muutot näyttää venyvän aina vaan pidemmiksi... Tällä kertaa siihen meni viikko ja vähän päällekin. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin!

Yläkerran kylppärissä on vielä remontti vaiheessa, joten pienen kaaoksen keskellä täällä toistaiseksi asustellaan. Remontti on kuitenkin edennyt aikataulun mukaisesti ja valmistuu näillä näkymin perjantaina. Halleluja! Muuten tila on ihan kuosissa sen jälkeen, paitsi peilikaappi oli tilaustavaraa ja tulee vasta parin viikon päästä, mutta pääasia, että kylppäri on muuten ihan käyttökunnossa. Unohdin ottaa virallisen "ennen-kuvan", mutta ehkä jotain kuvamatskua löytyy. Laitan sitten kuvapostausta tulemaan, kunhan kaikki kalusteet on paikoillaan. Kyllä näyttää jo nyt siltä että remontti kannatti, hieno tulee!

Jätin gradun tarkastukseen nelisen viikkoa sitten ja tänään sain arvosananehdotuksen. Yllätyin positiivisesti ja jätin tänään myös todistuspyynnön tiedekuntaan. Sen lisäksi, että musta tulee tälle vuodelle äiti, musta tulee myös maisteri. Aivan uskomattoman mahtava fiilis, jei! En olis uskonut, että ihan oikeesti saan kunnialla gradun tehtyä ennenkuin pikkuinen tulee, mutta näköjään sinnikkyys palkitaan! Jos pikkuköllijä ei olis masussa, niin kyllä nyt skumppalasillinen (ja varmaan toinenkin) maistuis :)

Meillä oli synnytyssairaalaan tutustuminenkin viime viikolla. Ollaan siis menossa Naistenklinikalle, kunhan aika koittaa. Meinasin purskahtaa itkuun kun mentiin sinne synnytysosastolle - siellä oli niin kliinisen näköistä ja niin sairaalameininki kuin olla ja saattaa, apua! Ihan kyllä hyvä juttu, että sinne on remontti ens vuonna tulossa. Samojen sairaalanvihreiden seinien sisällä armas siippanikin on päivänvalon joitakin vuosikymmeniä sitten nähnyt ja kohta siis myös meidän tyllerö. Olispa hauska sattuma, kun vielä sama huonekin sattuis, mutta eipä taida anoppi enää muistaa, missä huoneessa on ollut poikaansa pukertamassa :) Kätilöt osastolla vaikuttivat kuitenkin oikein mukavilta, joten eiköhän sieltä ilman suurempaa estetiikanpuutetuskaa selvitä... Jotain muuta tuskaa lienee kuitenkin tarjolla, oh joy. Pientä esimakua olen jo parina yönä saanut, joten kyllä se lähtö alkaa oikeasti olla lähellä. Neuvolassa kerrottiinkin, että vauvan pää on jo ihan tukevasti laskeutunut lantioon ja kylläpä sen kävellessä jo tuntee - kävellessä ei näytä enää pelkästään vaappuvalta Aku Ankalta, vaan Akulta, jolla on jättijööti tulossa ihan just höyhenpöksyihin.

Tämmönen pikapäivitys tällä kertaa, kun on tullut hiljaiseloa pidettyä vähän turhan pitkään - jatkan paremmalla aikaa horinoita. Nyt pitää lähteä ihmettelemään, miten maalausurakka pikkuisen huoneessa edistyy. Ihanaa, huomenna saan siellä toivon mukaan tavarat paikoilleen. Sitten oikeasti alkaa varmaan tuntua siltä, että meille on oikeasti kohta muuttamassa joku pieni ihminen asumaan meidän kanssa <3

Kaikenlaista

Eilen oli käynti Naistenklinikalla sokeriarvoseurannassa. Aamulla sain puhelun klo 9:15, että samalle klo 10:n ajalle oli tullut tuplabuukkaus ja kyseltiin intoa siirtää aikaa iltapäivälle. No, sohvan toimitus oli jo sovittu iltapäivälle, joten en suostunut. Yritin olla ajoissa paikalla, jotta pääsisin mahdollisimman nopsaan lääkärin pakeille. 40 minuuttia odoteltuani lopulta pääsin, lääkärin luona meni varmaan 10 minuuttia kokonaisuudessaan ja sitten takaisin odottamaan kätilön vastaanottoa, jotta sain uuden seuranta-ajan kahden viikon päähän. Kaikkiaan reissussa meni melkein kaks tuntia... Odottelu on kyllä ihan hanurista.

