3 kk - nyt jo niin iso pieni

Kolmen kuukauden neuvolakäynnille mennessä huomasin stressaavani edelleen neidin painokäyrää, vaikka painoa onkin alkuhankaluuksien jälkeen kertynyt ihan sopivasti. Viisi kiloa pätkähti rikki, melkein puolikas kilo siihen päällekin. Ja ihan tissimaidolla! Voidaan siis aloittaa vauvauinti, kunhan ryhmässä vapautuu tilaa, hurraa!

Pituuden suhteen T tullee äitiinsä. Nauratti, kun neuvolan täti tiiraili mittaa millilleen (kuten myös painon nousua laskeskeli grammalleen) ja mittasi T:n taas kahteen kertaan. Neiti kitisi ja sätki, ei ole kiva kun päästä pidetään kiinni ja yritetään toisen kippuravarpaita nyhtää suoriksi. Ei se kai nyt niin tarkkuuslaji ole tuollaisen pienen kanssa, puoli senttiä sinne tai tänne... Pitäisköhön hankkia neuvolaan lahjaksi lasermitta? No, mittasipa minutkin siinä samalla (seinämitalla tosin) ja sai kaikkia muita mittauksia sentin lyhyemmän tuloksen. Joko olen painunut kasaan tai sitten tuo kyseinen seinämittari on laitettu vain jotakuinkin kohdilleen. Eräs vaihtoehto tietysti on, että kaikki aikaisemmat mitat ovat olleet väärin asennettuja - terkka oli sitä mieltä, että juurikin tämä mitta pitää kutinsa, koska sillä mitataan lapsia. Siis täh? Olisi voinut kuvitella, että mitta on vähintäänkin kalibroitu ja synkronoitu maailmanaikaan ja maapallon pyörimisliikkeeseen! No sentti sinne tai tänne - ei se identiteettikriisiä aikaansaa.

Tänään T sai myös tehosterokotesatsin. Reaktioita ei ollut edellisen kerran perusteella hirveästi odotettavissa, eikä niitä vähän normaalia suurempaa väsymystä lukuunottamatta näyttäisi tulevan nytkään. Neiti oli oikein reippaana - pistokset itkastutti vähäsen, mutta kun aine oli kerran reiteen turautettu, niin itkut loppuivat siihen. Rota-virus rokotetta olisi varmaan nautiskellut toisenkin ampullin, jos vaan olisi saanut :) Lääkkeet uppoaa kyllä meillä hyvin. Pääasia, että suuhun menevä tavara on makeaa, se riittää ja silmät killillään niitä sitten nieleskellään.

Viimeisen kuukauden aikana kehitys on ollut tosi huimaa. Kuukaudessa neiti on oppinut pyörähtämään mahalta selälleen ja kunnolla kyljelleen. Ja kyllä - tässä järjestyksessä. Epäilen, että neiti juokseen ensin ja harjoittelee vasta sen jälkeen ryömimään... Tämän lisäksi tarttumisote on kehittynyt, osaa hienosti pidellä helistintä, kopsutella sillä itseään päähän ja työntää suuhun pureksittavaksi. Kovasti neidillä on myös asiaa: erinäisiä kälinöitä, huudahduksia ja kiljahduksia tuotetaan koko ajan enenevissä määrin. Suurta hupia on, jos äiti puhuu englantia, se kuulostaa hassulta. Äitiä on myös hauskaa seurata salassa, kun se keskittyy johonkin eikä huomaa, että tarkkaillaan. Silloin irtoaa hyvät naurut :)

Toisaalta tämä aika on rankkaakin. Neiti alkaa painaa jo sen verran paljon, että jatkuva kanniskelu alkaa tuntua hartioissa. T:llä olisi haluja tutustua ympäristöönsä jo enemmänkin, kuin mihin vielä taidot riittävät ja se johtaa välillä megaluokan hermoromahduksiin. Äidistä on tullut ympärivuorokautinen seuraneiti ja hovinarri, mutta myös turvallinen ihminen, jolle voi rauhassa vähän kiukutellakin.

Kuukaudessa tottuu moneen asiaan, eikä niitä enää näin jälkikäteen edes muista. Kehitystä tapahtuu koko ajan - jotain pientä joka päivä - ja siitä muodostuu hetkessä "normaalia". Ehkä ihaninta kuitenkin on, että nyt kontaktin saa ihan eri tavalla kuin aikaisemmin.

Uutisista kiinnostunut kaljupää.