Eilen kotiuduttuani hurttuuden teiltä (brunssilta) pelmahdettiin koko kolmen hengen perheen voimin pihalle. Omalle pihalle rapsutushommiin. Tätä mä olen odottanut niin monta vuotta! Parvekkeellakin toki on ollut jos jonkinlaista istutuslaatikkoa ja puutarhaviritelmiä, mutta kyllä se vaan on eri fiilis kun on omaa pihaa.
T:llä oli uloslähdön aikoihin sopivasti alkamassa päiväuniaika ja hän nukahtikin vaunuihin heti kun sinne sain kellistettyä. Siinä sitten ehdittiin kuivat ruohot ja loput syksyltä jääneet lehdet iskämiehen kanssa haravoida läjään. Oli niin lämmintäkin - mittari näytti varjon puolella +8 astetta ja auringossa huhkiessa tarkeni ihan hyvin lyhythihaisessa paidassa. T:n herättyä otin Manducan käyttöön ja neiti sujahtikin sinne ilman rimpulointia ja keikkui mukana toista tuntia aurinkolasit niin coolisti päässä.
Mun pihasuunnitelma on niinkin hurja, että yritän malttaa tänä vuonna vain katsoa, mitä piha kesän aikana pukkaa tulemaan. Edelliset asukkaat kertoivat istuttaneensa pihalle kukkia niin, että siellä pitäisi olla jotain kukkivaa keväästä syksyyn. Ensimmäiset kukat siellä jo pilkistävätkin ja yrttipenkki pukkaa jotain, mikä on vielä mysteeri. Timjamia penkissä ainakin oli tuoksusta päätellen. Talven aikana myyrät olivat pitäneet pihalla lystiä, voi olla, että ainakin luumupuun juuret ovat mennyttä jäljistä päätellen. Myös nurtsin istutushommiin saatetaan päästä... Voi myyrät minkä teitte! Karkoitin tungettiin maahan sellaisella angstilla, että on kumma jos ei elukat häviä.
Grillin hankinta taitaa olla edessä kunhan reissusta kotiudutaan. Jos vaan vappuna on lämmintä, niin taidetaan laittaa grilli kuumaksi omalla pihalla ja avata kesäkausi. Tsup!
maanantai 16. huhtikuuta 2012
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Minun murunen on jo 5 kk!
T on itse asiassa jo 5 kk ja kaksi viikkoa päälle. Viisikuukautisneuvola oli vasta puolessavälissä kuuta ja halusin odotella strategisia mittoja ennen tämän kirjoittamista. Kokoa oli 6,5 kg ja pituuttakin reilut 62 cm. Kolme senttiä enemmän ku neljä viikkoa sitten! Pituuskäyrä oli vihdoin lähtenyt nousuun, joten ei tarvita sen kummempia tutkimuksia. Jihuu! Vaikka neuvolassa yrittivät olla lietsomatta paniikkia, niin vähän se asia silti takaraivossa tykytti. Onneksi nyt voi huokaista helpotuksesta ja toivoa, että sama tahti jatkuu.
Tässä vähän listaa siitä, mitä T viiden kuukauden kunnioitettavassa iässä osaa ja miten elämä rullaa:
- Istuu tuettuna.
- Ryömii hitaasti. Yrittää eteenpäin, mutta oikeasti peruuttaa. Touhottaa mieluiten liukkaalla lattiapinnalla.
- Viihtyy pitkiäkin aikoja vatsallaan ja pyörii ympyrää niin selällään kuin mahallaankin (ellei ryömi).
- Hakee konttausasentoa, mutta voimat ei ihan vielä riitä asennon kannattelemiseen.
- Seisoo aika napakasti tukea vasten jos siihen nostaa. Jalat tosin pettää ykskaksyllättäen, mutta en ihmettelis, vaikka neiti nousis ylös jo aika aikaisessa vaiheessa.
- Seuraa tosi tarkasti mitä me tehdään. Jos läpsyttää vaikkapa kämmentä pöytään, niin matkii perässä.