Sokeriarvot olivat hyvät, niistä lääkärillä ei ollut mitään sanomista - vähähiilarinen ruokavalio siis puree, joka on tietysti hyvä asia. Vauvan kokoarvio oli 2800 g eli ihan keskikäyrillä mennään viikkoihin nähden (joita oli eilen 36+1). Kätilö sitten mittasi verenpaineet, jotka olivat taas koholla. Nyt pitääkin sitten käydä seuraavaan sairaalakeikkaan saakka kaks kertaa viikossa terkkarin luona mittauttamassa paineita ja tarkistamassa, ettei virtsanäytteessä ole proteiinia. Terkkari yritti lohduttaa mua, että vauva alkaa olla jo kaikin puolin valmis, vaikka synnytys pitäisikin käynnistää, ettei enää ole juurikaan riskejä vaikka pikkuinen maailmaan tulisikin. Eipä paljon lohduta - olishan se kiva, jos toinen saisi kölliä loppuajankin turvallisesti masussa ja tulla maailmaan sitten, kun itse tuntee sen hyväksi. No, seuraillaan tilannetta, istukka ainakin tällä hetkellä toimii niinku pitääkin, eli pienellä ei ole mitään hätää.

Eilen sitten uusi "kotikin" (kestää tovin, että se tuntuu oikeasti omalta kodilta) vihdoin vapautui. Tosin se on tainnut vapautua jo paljon aiemmin, mutta eivätpä edelliset asukkaat ilmoitelleet, milloin ovat oikeasti talon jättäneet. Kyllä täytyy ihmisten olla pihejä. Olivat vieneet jopa vessapaperirullatelineen seinästä ja jättäneet asunnon suorastaan paskaiseen kuntoon - mun mielestä ei riitä, että lattiat on imuroitu, jos laatikot ja niiden taustat on täynnä sontaa. Jääkaapista puhumattakaan! Miten jääkaapin viilennysrupelin voi saada ihan mustaksi ja karvaiseksi, kysynpähän vaan! Ja sen jälkeen kysyn, että mitenköhän sen saa puhtaaksi, kun ohjekirjasen mukaan sitä ei saa purettua... Ehkä me jotain keksitään, tai sitten lähtee kaappi vaihtoon. Ei voi kuin sanoa, että voi yäk, miten ihmiset asuu. En nyt maailman siistein varmaan ole itsekään, mutta joku taso sentään siisteyshommissakin pitää olla. Eilinen ilta meni siis siivotessa keittiötä ja purkaessa anopin suosiollisella avustuksella astialaatikoita. Homma edistyy siis pikkuhiljaa. Sohvakin saatiin ja muru haki meille kirjahyllyä kasattavaksi kirjastohuoneeseen. En malta odottaa, että kaikki on valmiina ja paikallaan! Nyt sitten kyllä tuntee siivoilleensa, selkä valvotti puolen yötä ja liikkuminen on välillä yhtä tuskaa. Jospa se taas tästä hellittäisi kun päivän huilaa välissä.

Pojat on tyhjentämässä parhaillaan meidän varastoa, joka on lattiasta kattoon saakka täynnä tavaraa. Taidan hypätä muuttokuorman kyytiin ja jeesailla sen mitä pystyn ja kykenen. Jos ei muuta, niin menen koemakoilemaan uutta soffaa :) Kuvia laittelen, jahka saadaan kamoja enempi oikeille paikoilleen!

