T syntyi raskausviikolla 37+3. Nyt T on ollut täällä meidän ilonamme pidempään, kuin mitä köllötteli aikanaan kohdussa. Raskausaika meni nopeasti, mutta voi veljet, tämä aika se vasta hurjaa vauhtia onkin mennyt (hahhah, joka kuukausi viljelen samaa klisettä ;-).
Edellinen neuvolakäynti oli kesäkuussa ja seuraava on vasta syyskuussa. Mittoja en siis tiedä, mutta näppituntumalla heittäisin, että painoa lienee reilun kahdeksan kilon verran ja pituutta n. 70 cm. Talvivaatehankinnat alkavat olla ajankohtaisia ja on edelleen vaikea arvioida paljonko neiti ehtii tuosta pakkasiin mennessä venähtää. Lisäksi talvivaatteiden koot vaikuttavat monella merkillä olevan reiluja, joten vaikeuttaa hankintaa edelleen - riittääkö 74 senttinen vai pitääkö olla jopa 86 senttinen? Viime talvi mentiin lähestulkoon kokonaan yhdellä fleece-haalarilla, kun kaikki haalariostokset menivät jollain tapaa mönkään. Toivottavasti tänä talvena on parempi vaateonni, tänä talvena kun ei enää köllötelläkään pelkästään vaunuissa!
Yhdeksän kuukauden iässä T osaa:
- taputtaa
- vilkuttaa ja toisinaan sanoa "ppa!" (eli heippa)
- nuuskuttaa
- päristää
- naksuttaa kielellä
- sanoa harvakseltaan äiti (tai äijä, äithä tai jotain sinne suuntaan :) - ennen tätä kuuli useammin kuin nykyään!
- seisoa muutaman sekunnin pätkiä ilman tukea (aika haparointia kuitenkin vielä)
- kiivetä portaita pitkin ylös (mutta ei osaa tulla alas muuten kuin pää edellä)
- leikkiä itse kukkuu -leikkiä menemällä piiloon ja jännityksellä odottamalla milloin joku huomaa :)
- harjoittelee "poppa" -sanaa
Kielellinen kehitys on selvästi päässyt nyt vauhtiin. Neiti mölisee hauskan kuuloisia jokelluksia ja joka päivä niihin tulee jotain uutta, mutta lempihokema on jotain sen suuntaista kuin "abbabbabba". Meidän oma vitsi onkin, että "T, mikä on sun lempibändi?" "Abba (bbaaabbabbaa)!" tai "T, kumpi on sun lempisilli, Ahti vai Abba?" "Abba(bbaabbaaabababa)!" Kyllä se Abban musa oikeastikin saa neidin hytkymään, mutta niin kyllä AC/DC ja JukkaPoikakin. Silliä ei olla vielä maistatettu.
Ja arvatkaapa. Eka pieni hammas on nyt suussa! Siellä se tuntui päivää ennen kuin 9 kk napsahti lasiin. Muutama päivä ennen puhkeamista oli aika känkkäränkkiksiä ja ainoa paikka joka kelpasi oli syli. Ien myös vähän punoitti, mutta aavistuksen vain, joten en ollut silloinkaan varma, johtuuko kiukkupuuskat hampomisesta vai jostain muusta, kunnes se pieni piikki siellä ikenessä tuntui. Nyt se jo vähän näkyykin, kun osaa katsoa. Ja terävä se on ku mikä! Neiti ulkoiluttaa nyt myös kieltään hyvinkin ahkerasti, kun tunnustelee itsekin, että mikä kumma siellä ikenessä tuntuu.
Hampaat on vaivanneet yöunia nyt jo pidempäänkin (tai hampaiden piikkiin mä sen laittaisin, tiedä sitten onko se koko stoori...) ja yöt on etenkin viimeisen viikon ajan olleet ihan tajuttoman repaleiset. Neiti ähisee ja inisee ja venkoilee puolelta toiselle ja tissi pitää olla suussa IHAN KOKO AJAN. Muutama tunnin tai puolentoista pätkä saattaa mennä ilman, mutta jos vaikka vessassa pitää lähteä keskellä yötä käymään, niin todennäköistä on, että neiti jää huutamaan perään. Välillä ihan tosi rasittavaa kun itsekin on väsynyt, mutta minkäs teet. Yritän vain purra hampaita yhteen ja hokea, että kyllä tämä tästä helpottaa. On rasittavaa, kun mieskään ei voi auttaa, koska itkuun ja unien jatkumiseen ei auta kuin tissi. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Miten te jaksatte? Ja oletteko keksineet jotain keinoa saada pikkuihmistä rauhoittumaan yöllä muuten kuin rinnalle?
Välillä mietityttää, että miten saan ikinä lopetettua imetystäkään, kun neiti niin ahnaasti kaiket yöt maitoa tempoo nassuunsa. Päivisin tosin imetyskerrat ovat aika vähissä, kun ei neiti enää malta keskittyä tissittelyyn muuten kuin päikkäreille sänkyyn mennessä ja usein ne päikkäritkin tulee nukuttua vaunuissa. Jossain vaiheessa meidän on taas otettava unikoulut käyttöön, mutta nyt on vaan nuo hampaat odotettava suuhun ensin... Alaien punoittaa sen näköisesti, että sinne lienee tulollaan toinenkin alahammas piakkoin. Tulispa kaikki pian! Itse asiassa kiitin juurikin päätöstäni olla menemättä J:n isäkuukauden ajaksi töihin, sillä paluu töihin olisi ollut huomenna. Ei tällä väsyllä olisi saanut kuin katastrofeja aikaan!
Päivärytmi on muuten aikalailla samanlainen kuin edellisessäkin kuussa. T nukkuu 2-3 päikkärit ja iltaunet tulevat joskus klo 21-22 välillä. Aamulla nukutaan sitten suunnilleen yhdeksään. Ihan jees, kun vaan ne yöunet saataisiin kuntoon.
Kaiken kaikkiaan neiti on muuten touhukas ja kiinnostunut kovasti kaikesta ympärillä näkemästään. Kontaten pääsee paikasta toiseen vikkelästi eikä enää aina edes tarkistella, onko äiti tai isi näköpiirissä kun jotain mielenkiintoista jostain bongaa. Takapihan oven ollessa avoinna neiti pyrkii ulos ja nurkissä kiertävät johtoniput ovat ihan lempiviihdykettä. Isot äänet tuppaavat pelottamaan (imuri, kahvimylly, porat yms), mutta niitäkin on turvallista tarkastella äidin sylistä, jonne nopeasti kiipeää, kun jotain pelottavaa tai jännittävää ympärillä tapahtuu. Huumorintajukin näkyy jo selvästi ja neiti jekkuileekin milloin mitäkin ja seuraa jännittyneenä, huomataanko me jekkuilut :) Kyllä on ihana pikkuinen!
Tästä tulikin taas oikein maratonipostaus, kun en ole aikoihin jaksanut kirjoitella. Harva varmaan jaksoi lukea loppuun saakka, mutta jos joku jaksoi, niin peukunnosto sille! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti