Taistelualusäiti

Viime aikoina musta on alkanut tuntua siltä, että osa äitiyttä on toimia taistelualuksena, joka liikkuu vierailla vesillä. Koskaan ei tiedä mikä kriisi iskee seuraavan aallon takaa ja miten siitä selvitään.

Ensimmäisen lapsen valitettavana osana on toimia koekaniinina. Ensin kokeillaan jotain, sitten otetaan takapakkia ja kokeillaan jotain muuta, kun ensimmäinen taktiikka osoittautuikin tehottomaksi. Meillä on taisteltu niin imetyksen kuin nukkumisenkin kanssa ihan kohtalaisesti ja kaikki muut pikkutaistelut päälle - kuten pottailu.

Me ollaan nukuttu pääsääntöisesti perhepedissä ja se ei varmaan ole ainakaan edesauttanut yöimetyksen lopettamista. Yösyönti oli jo pois pari kuukautta, mutta kun ylähampaat tekivät tuloaan monta viikkoa ja yöt olivat yhtä huutamista, luovutin. Eilen illalla potkaisin iskämiehen vierassänkyyn goisaamaan ja testasin nukkuisiko tytöntyllerömme paremmin, kun tilaa on (siis sen sänkyhän on taas sivuvaununa, mutta ei se vaan siellä viihdy, plääh) ja kas kummaa - yöllä syöpöteltiin kerran tai kaksi ja nukuttiin molemmat paremmin kuin aikoihin, vaikka sitä toista ylähammasta pukkaa edelleen!

Löysin myös illalla netissä surffatessani Dr. Gordonin artikkelin, jossa on metodi perhepedissä tapahtuvaan yöimetyksen lopettamiseen. Kannattaa vilkaista, jos selkeät "tee näin" -ohjeet kiinnostavat.

Unikouluohjeista alkaa pikkuhiljaa muodostua käsitys, että oikeastaan on ihan sama mitä teet, kunhan et vahingoita lasta tai anna hänen vahingoittaa itseään ja olet toimissasi johdonmukainen. Lapsi tuskin traumatisoituu muutaman yön huudatuksesta, mutta jos omat hermosi eivät sitä kestä, niin älä huudata - on kuitenkin ymmärrettävä, että jonkun verran itkua muutoksiin liittyy aina ja sitä on vain siedettävä eikä (yö)itkussa ole aina kyse huudattamisesta. Jokainen vanhempi tuntee itse lapsensa parhaiten ja sitä myöten myös tietää sen, mikä oman lapsen (tai itsensä) kohdalla toimii. Olen myöskin huomannut, että oikeasti nämä asiat ovat kiinni omasta korvienvälistä. Kun on tottunut analysoimaan ja järkeilemään asiat puhki, ei lapsen kanssa suoraviivaisesti toimiminen aina olekaan niin helppoa, kun ei voi selittää miksi toimii milläkin tavalla. Siksipä tunneskaala liikkuu säälistä epätoivoon, kun muutosta ei tapahdu heti. Kun muistaisi pitää mielessä ohjenuoran, että yksinkertaisin on yleensä toimivin...

Tämän hetkinen taistelu on nimeltään projekti imetyksen vähentäminen ja vähittäinen lopettaminen. Kun yöimetys tuntuu olevan lapselle se tärkein, olemme vähentäneet päivästä. Itse asiassa siitä on luovuttu lähes kokonaan - T saa rintamaitoa aamulla ja seuraavan kerran vasta illalla - poikkeuksena tilanteet, joissa lapsi oikeasti kaipaa muutakin lohdutusta kuin pipiin puhaltamista. Päivällä juomapuoli hoituu piimän, veden ja korvikkeen voimin. Viime yö osoitti sen, että ainakaan päiväimetyksen lopettaminen ei ole vilkastuttanut öitä. Päivisin halitellaan ja sylitellään muutenkin niin paljon, ettei hellyyttä tarvitse yöllä erikseen tankata tissin kautta. Päiväunille nukahtaminen on vähän haastavaa ilman rintaa, mutta järkeilin mielessäni sitäkin niin, että jos ja kun T oppii nukahtamaan päiväunille jollain muulla keinolla kuin rinnalla, se ehkä onnistuu sitten myöhemmin öisinkin. Olisi kiva kuulla, jos jollakulla on kokemusta siitä, että olisi luopunut ensin päiväimetyksestä ja sitten vasta yöstä, miten se teillä toimi vai toimiko - netistä ei hirveästi kokemuksia löytynyt!