Kivaa viikonjatkoa kaikille! :)

Neuvolassa rv 35+3

Tänään oli harvinaisen tylsä neuvolakeikka. Otettiin verenpaineet ja terkka päivitteli taas että ovatpa vähän koholla. Kotona ne kuitenkin on ihan ok, joten lieneekö vika siinä, että höpötän niinku papupata kun terkkarin luokse pääsen, kyllä kai siinä paineet vähän nousee :) Lisäksi kuuntelin ratikassa jonkun vanhan mummon marmatusta, kuinka nykytytöt (poikia tämä ei kuulemma niinkään koskenut) eivät osaa käyttäytyä, kun eivät auttaneet häntä pysäkiltä ratikkaan. Myös siitä riitti juttua, kuinka nykymeno ja nykynuoriso on niin turmeltunutta. Jossakin lauseessa mummo tuli positioineensa minut samaan nuorisokategoriaan, tiedä sitten olinko minäkin hänen silmissään karmee teini maha pystyssä, vaikka ihan pyytämättä jeesailinkin kulkupeliin sisälle ja ulos :D No semmoisia ne on nuo nykymummelit, kyllä kai tähän maailmaan valitustakin mahtuu ja se heille suotakoon...

Sitten vähän Mahan kuulumisia: Sf-mitta oli 32,5 cm, lapsiveden määrä normaali, vauva on raivotarjonnassa, sydämensyke oli mittaushetkellä 138 ja käsikopelolla tehty painoarvio n. 2500 g. Arvioi, että ehkä noin kilon verran tulee painoa vielä ennen synnytystä. Maanantaina meillä on kuitenkin tarkempi lääkärisyyni Naistenklinikalla, joten siellä saadaan tarkemmat arviot. Pää ei ollut vielä ihan kiinnittynyt paikoilleen, mutta siellä se jo hipoo luita ja painaa virtsarakkoa. Kyllä sen erityisesti yöllä huomaakin, kun pissittää ihan koko ajan. Ja kun tuolta sängystä itsensä kampeaa ylös ja lyllertelee vessaan vain huomatakseen, että se "tajuton kus*hätä" tarkoittikin säälittävän pientä tirausta, niin kyllä vähemmästäkin alkaa toivoa, että vauva ei enää kovin montaa viikkoa tuolla massussa viihtyisi!

Jos eilen jaksoinkin heilua ja nauttia olostani, niin tänään virtasta ei ole ihan niin paljon riittänyt. Vaivoin jaksoin lyllertää neuvolasta ratikkaan ja kotipysäkiltä kävely kotiin kesti varmaan kymmenen minuuttia normaalin neljän sijaan. Usko meinasi loppua Alepan kulmille, mutta jaksoin kuin jaksoinkin kotiin saakka ja pikaisesti keitellä tomaatticheddarkeitonkin orastavaa nälkää taltuttamaan. Ruoan päälle olikin sitten hyvä torkahtaa soffalle.

Ai niin - aamupalalla testasin sitä eilen ostamaani vadelmanlehtiteetä. Olipahan hyvää! Aamulla oli muutenkin aikaa, joten tekaisin kunnollisen karppiaamupalan täytettyine munakkaineen (väliin laitoin aurinkokuivattua tomaattia ja juustoa), sillä pärjäsikin sitten mukavasti iltapäivään saakka. Niinkin ihmeellinen asia tapahtui, että verensokerit olivat matalammalla tunti aamupalan jälkeen kuin ennen sitä. Herkullisen näköistä, vai mitä?

Ihana, ihana vapaa-aika!

Tänään on ollut oikein hemmottelupäivä. Kävin pitkästä aikaa kampaajalla laittamassa kuontaloa kuosiin ja kyllä se vaan olikin niiiiiin rentouttavaa! Nautiskelin olostani ihan siekailematta - join jopa kupillisen hippasen syntistä lakritsi-kaneli -teetä (tätä pitää muistaa ostaa kunhan Piiperö on massun tällä puolen, tää oli hyvää! Valmistaja oli Pukka ja ainakin Ruohonjuuresta tätä herkkua näytti saavan.) ja olisin kehrännyt kuin kissa kun hiuksia pestiin ja päätä hierottiin, jos suinkin olisin osannut. Kyseisessä kampaamossa on muutenkin ihan mielettömän rento tunnelma salsamusiikkeineen. Tykkään!