- Tarttuu jo useampaan mielenkiintoiseen esineeseen yhtä aikaa. Toisessa kädessä yksi lelu ja toisessa toinen.
- Kaikki mikä osuu käteen, menee suuhun. Edelleen rapsuttelee kaikkia pintoja ja tykkää erilaisista materiaaleista. Erityisesti kaikki rapiseva kiinnostaa. Hesari "luetaan" rikki, jos vain mahdollista. Tietokoneet ja kaukosäätimet ovat erityisen kiinnostuksen kohteina. Tekniikkafriikki :)
- Tykkää vihdoin kylpeä kun voi istua ammeessa! :) Ostettiin ekat kylpylelut.
- Murisee ja päästelee muutenkin uudenlaisia ääniä.
- Nukkuu pääsääntöisesti pitkät yöunet (6-8h) ja keskimäärin 3-4 päiväunet. Menee nukkumaan klo 20-21 välillä.
- Syö kiinteitä kahdesti päivässä. Päivällä hedelmäsosetta ja illalla vihannes/juuressosetta.
- Käynyt jo useammasti pöntöllä kakalla, ei tosin ihan omin avuin ;-)
- Tykkää katsella itseään peilistä ja koskea peiliin samalla. On hauskaa, kun "toinenkin vauva" tekee samat jutut. Alkaiskohan kohta ymmärtämään että on itse peilissä?
Tällaista nyt. Voip olla jotain mitä unohdin mainita tai jotain mitä oli jo viime kuussakin. Tää aika vaan niin kiitää ettei oikeesti tajua!
Nyt äkkiä T:n viereen pötkölleen, on väsy. Olin tänään aamulla kavereiden kanssa brunssilla. Oli tosi kiva käydä jossain ja vähän olla irrallaan vauva-arjesta. Iskämies oli pärjännyt hienosti T:n kanssa ja täällä oli iloinen vastaanotto kun kotiuduin. Oli kiva käydä hetki muualla, mutta parasta oli palata kotiin - kuulkaa iskämies ja T: olette rakkaita ja ihan parhaita!
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Kymmenen hyvän mielen asiaa
Oi mutsi mutsin mutsi heitti haasteen kevään kunniaksi kaikille K -kirjaimella alkaville bloggareille. Jos Koo ei ala koolla, niin ei sitten mikään. En tosin tiedä, voiko mua oikeaksi bloggariksi kutsua hyvällä tahdollakaan, mutta kai mä positiivisesti ajalteltuna siihen bloggari -kategoriaan kuitenkin livahdan, ilman satapäistä lukijakuntaakaan :)
Haaste menee näin:
Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Haasteessa kuuluu jakaa ainakin kymmenen (10) hyvän mielen asiaa, antaa eteenpäin viidelle (5) bloggaajalle ja lisäksi mainitse haasteen antajasi.
1. Valmiit aamupalat. Iskämies oli aamulla tehnyt mulle puuron valmiiksi (huomhuom, sekä torstaina että perjantaina ja itse asiassa koko viikon - tooooodella positiivista ja kivaa) ja kahvikin oli valmiina. Kyllä päivä ei paremmin voi alkaa kuin kunnon aamupalalla!
2. Kevät ja lämmin ilma. Kahdenkymmenen pakkasasteen jälkeen viisi plusastetta tuntuu ihan kesältä. Molemmat pärjäävät jo vähemmällä vaatteella, niin äiti kuin lapsikin. Silti näyttää vähän liioittelulta, kun jotkut jo käy lenkillä shortseissa ja t-paidoissa. Saapahan yrittää huomaamattomasti nauraa lapaseensa kun valkoisia kanankoipia vilistää sulavien lumikasojen välissä :-) Mutta laitettakoon sekin ihanan keväästä sekoamisen piikkiin. Katsokaas, sulaa vettäkin näkyy jo, juhuu!
3. Hartiahieronta. Asukaspuistossa oli eilen hierontaa tarjolla. Lastenhoito järjestyi puiston työntekijöiden toimesta. A i v a n luksusta! Pää oli kivasti pökkyrällä kolomen vartin makkoomisen jäliltä.
