Hyvää unta etsimässä

Kun lapsi näin autuaasti rojottaa menemään, niin äiti tietysti
voisi nukkua myös, eikä keskittyä kuvien napsimiseen. 

Tämä nukkuminen tuntuu olevan kestoaihe, josta juttua vaan riittää ja riittää. Ei kai sitä käy kiistäminen, että välillä olo on kuin elävällä kuolleella ja sitten taas parin paremmin nukutun yön jälkeen unohtaa, miltä se kuolemanväsymys tuntui. Aikamoista vuoristorataa tämä arki on.

T on ryöminyt noin viiden kuukauden iästä lähtien ja silloin yöt muuttuivat treenailuksi. Sitä suuremmalla syyllä tahtoisin, että T:kin saisi riittävästi unta, sillä suuri osa oppimisesta tapahtuu nukkuessa. Eikä ne kunnolliset yöunet varmasti pahasta olisi itsellekään. Siksipä olenkin nyt tavaillut Anna Keski-Rahkosen ja Minna Nalbantoglun teosta Unihiekkaa etsimässä ja pohtinut meille sopivia unikoulumuotoja ja käynyt päänsisäistä keskustelua siitä, mikä meillä on suurin ongelma. Seuraavaksi pitäisi varmaan käydä kunnollinen keskustelu iskämiehen kanssa aiheesta.

Siirsimme T:n nukkumaan omaan huoneeseensa viime viikon loppupuolella. Yötreenit häiritsivät mun unta niin paljon, että katsoimme sen olevan tässä vaiheessa viisainta. Olemme kuitenkin lähellä ja viereen saa tulla nukkumaan, jos tarve niin vaatii. Aluksi oli tosin tarkoitus vaan mallailla sänkyä T:n huoneeseen, jotta saimme muut tavarat siellä paikoilleen, mutta päätimme jättää sängyn niille sijoilleen. Ainahan sen tarvittaessa voi nostaa takaisin... Viime yönä sitten odotellessani T:n heräämistä (on aika jäätävä fiilis, kun lapsi parahtaa naapurihuoneessa kesken oman syvän unen. Voi a-p-u-a! Ennenkuin siihen tottuu, niin unipöhnässä miettii ja panikoi, että missä se lapsi oikein huutelee.) pohdin, millaista unikoulutusta meillä tarvitaan, mikä on se asia, josta halutaan oppia pois? Niitä on itse asiassa useampia, jotka tietysti täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen. Haluaisin, että T oppii nukahtamaan ilman tissiä. Toiseksi haluaisin hänen oppivan nukahtamaan isänsä kanssa, jotta minua ei aina tarvittaisi nukutushommiin. Kolmanneksi haluaisin, että T oppisi nukahtamaan itsekseen ja neljänneksi haluaisin kokonaiset yöt, eli haluaisin yösyötöistä eroon - tai ainakin että isä kelpaisi rauhoittamaan neidin takaisin uneen. Viidenneksi toiveissa on, että T oppisi nukkumaan omassa sängyssään ja huoneessaan. Tämä lienee myös se järjestys, jossa haluaisin nämä toteuttaa, mutta jotkut näistä menevät vähän limittäin ja osa varmaan ratkeaa jonkun toisen toteutuessa.

Mulla on aika vahva fiilis, että tissistä on muodostunut se pahin uniassosiaatio ja siihen pitäisi puuttua ensimmäisenä. Luultavasti sen myötä ratkeaisi pikkuhiljaa nuo muutkin kohdat. T herää yleensä siihen, että yrittää unissaan etsiä tissiä suuhunsa ja kun sitä ei löydy/ole saatavilla, niin alkaa kitinä. Itse nukahtaminen ei meillä ole onneksi ongelmana, eli T kyllä nukahtaa nopeasti illalla ja yöllä uudelleen, kunhan vaan sen tissin voi imaista suuhun. Sinä mielessä perhepetimalli on sopinut meille hyvin ja on taannut itsellenikin melko hyvät unet - tissi suuhun ja unten maille. Toki sillä mallilla voisi jatkaakin, mutta a) T liikkuu jo niin paljon, ettei me kaikki vaan mahduta samaan sänkyyn ja b) on jo kesä eli ihan pirun kuuma. Siihen kun vielä ottaa yhden kylkimyyrän viereen niin yöunet on menetetty.

Kunhan saan kirjan loppuun, niin täytyy aloittaa J:n kanssa kunnolliset pohdinnat, kuinka ilman imetystä uni voisi alkaa löytymään. Ajattelin kirjoitella tästä aiheesta lisää, vähän päiväkirjatyyppisesti, sikäli kun en menetä unia kokonaan ja jaksan. Jonkinsorttista juttua on tulossa enivei, toivottavasti jollekulle siitä on jotain hyötyäkin - vähän jokainen pienen lapsen äiti kuulostaa painivan samojen asioiden äärellä.