Meidän romantikko ja herkut

Meillä asustava mieshenkilö ei ole mikään suurin romantikko. Silti jaksan aina toivoa hänen yllättävän minut jollain odottamattomalla romantiikkapläjäyksellä, kuten ihan itse ideoimallaan ja toteuttamallaan illallisella, kimpullisella kukkia tai vaikka suklaarasialla. Tai ihan vaikka jollain kauniilla sananparrella. En mä kuuta taivaalta toivo, vaikka oishan sekin ihan kiva ;-)

Meidän Valentiino hankki minulle sydänsuklaarasian ystävänpäivälahjaksi (no okeiokei, sain mä uudet kuoret puhelimeenkin...), kun vinkkasin asiasta kaupasta suklaahyllyn kohdalla. Nappasi ensimmäisen käteen sattuvan rasian ja heitti ostoskoriin. Ai niin, tätähän sä aina oletkin toivonut. Kotona purin ostoskassit ja rasia löysi sijoituspaikkansa leipäpömpelin päältä. Siellä se olikin, hieman pudonneena, sitten eiliseen saakka, kunnes naureskellen muistutin asiasta ja rasia toimitettiin minulle asianmukaisesti (vaikkakin päivän myöhässä). Parasta ennen päiväys oli sentään vielä voimassa! :)

Ystävänpäiväsuklaat

Koska mä olen täydellinen vaimo (hahhah, tässä kohti saa nauraa), niin mä tietysti itse tein mantelikrokanttia itselleni murulle ylläriksi. Aivan s a i r a a n hyvää, suosittelen kokeilemaan ja oli helppo tehdäkin! Ohje täällä (meillä ei ollut vaaleeta siirappia, tumma kävi ihan yhtä hyvin). Voin kertoa, että jääkaapin ovi käy tiuhaan tahtiin niin kauan kuin näitä herkkuja siellä riittää.

Mantelikrokantti. Tuon pohjan levitykseen kannattaa käyttää lämpimällä vedellä kostutettua lastaa tms. on nimittäin aika jankkia levitettävää. Mut ei pahaa vaikka olisi vähän paksummaltikin! Leikkaa sitten vaikka vähän pienempiä paloja (tätä tosin menee alas vähän isommatkin biitit).

Kokeilin myös itse tehdä ekaa kertaa elämässäni macaron-leivoksia, kun ohje näihin herkkuleivoksiin tuli eteen mantelikrokanttiohjeen kautta. Tässä vaiheessa T päätti kuitenkin, että on hänen vuoronsa saada äidin huomio, joten osa tekemisestä jäi iskä-miehelle. Kuoret on valmiina (taikinamassasta tuli vähän liian kova, eikä lakeista tullut nätin sileitä, niinku yleensä - näistä tuli vähän niinku marenkeja, oliskohan valkuaisvaahdosta tullut liian kova?), mutta täyte puuttuu. Onnistuin nimittäin sössimään sen jotenkin ja osat erottuivat toisistaan ja seos oli yhtä voi-rasva-litkua. Uudet kamat odottaa pöydällä, kun vaan joku ehtis ja jaksais sen tehdä. Tällä kertaa taidan luottaa ihan omaan näppituntumaan täytteen kanssa ja teen sen maitosuklaasta. 

Macaron-leivosten vähän epäonnistuneet kuoret. Käytin suklaatomusokeria, joten erillistä väriä ei tarvinnut.
Näistä tuli ihan hyviä tällaisenaankin, jos tykkää marengista.

Vinkkejä siihen, kuinka nämä saa kunnolla onnistumaan saa vapaasti jakaa ja hyviä täyte-ehdotuksia kans! :)