4. Koirankakaton tienpätkä. Kiinnitin ulkoillessani huomiota pitkähköön tienpätkään, joka oli täysin free of koiranpaska. Jes! Kyllähän ne skeidat talvella kivasti on pois silmistä kun ne tuuppaa lumihankeen, mutta kun se talvisen lumihangen reuna on keväisen jalankulkuväylän keskitie, niin mihinkä se sitten muualle ku kengän pohjaan tai vaunun rattaisiin tarttuis... Että kiva kun jostain ne oli siivottu jo pojes, kiitti, se oli kiva huomata!
5. Kirjat. Postiluukusta kolahti äitiyslomalaisen laatukirjallisuutta, nimittäin Vuoden mutsi. Nopea lukea eikä jää kappaleet kesken kiitäessä vauvan kanssa kriisistä kriisiin. Sitä herkkua tosin kesti reilun päivän, kun olin jo ahminut sen. Ja melkein nauranut kuset housuun. Bongasin kirjakaupassa myös Mielensäpahoittajan jatko-osan. Ensin Noora Shinglerin Marjoja ja maskaraa loppuun, sitten mieltä pahoittamaan kera ihanan vanhan ukkelin <3 Lukemisesta tekee erityisen ihanaa myös se, että nyt ei tartte enää paahtaa tenttikirjojen kimpussa. Kyllä se vaan hivelee mieltä ja tekee iloiseksi, jos mikä!
6. Kampaamokeikka. Silläkin uhalla, että oli perjantai ja kolmastoista päivä, kävin kampaajalla. Ekaa kertaa puoleen vuoteen ja vähän päälle! Ei enää juhli juurikasvu, ei. Itsensä pienikin tuunaaminen virkistää kummasti mieltä.
7. Nukkuminen. Eilen tempaisin itse kahden tunnin päikkärit ja tänään T nukahti yöunille iskämiehen syliin ja niin nätisti tuhisee nyt omassa sängyssään. Mussukka.
8. Ystävät. Uusia ystäviä ja tuttavia on tullut vaikka kuinka perhevalmennuksen ja asukaspuistomammojen keskuudesta. On tosi kivaa, että on esimerkiksi ulkoiluseuraa lähistöllä ja saa ihan sielunsa kyllyydestä höpötellä vauvajuttuja. Toki muitakin aiheita käsitellään sitä mukaa kun niitä ilmaantuu; tänään haaveiltiin kesästä, skumpasta ja suunniteltiin kirpparikierrosta. Ystäviä ei ole koskaan liikaa ja iso sydän vanhoillekin ystiksille!
9. Odottaminen. Tulevien tapahtumien odottaminen ja fiilistely on ihan parasta. Itse odotan milloin mitäkin - nyt suurimpina juttuina lienevät tulevan sunnuntain polttaribrunssi ja ensi viikon reissuun lähtö. Tulee olemaan NIIIIIIIIN siistiä! Ehkä mä saan vähän skumppaakin. Saanhan?
10. Kukat. Kukkivat jo! :)
Sanomattakin lienee selvää, että pikkuihmisen olemassaoloon ja kehitykseen liittyy paljon kivoja ja positiivisia juttuja, mutta koitin nyt keksiä vähän muita. Itselleenkin on välillä hyvä muistuttaa, että oikeastaan ympärillä on vaikka mitä kaunista, kivaa ja iloa tuottavaa, kun vain jaksaa katsoa. Silmut puissa, leskenlehdet ojanpientareella, kauniisti puiden läpi siivilöityvä auringonvalo ja vaikka vastaantulevat hymyilevät mummot.
Mä tykkään positiivisista ihmisistä ja siitä, kun joku saa mut nauramaan. Siksi haastan allaolevat henkilöt mukaan (ottakaa tai jättäkää - se on ihan up yours, niinku Matti Nykänen sanos):
2. Kevät ja lämmin ilma. Kahdenkymmenen pakkasasteen jälkeen viisi plusastetta tuntuu ihan kesältä. Molemmat pärjäävät jo vähemmällä vaatteella, niin äiti kuin lapsikin. Silti näyttää vähän liioittelulta, kun jotkut jo käy lenkillä shortseissa ja t-paidoissa. Saapahan yrittää huomaamattomasti nauraa lapaseensa kun valkoisia kanankoipia vilistää sulavien lumikasojen välissä :-) Mutta laitettakoon sekin ihanan keväästä sekoamisen piikkiin. Katsokaas, sulaa vettäkin näkyy jo, juhuu!
3. Hartiahieronta. Asukaspuistossa oli eilen hierontaa tarjolla. Lastenhoito järjestyi puiston työntekijöiden toimesta. A i v a n luksusta! Pää oli kivasti pökkyrällä kolomen vartin makkoomisen jäliltä.
4. Koirankakaton tienpätkä. Kiinnitin ulkoillessani huomiota pitkähköön tienpätkään, joka oli täysin free of koiranpaska. Jes! Kyllähän ne skeidat talvella kivasti on pois silmistä kun ne tuuppaa lumihankeen, mutta kun se talvisen lumihangen reuna on keväisen jalankulkuväylän keskitie, niin mihinkä se sitten muualle ku kengän pohjaan tai vaunun rattaisiin tarttuis... Että kiva kun jostain ne oli siivottu jo pojes, kiitti, se oli kiva huomata!
5. Kirjat. Postiluukusta kolahti äitiyslomalaisen laatukirjallisuutta, nimittäin Vuoden mutsi. Nopea lukea eikä jää kappaleet kesken kiitäessä vauvan kanssa kriisistä kriisiin. Sitä herkkua tosin kesti reilun päivän, kun olin jo ahminut sen. Ja melkein nauranut kuset housuun. Bongasin kirjakaupassa myös Mielensäpahoittajan jatko-osan. Ensin Noora Shinglerin Marjoja ja maskaraa loppuun, sitten mieltä pahoittamaan kera ihanan vanhan ukkelin <3 Lukemisesta tekee erityisen ihanaa myös se, että nyt ei tartte enää paahtaa tenttikirjojen kimpussa. Kyllä se vaan hivelee mieltä ja tekee iloiseksi, jos mikä!
6. Kampaamokeikka. Silläkin uhalla, että oli perjantai ja kolmastoista päivä, kävin kampaajalla. Ekaa kertaa puoleen vuoteen ja vähän päälle! Ei enää juhli juurikasvu, ei. Itsensä pienikin tuunaaminen virkistää kummasti mieltä.
7. Nukkuminen. Eilen tempaisin itse kahden tunnin päikkärit ja tänään T nukahti yöunille iskämiehen syliin ja niin nätisti tuhisee nyt omassa sängyssään. Mussukka.
8. Ystävät. Uusia ystäviä ja tuttavia on tullut vaikka kuinka perhevalmennuksen ja asukaspuistomammojen keskuudesta. On tosi kivaa, että on esimerkiksi ulkoiluseuraa lähistöllä ja saa ihan sielunsa kyllyydestä höpötellä vauvajuttuja. Toki muitakin aiheita käsitellään sitä mukaa kun niitä ilmaantuu; tänään haaveiltiin kesästä, skumpasta ja suunniteltiin kirpparikierrosta. Ystäviä ei ole koskaan liikaa ja iso sydän vanhoillekin ystiksille!
9. Odottaminen. Tulevien tapahtumien odottaminen ja fiilistely on ihan parasta. Itse odotan milloin mitäkin - nyt suurimpina juttuina lienevät tulevan sunnuntain polttaribrunssi ja ensi viikon reissuun lähtö. Tulee olemaan NIIIIIIIIN siistiä! Ehkä mä saan vähän skumppaakin. Saanhan?
10. Kukat. Kukkivat jo! :)
Sanomattakin lienee selvää, että pikkuihmisen olemassaoloon ja kehitykseen liittyy paljon kivoja ja positiivisia juttuja, mutta koitin nyt keksiä vähän muita. Itselleenkin on välillä hyvä muistuttaa, että oikeastaan ympärillä on vaikka mitä kaunista, kivaa ja iloa tuottavaa, kun vain jaksaa katsoa. Silmut puissa, leskenlehdet ojanpientareella, kauniisti puiden läpi siivilöityvä auringonvalo ja vaikka vastaantulevat hymyilevät mummot.
Mä tykkään positiivisista ihmisistä ja siitä, kun joku saa mut nauramaan. Siksi haastan allaolevat henkilöt mukaan (ottakaa tai jättäkää - se on ihan up yours, niinku Matti Nykänen sanos):
Paketti levällään -blogin Nina. Niin positiivinen bloggari, vaikka elämä ei ole aina silkkihansikkain kohdellutkaan.
Uskon, toivon ja Pakkauksen Mallamoija. Mä odotan aina sun uusia postauksia, päivän piristyksiä ja niin samastuttavaa kamaa!
Mami Go Gon Minttu. Peruspositiivinen blogi ja kiva bloggari. Hyvää tuulta kera kahden pojanklopin.
Ässän käkenä. Joskus on kiva lukea muutakin kun vauvatouhuja. Jutut kutkuttaa nauruhermoja eikä tule töihin ihan heti ikävä, ei (vaikken opettaja olekaan).
Lapsellista -blogin Sascia. Varmaan pisimpään seuraamani blogi. Huomiot lapsellisesta arjesta ovat niin osuvia ja voisivat olla ihan omasta kynästäni mikäli ikinä osaisin ilmaista itseäni yhtä sujuvasti. En osaa, eikä onneksi tarvitsekaan, kun meillä on Sascia. Thanks!
Uskon, toivon ja Pakkauksen Mallamoija. Mä odotan aina sun uusia postauksia, päivän piristyksiä ja niin samastuttavaa kamaa!
Mami Go Gon Minttu. Peruspositiivinen blogi ja kiva bloggari. Hyvää tuulta kera kahden pojanklopin.
Ässän käkenä. Joskus on kiva lukea muutakin kun vauvatouhuja. Jutut kutkuttaa nauruhermoja eikä tule töihin ihan heti ikävä, ei (vaikken opettaja olekaan).
Lapsellista -blogin Sascia. Varmaan pisimpään seuraamani blogi. Huomiot lapsellisesta arjesta ovat niin osuvia ja voisivat olla ihan omasta kynästäni mikäli ikinä osaisin ilmaista itseäni yhtä sujuvasti. En osaa, eikä onneksi tarvitsekaan, kun meillä on Sascia. Thanks!
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Äitiyden ensiaskeleet
Ennen T:n syntymää en osannut kuvitella minkälaista on olla äiti. Toki siitä jonkinlainen kuva oli, mutta tooosi pinnallinen. Mielikuvaan äitiydestä liittyi lähinnä hiekkalaatikolla istumista ja lapsen kanssa touhuilua, joka sekin oli ihan epämääräistä. Lisäksi kuvittelin, että äitiyslomalla (Aaaaargh! Vierastan tuota loma -sanaa ihan hirveästi... Niin kauan kuin sitä virallisissakin käytetään, ei äitiysvapaaseen suhtauduta muuna kuin lomana, jota se ei todellakaan ole) ehdin tehdä mielin määrin ruokaa ja leipoa sekä olla aktiivinen ja raikas mutsi.
Hah, vähänpä tiesin! Totuus on jotain ihan muuta. Pienen vauvan kanssa touhuaminen on pääasiassa muuta kuin pullan leipomista ja päiväunia. En myöskään osannut aavistaa, kuinka vähän omaa aikaa on, vaikka meitä on kaksi kasvattajaa. Iso hatunnosto yksinhuoltajille!