Nyt kun muuttorumba on alkamassa, päätin ihan varalta pakkailla jo sairaalakassia valmiiksi. Kolmen ässän säännöstä kun se siivous on kuulemani mukaan tehokkain keino käynnistää synnytys... Siispä pähkäilin, mitäköhän sitä tarvitsee synnytykseen mukaan? Tietysti ihan peruskamaa neuvolakortista, hygieniatarvikkeisiin ja pikkunaposteltaviin, mutta mitä muuta?

Etsiskelin netistä vinkkejä ja tänään sitten metsästin mielestäni fiksulta kuulostavia juttuja pitkin kaupunkia. Ensinnäkin löysin vinkin, että kannattaa varustautua imetysyöpaidalla, jos mahdollista. No, raskausaikana yöt ovat menneet ihan aataminasussa, mutta sairaalassa lienee kiva olla vähän säädyllisemmin. Sellainen siis. Toinen vinkki oli niinkin typerältä kuulostava asia, kuin silkkivillaiset rinnanlämmittimet, mutta ovat kuulemma todella mukavat ja helpottavat oloa, kunhan maito alkaa nousta rintoihin ja niitä aristaa. Pikkuiselle hankin minikokoiset villaiset vaippapöksyt ja pienen kestovaipan (yllättävän isoja olivat äippäpakkaukseen laittaneet, höh!), jotta kestoilun harjoittelun voi aloittaa mahdollisimman nopeasti. Kaikki Bebesistä, ihan mun lempparikauppa. Ja niin loistava palvelu! Kun sitten shoppailun makuun pääsin, niin ostin myös yhdet imetysliivit lisää ja juuri eilen heille oli tullut myyntiin aivan ihania mekkoja. Niitä sitten kiertelin kuin kissa kuumaa puuroa ja kun lopulta rehasin niitä läjän sovituskoppiin ja sovitin päälleni, niin pakkohan sellaiseen oli investoida. Hyvin perustelin itselleni kyseisen ostoksen - pitäähän mammallakin olla kivaa päällepantavaa kun sairaalasta lähtee ja kun se on vielä imetysmekko, niin se helpottaa pienokaisen ruokintaakin ihan hirrrrrveästi :) Nyt täytyy vaan toivoa, ettei jää mitään tajuttoman isoa läskimahaa kun vaavi on ulkona ja mekkoa kehtaa oikeasti synnytyksen jälkeen käyttääkin. Tässä vähän kuvia saaliista:

Beibelle varasin kaksi vaatekertaa varuiksi kassiin mukaan ja myös toppahaalarin/pussukan. Löysin jokunen viikko sitten H&M:ltä kätevän oloisen haalarin, sen saa joko tosiaan haalariksi tai sitten pussiksi, riippuen miten vetskarit laittaa kiinni. Äitiyspakkauksen haalari oli niin armottoman iso, että sinnehän mahtuisi varmaan kolme vastasyntynyttä, en yksinkertaisesti raaski hukuttaa pikkuista ylisuuriin vaatteisiin. Toivottavasti kotiinlähtöpäivänä ei sitten ole mikään +15 astetta ja yllättävä kesäpäivä keskellä syksyn kylmyyttä, sillä semmosia kamppeita meillä ei nyt ole varattuna. Parempi lienee liikaa, kuin liian vähän.

Nyt pikkuisen uudet villabyysat ovat sitten lanoliinivesiseoksessa kyllääntymässä ja minäkin olen taas oppinut tsiljoona uutta asiaa villavaatteiden hoidosta. On sappisaippuaa ja lanoliinia ja ties mitä - pitää jossain vaiheessa perehtyä niihin vähän tarkemmin. Vihdoin sain hankittua myös pesupähkinöitä. Jos joku on joskus väittänyt, että pesupähkinöiden jäljiltä vaatteet haisevat aivan vehkeelle, niin kyllä ne saman tekevät hajusteettomienkin pesuaineiden jälkeen. Pähkinänkuoripaketin kyljessä kehotettiin laittamaan muutama tippa eteeristä öljyä huuhteluainelokeroon, jos vaatteisiin haluaa raikasta tuoksua. Ostin appelsiiniöljyä. Onko teillä kokemuksia näistä, tuleeko vaatteisiin oikeasti raikas tuoksu vai öljyääkö ne vaan vaatteita? Uskaltaako öljyjä käyttää vauvan vaatteisiin vai kannattaako ne jättää ihan tuoksuttomiksi?