Nyt takaisin taistelutantereelle. T juuri lopettelee lounastaan: söi sormiruokana lasagnea ja jälkkäriksi vadelmia. Hyvin upposi, mutta sotku on ihan kohtalainen. Ei muuta kuin rätti tanassa kohti tahroja!

Elämän tähtihetkiä

...on, kun jäädään kauppareissulta palatessa ex-tempore keinumaan, laskemaan liukumäkeä ja hiekkalaatikolle tekemään hiekkakakkuja ja lapsi nauraa hekottaa eikä tahtoisi lähteä jatkamaan matkaa, vaan kiipeä äkkiä takaisin hiekkalaatikkoon ja konttaa karkuun.

Meillä on ollut muutenkin nauruntäyteinen päivä tänään, rakastan tuon lapsen varmaan pilalle pian :)

Syystouhuja

Syksy alkoi vilkkaasti ja nyt kun on hiljentynyt, tuntuu todella hiljaiselta. Meillä oli viisi viikkoa vierashuoneelle käyttöä, kun T:n serkkupojan vaimo oli kouluttautumassa uuteen ammattiinsa (terkkuja H!) ja kun hän lähti, pohjoisen mummu tuli vierailulle.

Iskämies heitti Italian matkansa ja meillä oli naisporukalla kivaa viikonlopun ajan. Ihan turhaan pelkäsin, kuinka pärjäämme viikonlopun ilman iskämiestä - kaikki meni todella hyvin. Oli kuitenkin kivaa saada J kotiin tuliaisineen :)

Mummun ja T:n kanssa kävimme katsastamassa Odotus&Vauva -messut. Messut olivat yllätys siinä mielessä, että siellä oli todella hiljaista. Kerrankin ständeillä sai pyöriä rauhassa ja pääsi jututtamaan paikallaolijoita. Samaan aikaan se oli jotenkin hämmentävää, sillä harvojen vieraiden joukossa tunsi olevansa kaikkien maalitauluna. Erityisesti positiivinen fiilis jäi lastenruokafirmojen pisteiltä: niistä sai paljon kotiintuomisia ja toisekseen sain paljon uutta tietoa teollisesti valmistetusta lastenruoasta. Tiesittekö muuten, että lastenruokalainsäädäntö on niin tiukka, että periaatteessa kaikki lastenruoka kelpaa luomuksi, mutta mikä tahansa luomu ei kelpaa lastenruoaksi? Tätä jäin kyllä pohtimaan voiko pitää paikkaansa - pitäisi tutustua aiheeseen hieman lisää. Kivat messut olivat kuitenkin ja kiittämmekin Väestöliittoa lipuista! Kamera jäi kotiin ja napsaisin pari kuvaa ainoastaan T:stä kahviossa sormiruokailemassa, joten julkaistavaa ei valitettavasti ole :-)

Myös pihalla olemme rehkineet ja siistineet sillisalaattikukkapenkkejä. Lopulta meillä meni hermot siihen, että penkistä puski jos minkälaista riukua, eikä "oikeita" kasveja erottanut rikkaruohoista. Tempaisimme kaikki ylös, laitoimme katekankaan alle ja istutimme siistin tuijarivistön parkkipaikan viereen penkkiin ja päälle kumosimme useamman säkillisen kuorikatetta. Jos rikkaruohojen kitkentä ei nyt vähene, niin ihmettelen! Takapihaakin laitoimme vähän, mutta sen työstäminen jää kyllä väistämättä ensi kesälle. Ilmat ovat jo sen verran kylmenneet, että kasvien juurtuminen voi olla vähän heikkoa.  Kylmästä ilmasta huolimatta kesäkurpitsaa puskee kuitenkin edelleen, vähän vain pienempänä kuin kesällä!