Kun lapsi ei vielä kävele tai edes konttaa, on turha haaveilla hiekkalaatikkoleikeistä. Elämä rullaa päivärutiinien varassa. Ruokailua, päiväunille houkuttelemista, ulkoilua, lapsen kanniskelua, vaipanvaihtoa, pyykinpesua, leikittämistä. Ja nimenomaan se on tässä vaiheessa vielä leikittämistä, kun lapsi itse ei osaa leluja käyttää tai ylipäätään juurikaan liikkua. Aikuinen siis leikkii ja lapsi huitoo mukana. Eihän se aikuisen mielestä kovin ihmeellistä toimintaa ole, mutta lapselle se kaikki on uutta. Silloin vetonarun päässä killuva pupu, soittorasiasta kuuluva musiikki tai yksi ja sama Muumi-satu jaksaa hämmästyttää ja ilostuttaa kerta toisensa jälkeen. Silloinkin, kun äiti on niihin jo lopen kyllästynyt. On kuitenkin palkitsevaa nähdä toisen aito innostus ja ihmetys, se kaikki on todella uutta ja ennennäkemätöntä, itse ei voi kuin ihmetellä miltä tuo kaikki uuden kohtaaminen mahtaakaan tuntua.
Äitiyteen suht kiinteästi liittyvästä kestoväsymyksestä huolimatta arkea kuitenkin jaksaa paremmin, kuin koskaan aikaisemmin olisin uskonut. Sen lisäksi, että askareista selviää aikaisempaa vähemmällä unella, myös pinnaa on tullut enemmän. Ihan pikkuasioista ei jaksa hermoilla.
Me ulkoillaan (lähes) päivittäin ja teemme pitkiä vaunulenkkejä kun ulos lähdemme. T köllöttelee yleensä ihan tyytyväisenä vaunuissa - nukkuu tai katselee maisemia. Ei ehkä niin älyttömän aktiivista kun asiaa tarkemmin ajattelen - vauvahan köllöttelee aika passiivisena omassa rauhassaan - mutta ihan reipasta kumminkin. Vaunulenkeillä vauvan nukkuessa on myös sitä kaivattua omaa aikaa, jolloin voi rauhassa syventyä omiin ajatuksiinsa, äitikavereiden kanssa jutusteluun tai ystävien kanssa puhelimessa lörpöttelyyn. Hyvällä tuurilla oma aika jatkuu tovin vielä kotiin päästyä jos uni jaksaa maistua, siinä välissä ehtii vaikka nauttia lämpimän lounaan tai lukea päivän lehden ennen touhuamisen jatkumista. Omaa aikaa kyllä löytää, kun vaan viitsii etsiä ja huomaa ne hetket. Lapsi on pääsääntöisesti aina mukana, mutta mitä sitten? Me olemme perhettä ja paras tapa opettaa lapsi olemaan ihmisten ilmoilla on olla siellä.
Millaista äitiys sitten on, miten sen koen? Tätä minulta eräs ystävä kysyi. Siihen oli ja on edelleen vaikea vastata, sillä sitä on vaikea pukea sanoiksi. Lähinnä se lienee täydellistä rakkautta ja lämpöä. Sitä tahtoo lapselleen kaikessa parasta ja toivoo voivansa suojella pientä ihmistä kaikelta pahalta. Lisäksi tuntuu siltä, että asiat ovat juuri nyt niin kuin niiden kuuluu ollakin. T on osa meidän perhettä, tärkeintä mitä on, ja vaikka onkin varsin tuore tulokas, tuntuu niinkuin hän olisi kuulunut perheeseemme aina. Uusi ja tuntematon, mutta silti niin tuttu. Ei tätä oikein muuten voi kuvata kuin sanalla Rakkaus. Sitä se on ja siihen se liittyy. Se on yhtä aikaa ihanaa ja pelottavaa, siihen liittyy aivan uudenlainen, käsittämättömän iso vastuu. Toinen on niin pieni ja avuton, tabula rasa, ja tästä pienestä meidän tulee kasvattaa kunnollinen ihminen. Siinä on vastuuta kerrakseen, puhumattakaan, että tuo pieni ihmeellinen olento ei pysy hengissä ilman huolenpitoa. Vastuun lisäksi pienen mukana tuli pelko. Pelko siitä, että hänelle sattuu jotain. Tätä en tahdo pidemmälle edes ajatella. Paljon kertonee se, että ensimmäisenä yönä kotona ihan vakavissamme pohdimme pidämmekö vahtivuoroja vauvan nukkuessa, ettei hän vain yllättäen lakkaa hengittämästä. Väsymys ja järki saivat lopulta niskalenkin tuoreista vanhemmista, onneksi.