Olen kuullut myös paljon kehuja vadelmanlehtiteestä - sen uskotaan vahvistavan harjoitussupistuksia, edesauttavan jälkisupistuksia ja vähentävän jälkivuotoa. Kokeileminen maksaa tasan teepaketin verran eikä siitä tietääkseni mitään haittaakaan ole. Tiedä sitten onko tuolla mitään taikaa, mutta paketti on ainakin herkullisen näköinen, vai mitä olette mieltä?

Näin on siis minun äitiyslomani käynnistynyt. Nyt sitä voinee vielä lomaksi kutsuakin ja pakko tunnustaa, että nautin olostani täysillä huolimatta turvonneista jaloista ja kävelystä jälleen kipeytyneestä selästä. Elämä hymyilee ja niin minäkin :)

The Maha

Aah, ihanaa, Maha! Tätä olen kuullut viime viikkoina tiuhaan - kiva kun Maha tuli paikalle. En ole enää Minä, vaan minusta on tullut Maha. Mitä masulle kuuluu? 

Kivahan se tietysti on, että Mahan vointia kysellään, mutta haloohaloo, minäkin olen täällä! Mitä minulle kuuluu? Maha voi, kiitos kysymästä, ihan hyvin, mutta mua on kyllä vähän kolottanut ja sattunut, väsyttänytkin ja turvottanut niin maan perskuleesti. Mutta mitäs siitä, kun Maha voi kuitenkin hyvin. Mitä näihin kyselyihin voi oikeasti edes vastata?!

Raskaana ollessa on tuntunut siltä, että henkilökohtaisista terveysasioista on tullut kaikkien omaisuutta. Jos vastaat "mitä kuuluu?" -kyselyihin normaalisti, että "hyvää, kiitos" oletetaan automaattisesti, että vointi on mitä parhain eikä raskaus tunnu yhtään missään. Lisäksi taivastellaan, kuinka jotkut pääsevät raskauden aikana helpolla ja saa kuulla kuinka oma raskaus on ollut vaikea tai jollakin läheisellä on ollut niin-ja-niin raskasta. Jeesjees, ai nou, tää on kaikki kyllä ihan tuttua, tekisi mieli vastata, mutta kun en nyt tässä halua alkaa tilittää kaikista kolotuksista ja vihlonnoista alapäässäni puolituntemattomille ihmisille!

Mutta kiitos silti ihmiset kyselyistä - tiedän, että hyvää te tarkoitatte :)

No kerrotaan nyt sitten viimeisimmät Mahan kuulumiset. Pikkuinen alkaa olla lähtökuopissa. Vielä toistaiseksi vaavi ei ole laskeutunut, mutta asento on ainakin toistaiseksi ihan oikea. Painoarvio oli edelleen ihan keskikäyrillä, kuten myös pituus ja lapsivettä oli tämän viikon neuvolakäynnillä normaalisti. Tänään on viikkoja kasassa tasan 35. Tässä vielä vau.fi -sivustolta muistoksi päivämäärätietoja:

Olet 35 viikkoa raskaana.