Emme ole ehtineet paljoakaan puistoilemaan T:n kanssa, mutta pitää yrittää aktivoitua senkin suhteen, sillä T haluaisi jo kovasti ottaa kontaktia toisiin lapsiin. Kiinteä tuijotus ja höpötys on käytössä kaikkialla missä on lapsia, jopa kauppajonossa. Taitaa siis neitokainen leikkikaveria kaipailla! Tällä hetkellä T:n 1-vuotissynttärisuunnitelmat ovat hektisimmillään ja koe-erät kakkua ja muffinsseja on jo valmistettu. Ihanaa, että on jotain mitä odottaa - sitten saamme taas vierashuoneelle käyttöä ja enemmän eloa tähänkin torppaan ja t:llekin toivottavasti niitä leikkikavereita ihan kotiin saakka.

Hullut päivät verkossa!

Ihanaa - helpotusta äiti-ihmisille ja miksei isi-ihmisillekin. Hulluille päiville ei tarvitse enää lähteä ryysäämään yksin eikä varsinkaan vaunujen kanssa, vaan ostokset saa tehtyä kätevästi netistä. Ja se mitä sieltä ei saa, ei tarvitse.

Ainoa tyhmä juttu oli mielestäni se, ettei toimitustavaksi voinut valita noutoa, vaan joutui valitsemaan tavallisen postin ja kotiinkuljetuksen väliltä. Miksi, oi miksi, kun kirjatkin voi tilata suoraan Akateemiseen kirjakauppaan ja noutaa myöhemmin?

Kokonaisvaltaista musisointia

Eilen tuli tunne, ettei muskariharrastus ole pelkästään vanhempien hapatusta. Neiti lauloi, tanssi, hyppi, taputteli, soitti ja vilkutteli ihan fiiliksissä ja hymy korvissa.

Kun kävelee, ei jää toisten jalkoihin.

Korvikekahvilla

Kun maito loppuu jääkaapista ja kahvihammasta kolottaa, lienevät kaikki keinot sallittuja. Niinpä kumosin neidin tuttipullosta korvikkeen jämät kahvin sekaan. Onko tämä nyt sitten sitä korvikekahvia?

Yksitoista kuukautta

Flunssa on nyt selätetty ja onni oli, ettei meillä muut sairastuneet samaan tautiin. Iskämies heitti Italian matkansakin ja mummeli oli minun ja T:n seurana, joten hyvin meni sekin pätkä.

Tässä sivussa myös 11 kuukautta tuli T:lle täyteen. Synttäreidensä kunniaksi T opetteli kävelemään (tai heti seuraavana päivänä) ja nyt sitten töpötellään pitkin poikin kotia ja kulkeminen kengät jalassakin jo sujuu. Kynnykset on aika pahoja, niiden kanssa T on tooooosi varovainen, ja ihan syystä. Vaikka aikuisen jalan alla pieni kynnyslista ei juuri miltään tunnukaan, niin pienen jalan alla se on iso ja saattaa horjuttaa isostikin. Kunnon kynnyksestä nyt puhumattakaan!