Äitiys on hyvin pitkälle, ellei jopa kokonaan, tunneasia. Toivon, että T kokee, että häntä rakastetaan juuri sellaisena kuin hän on iloineen ja suruineen, kiukutteluineen ja venkulointeineen. Olen pitänyt itseäni aikaisemmin lyhytpinnaisena ja helposti ärtyvänä ihmisenä, mutta lapsi on tuonut uusia piirteitä esiin itsessäkin - äitiys on selkeästi matka. Toivottavasti osaan hyödyntää sen ja kasvaa paremmaksi ihmiseksi ja äidiksi lapsellemme.
Hah, vähänpä tiesin! Totuus on jotain ihan muuta. Pienen vauvan kanssa touhuaminen on pääasiassa muuta kuin pullan leipomista ja päiväunia. En myöskään osannut aavistaa, kuinka vähän omaa aikaa on, vaikka meitä on kaksi kasvattajaa. Iso hatunnosto yksinhuoltajille!
Kun lapsi ei vielä kävele tai edes konttaa, on turha haaveilla hiekkalaatikkoleikeistä. Elämä rullaa päivärutiinien varassa. Ruokailua, päiväunille houkuttelemista, ulkoilua, lapsen kanniskelua, vaipanvaihtoa, pyykinpesua, leikittämistä. Ja nimenomaan se on tässä vaiheessa vielä leikittämistä, kun lapsi itse ei osaa leluja käyttää tai ylipäätään juurikaan liikkua. Aikuinen siis leikkii ja lapsi huitoo mukana. Eihän se aikuisen mielestä kovin ihmeellistä toimintaa ole, mutta lapselle se kaikki on uutta. Silloin vetonarun päässä killuva pupu, soittorasiasta kuuluva musiikki tai yksi ja sama Muumi-satu jaksaa hämmästyttää ja ilostuttaa kerta toisensa jälkeen. Silloinkin, kun äiti on niihin jo lopen kyllästynyt. On kuitenkin palkitsevaa nähdä toisen aito innostus ja ihmetys, se kaikki on todella uutta ja ennennäkemätöntä, itse ei voi kuin ihmetellä miltä tuo kaikki uuden kohtaaminen mahtaakaan tuntua.
Äitiyteen suht kiinteästi liittyvästä kestoväsymyksestä huolimatta arkea kuitenkin jaksaa paremmin, kuin koskaan aikaisemmin olisin uskonut. Sen lisäksi, että askareista selviää aikaisempaa vähemmällä unella, myös pinnaa on tullut enemmän. Ihan pikkuasioista ei jaksa hermoilla.
Me ulkoillaan (lähes) päivittäin ja teemme pitkiä vaunulenkkejä kun ulos lähdemme. T köllöttelee yleensä ihan tyytyväisenä vaunuissa - nukkuu tai katselee maisemia. Ei ehkä niin älyttömän aktiivista kun asiaa tarkemmin ajattelen - vauvahan köllöttelee aika passiivisena omassa rauhassaan - mutta ihan reipasta kumminkin. Vaunulenkeillä vauvan nukkuessa on myös sitä kaivattua omaa aikaa, jolloin voi rauhassa syventyä omiin ajatuksiinsa, äitikavereiden kanssa jutusteluun tai ystävien kanssa puhelimessa lörpöttelyyn. Hyvällä tuurilla oma aika jatkuu tovin vielä kotiin päästyä jos uni jaksaa maistua, siinä välissä ehtii vaikka nauttia lämpimän lounaan tai lukea päivän lehden ennen touhuamisen jatkumista. Omaa aikaa kyllä löytää, kun vaan viitsii etsiä ja huomaa ne hetket. Lapsi on pääsääntöisesti aina mukana, mutta mitä sitten? Me olemme perhettä ja paras tapa opettaa lapsi olemaan ihmisten ilmoilla on olla siellä.