Hedelmöitys tapahtui noin:

20.2.2011

Sydän alkaa lyödä:

17.3.2011

Alkio alkaa liikkua:

10.4.2011

Alkiosta tulee sikiö:

17.4.2011

Kaikki sisäelimet muodostuneet:

17.4.2011

Keskenmenon riski pienenee:

1.5.2011

Ultraääni:

1.5.2011

Pahoinvointi vähenee:

8.5.2011

Sukupuoli mahdollista selvittää (ei näy vielä ultrassa):

15.5.2011

Sikiö nielee ja pissaa:

29.5.2011

Sikiön liikkeet tuntuvat:

12.6.2011

Sikiölle kehittyy unirytmi:

26.6.2011

Sikiö alkaa kuulla:

17.7.2011

90% mahdollisuus selvitä jos lapsi syntyy:

14.8.2011

Monet sikiöt asettuvat pää alaspäin:

18.9.2011

Äitiysloma alkaa:

9.10.2011

Laskettu aika:

13.11.2011

Pitkällä jo mennään! Vähän jo pelottaakin, kuinka lähellä noi h-hetket oikeasti on! Omat verenpaineet oli taas koholla ja jouduinkin jäämään kolmeksi päiväksi sairauslomalle ennen äitiysloman alkua, eli jouduin ottamaan pienen varaslähdön. Levossa paineet oli kuitenkin ihan ok, eikä tarvitse panikoida esim. raskausmyrkytyksen kanssa (ainakaan juuri nyt).

Eilen 8.10. kuitenkin oli vihdoin eka virallinen mammalomapäivä ja sen kunniaksi käytiin katsomassa Kansallisteatterissa Homo! Outojen ooppera. Oli ihan mielenkiintoinen ja viihdyttävä pläjäys, mutta mutta... Jotenkin odotin sen olevan kantaaottavampi kuin mitä se olikaan ja jäi fiilis, niinkuin jotain olisi puuttunut, mutta en ihan saa kiinni siitä, että mitä. Toisaalta ihmisten ahdasmielisyys tuli selväksi, kuten myös se, millaisissa identiteettikriiseissä heteronormatiivisesta valtavirrasta poikkeavat ihmiset joutuvat kamppailemaan. Jäin kuitenkin pohtimaan mikä on nykydemokratiassa oikeudenmukaista ja mikä on vapautta, miten tasapainoilla enemmistön ja vähemmistön välillä? Onko se vapautta, että kaikki ihmiset tasapäistetään vai pitääkö ihmisillä olla vapaus määritellä itsensä halutessaan vaikka marginaaliryhmiin? Vapautta kun on ainakin kahdenlaista - vapautta johonkin ja vapautta jostakin. Tästä näkökulmasta ihminen tuskin voi koskaan olla aidosti vapaa. Luulen, että esitys osui ja upposi paremmin vanhempaan katsojakuntaan, joille homous ja sen hyväksyminen ei ole itsestäänselvyys. Itse sanoisin, että pääasia on Rakkaus, ei sukupuoli. Sotaa, vihaa ja ahdistusta maailmassa on jo ihan tarpeeksi, miksi en siis antaisi ihmisten itse määritellä oman onnensa lähtökohtia.

Syvistä vesistä sitten takaisin arkeen: muutto lähestyy, enää pari viikkoa ja asutaan uudessa kodissa. Muru innostui aamulla panikoimaan muuttohommien kanssa, kun tajusi, ettei minusta ole juurikaan apua. Uusi koti pitää siivota, niin kuin vanhakin, tavarat kantaa ja laittaa paikoilleen ja samaan aikaan murunen käy töissä ja suorittaa opintojaan - täytyy kyllä sanoa, että on hatun noston paikka kun tämä rumba on saatu päätökseen! Siihen vielä päälle tuleva synnytys, niin ei todella ole helppoa miehelläkään. En tosin tiedä, miten maltan olla huhkimatta muutossa mukana... On niin paljon tehokkaampaa itse laittaa tavaroita paikoilleen, kuin yrittää selittää jollekin toiselle, mihin mitäkin haluan ja miten. Mutta eiköhän tästä jotenkin selvitä! Tästä lisää kunhan asia tulee ajankohtaiseksi.

Mammaloma-arki alkaa huomenna. Millä te olette täyttäneet päivänne äitiysloman aluksi kun vauva köllii vielä masussa ja yhtäkkiä arkinen työaherrus loppuu?