Meillä oli myös kahdeksan kuukauden neuvolalääkäri (ihan vaan vaatimattomat kolme kk myöhässä, jee) ja lääkäri kehui, kuinka T selvästi ymmärtää paljon asioita ja kehottikin meitä selittämään ympärillä tapahtuvia asioita kovasti. Sitä me ollaan kyllä tehty jo pitkään, jos ei jopa ihan syntymästä saakka. Lääkärissä kaikki oli muutenkin ok. Siellä kuunneltiin sydän ja keuhkot, katsottiin pinsettiotetta pienen helmen avulla, vilkaistiin silmiin ja korviin ja tunnusteltiin nivuset ja lonkat.

T on myös ottanut valikoimiinsa pari uutta sanaa. Kiiaa hoetaan kovasti (=kirja) ja ihan kaikki kirjat ovat selaamisen arvoisia. Ei väliä onko kuvia tai ei: eilen T vietti puolisen tuntia selaillen Edgar Scheinin Yrityskulttuuri -kirjaa :) Omaa nimeäänkin yrittää sanoa ja ilmeisesti muutamaa muutakin sanaa, mutta ne ovat vähän kysymysmerkkejä meille vanhemmille - ilmeisesti sanaa kukka ainakin harjoitellaan. Kova tyttö on kuitenkin osoittelemaan asioita, kun haluaa tietää mikä mikäkin on.

Uutena asiana tässä kuukauden aikana on tainnut myös tulla antamisleikki. T ojentaa jonkin asian ja ottaa sen sitten takaisin. Ruokapöydässä T:n mielestä kaikista hauskinta on, kun äiti syöttää ja hän saa syöttää itse toisella lusikalla äitiä (ääks, karies, tiedetään!). Lusikointi sujuu muutenkin jo aika mallikkaasti, kun vaan jaksaisi keskittyä siihen vielä hivenen reippaammin. Sotkua toki vielä tulee, mutta onnistuu välillä ihan menestyksekkäästi lapioimaan ruokaa omaankin suuhunsa. Piimä on suosikkiruokajuoma ja jogurttibanaanimössökin maistuu hyvin. Sormiruokailu kiinnostaisi enemmän kuin mitä minä jaksan siivota, mutta aina kun vain ehdin, teen T:lle sellaista sapuskaa, jota voi sitten itse mättää sormin (tai haarukalla) suuhun. Tuntuu vain, että menekki on niin pientä, että saakohan raasu tarpeeksi evästä kasvamiseen?

Hammasrintamalla on tapahtunut seuraavaa: Ylös on puhjennut toinen etuhammas. Hampaita on siis kokonaiset kolme. Neljättä odotellaan.

Yösyöminen on palannut monen kuukauden tauon jälkeen taas kuvioihin. Kello viiden herätys vain aikaistui ja aikaistui ja huudoksi meni, ellei tissiä tippunut. Väsyksissä en sitten jaksanut kanniskella viikosta toiseen keskellä yötä itkevää ja jo voimakkaasti protestoivaa lasta. Äidinmaito ei sinällään hammaslääkäreiden mukaan rei'itä hampaita ja ollaan nyt nukuttu kaikki melko hyvin. Ainoa mietityttävä asia on, että miten ja mistä kohti nyt vähentää imetyksiä, kun siitä haluaisin jo vähitellen alkaa luopumaan.

Aamulla uni maistuu. Useimmiten viime aikoina ollaan herätty puoli yhdeksän aikoihin, yhtenä aamuna T nukkui 10.15 saakka. Jos T nukkuu aamulla pitkään, nukutaan vain yhdet päikkärit, muuten vielä kahdet.

Siinäpä taitaa olla yhdentoista kuukauden pääasialliset kuulumiset. Iso tyttö se jo on, mutta samaan aikaan kuitenkin vielä niin pieni. Kaikin puolin ihana mussukka, iloinen ja reipas ja tietää mitä haluaa. Muutaman viikon päästä juhlitaankin sitten yksivuotissynttäreitä :)

P.S. Pukeminen ei ole enää niin persiistä kuin ennen! Nykyään vaatteet saadaan jo päälle melkein ilman huutoja, jeeee! :D