Neuvolassa rv 33+4

Tänään oli parin viikon tauon jälkeen taas neuvolakäynti. Pikkuisella oli kaikki hyvin, sydämensyke oli välillä 129-139 ja pamauttipa mojovan iskun anturiinkin juuri kun neuvolatäti kyseli, että tunnenko liikkeet hyvin ja säännöllisesti. Tunnen.

Iloinen uutinen oli se, että käsikopelolla vauvalle tehty painoarvio oli kuulemma ihan normaalikäyrien mukainen, n. 2300 g. Ainakaan siis tässä vaiheessa ei tarvitse pelolla odottaa ylisuurta sokerivauvaa. Omakin painon kehitys oli tasaantunut huimasti, oliskohan se ollut viikkotasolla nyt jotain reilun 400 gramman luokkaa, kun jossain vaiheessa se oli jo yli 600 grammaa. Huh, sitä tahtia oisin varmaan ollut loppuvaiheessa pituuttani leveämpi! Ruokapäiväkirjan pito silti jatkuu - tosin muru jo kyseli, että saako sen pitämisen lopettaa kunhan pikkuinen on syntynyt... Osa painonnoususta johtuu tosin turvotuksesta: jalat on ihan mummopökkelöt, sormet nippu nakkeja ja naama melkein ruhjotun näköinen aamuisin. Jotenkin sitä silti onnistuu itsensä päivän mittaan vetreyttämään ja kykenee jopa ihmisten ilmoille - meikki tekee ihmeitä... Tiedä sitten minkälaisilla tunteilla myöhemmin katselee kuvia tästä ajasta :-) Myös hemoglobiini oli noussut noin kuukauden takaisesta 102:sta 122:een. Nyt sitten neuvolassa pitääkin käydä viikottain loppuun saakka. Musta tuntuu, että justhan mä tein sen positiivisen raskaustestin ja nyt jo viedään viimeisiä viikkoja. Mihin tää aika oikein on kadonnut?!

Innostuin eilen shoppailemaankin, Kampissa oli menossa Kampituspäivät ja Sokoksella 3+1 - mukaan lähti mm. eka imetystoppi Bebesistä. Pikkuiselle ollaan hankittu vaatteita jo aiemmin säkkitolkulla, voisin jossain vaiheessa laittaa kivoimmista löydöistä vähän kuviakin. Tosin tänään katselin, että 50 senttisiä vaatteita ei ole kuin muutama, 56 senttisiä sitten jo vähän enemmän. Onkohan ne ihan järkyttävän suuria vastasyntyneen päällä?

Aurinkoinen syyssunnuntai

Olipahan upea syksyinen sunnuntainpäivä! Aurinko paistoi ja ulkona oli lämmintä. Kesän viimeisiä rippeitä, uskoakseni.

Pitkästä aikaa oli viikonloppu, jolloin ei tarvinnut tehdä mitään pakollista, kuten kouluhommia. Käytin sitten ajan viisaasti digiboksin sisällön töllöttämiseen ja ruoanlaittoon. Tänään innostuin heti aamusta tekemään sapuskoja ensi viikolle valmiiksi (tokavika työviikko!) ja kappas, useampi tuntihan siinä vierähtikin. Olen joutunut tarkkailemaan sokereitani nyt raskauden loppupuolella ja omasta vapaasta tahdostani pitänyt ruokapäiväkirjaa, laskenut hiilareita ja kaloreita - olen huomannut, että naposteluhimo hellittää huomattavasti, kun kirjoittaa kaiken syömänsä säntillisesti pieneen mustaan kirjaan. Painokaan ei ole noussut enää samaa tahtia kuin raskauden aikana aiemmin, joka on toooodella kiva juttu! Kotioloissa verensokeritkin ovat pysyneet ihan normaalin rajoissa. Viikolla syöminen on helposti vähän sitä sun tätä, joten päätin katsoa eväät valmiiksi, ettei tulisi sorruttua sokereita nopeasti nostaviin välipaloihin töissäkään. Nyt kaapista sitten löytyykin aamupalaksi munakasrullaa kasvisjuustotäytteellä, lounaaksi tomaatticheddarkeittoa ja päivälliseksi coleslawta ja sitruunaista uunilohta. Eiköhän näillä muutaman päivän pärjää! NAM!

Käytiin myös ulkoilemassa ja päädyttiin pyörimään keskustan suuntaan. Meillä on ollut tarkoitus käydä katsomassa Kiasmassa ARS 11 -näytely jo pidemmän aikaa ja tänään vihdoin onnistuttiin selviytymään Kiasman ovista sisään. Satuttiin vielä paikalle niin, että aulasta oli juuri lähdössä yleisöopastus ja ehdittiin sille mukaan. Näyttelyn teemana oli Afrikka - suurin osa näyttelyyn osallistuvista taiteilijoista asuu Afrikassa, myös mantereen ulkopuolisten taiteilijoiden työt käsittelivät Afrikkaa tavalla taikka toisella. Töistä suurin osa oli valokuvataidetta, joka hieman yllätti, mutta aiheet olivat ajankohtaisia ja käsittelivät mm. pakolaisuutta ja ympäristöongelmia. En voinut olla ihmettelemättä kuinka värikkäältä elämä kuvissa näyttikään - jopa mustavalkoisista kuvista värit tuntuivat pursuavan. Ehkä se on afrikkalainen elämänasenne, joka kuvia positiivisuudellaan värittää. Moni töistä laittoi myös miettimään asioita - kuinka hyvin meillä täällä asiat ovatkaan. Mielenkiintoista oli myös pohtia länsimaiden ja Afrikan valtioiden suhdetta, voi sitä riiston ja alistamisen määrää... Sinne ne meidän jätteetkin ovat pitkälti päätyneet; joku fiksu taiteilija olikin keksinyt tehdä roinasta naamiotaidetta, jota nyt myy takaisin länsimaihin!

Kotiuduttuamme kulttuuripläjäyksestä ja suunnistaessani jääkaapille huomasin, että tuorehiiva oli menossa vanhaksi. Päätin sitten tekaista siitä pullataikinan (no se niistä hiilareista ja sokereista ainakin tämän päivän osalta...). Tässä ilta on sitten vierähtänyt pullaa paistellen - saatiin niin korvapuusteja kuin omenabostonkakkuakin. Kokeillaan nyt sitten, mitä pulla verensokereille tekee. Vauvalla alkoi ainakin bileet heti kun pullaa meni koneistoon. Virallisena selityksenä oli tosiaan käyttää vanhaksi menossa olevat raaka-aineet hyödyksi ja selittelin kovasti laittavani suurimman osan herkuista pakastimeen, jotta on sitten muuttoapureille jotain hyvää tarjota kaffen kanssa... mutta katsotaan nyt, mikä niiden lopullinen kohtalo on :) Missähän vaiheessa sokeriaddiktio muuten saa virallisen tautiluokituksen?

Jos tänne eksyy lukijoita, niin kommentoikaa toki. Minkälaisia juttuja haluaisitte lukea?

Mammaloma lähestyy!

Blogin pitämisen suurin este on selkeästi sen perustaminen. Yritä nyt kaiken teknisen jargonin keskellä ymmärtää mitä olet tekemäisilläsi ja minne kaikki syöttämäsi tiedot lopulta päätyvät. Tekemällä oppii, näin olen huomannut ja jostain se on tämäkin aloitettava :)

Tarkoituksenani on kirjata tänne kokemuksiani ja huomioitani äitiyslomani arjesta (joka alkaa 8.10.): siihen tulee uskoakseni liittymään ainakin muuttoa, sisustusta ja ruoanlaittoa, jossakin vaiheessa myös raskauskiloista höpisemistä ja vaatehankintojen pohdintaa niin vauvalle kuin itsellenikin. Luultavasti myös uusien liikuntalajien kokeilua ja niistä luopumista, sikäli kun itseäni lainkaan tunnen. 

Vielä toistaiseksi pikkuinen kuitenkin köllii ja paukuttelee sisälläni, pienet kädet ja jalat lonkka- ja kylkiluitani tunnustellen. Mutta eipä kai aikaakaan, kun vauva-arki alkaa. Sitä ja mammaloman alkua odotellen...