Millaista äitiys sitten on, miten sen koen? Tätä minulta eräs ystävä kysyi. Siihen oli ja on edelleen vaikea vastata, sillä sitä on vaikea pukea sanoiksi. Lähinnä se lienee täydellistä rakkautta ja lämpöä. Sitä tahtoo lapselleen kaikessa parasta ja toivoo voivansa suojella pientä ihmistä kaikelta pahalta. Lisäksi tuntuu siltä, että asiat ovat juuri nyt niin kuin niiden kuuluu ollakin. T on osa meidän perhettä, tärkeintä mitä on, ja vaikka onkin varsin tuore tulokas, tuntuu niinkuin hän olisi kuulunut perheeseemme aina. Uusi ja tuntematon, mutta silti niin tuttu. Ei tätä oikein muuten voi kuvata kuin sanalla Rakkaus. Sitä se on ja siihen se liittyy. Se on yhtä aikaa ihanaa ja pelottavaa, siihen liittyy aivan uudenlainen, käsittämättömän iso vastuu. Toinen on niin pieni ja avuton, tabula rasa, ja tästä pienestä meidän tulee kasvattaa kunnollinen ihminen. Siinä on vastuuta kerrakseen, puhumattakaan, että tuo pieni ihmeellinen olento ei pysy hengissä ilman huolenpitoa. Vastuun lisäksi pienen mukana tuli pelko. Pelko siitä, että hänelle sattuu jotain. Tätä en tahdo pidemmälle edes ajatella. Paljon kertonee se, että ensimmäisenä yönä kotona ihan vakavissamme pohdimme pidämmekö vahtivuoroja vauvan nukkuessa, ettei hän vain yllättäen lakkaa hengittämästä. Väsymys ja järki saivat lopulta niskalenkin tuoreista vanhemmista, onneksi.
Äitiys on hyvin pitkälle, ellei jopa kokonaan, tunneasia. Toivon, että T kokee, että häntä rakastetaan juuri sellaisena kuin hän on iloineen ja suruineen, kiukutteluineen ja venkulointeineen. Olen pitänyt itseäni aikaisemmin lyhytpinnaisena ja helposti ärtyvänä ihmisenä, mutta lapsi on tuonut uusia piirteitä esiin itsessäkin - äitiys on selkeästi matka. Toivottavasti osaan hyödyntää sen ja kasvaa paremmaksi ihmiseksi ja äidiksi lapsellemme.
tiistai 3. huhtikuuta 2012
4-5 kuukauden ikäisen vauvan unirytmistä
...sen verran, että sitä on ja ei ole. Kun kuvittelen keksineeni, miten homma toimii, niin seuraavana iltana se toimiikin toisin. Välillä yöt nukutaan hyvin ja 7-8 tuntia putkeen, sitten taas tämän pidemmän unisyklin jälkeen heräillään parin tunnin välein tissille. Joinakin öinä meillä asustaa edelleen se pieni kylkimyyrä, joka tahtoo nuuskutella mamman kainaloa koko yön. Ja mahdollisimman läheltä tietysti! Tosin, sellaisen huomion olen tehnyt, että jos unitokkurassa vaan hoksaa ja jaksaa nostaa vauvan kauemmaksi maitobaarista tai takaisin omaan sänkyynsä, niin tissittely jää vähemmälle. Kyllä kai itselläkin tekee mieli syödä useammin jos nenään tuoksuu koko ajan hyvä ruoka.
Uneen selvästikin vaikuttavat uudet taidot - jalat ja kädet heiluvat koko ajan ja välillä pitää jopa "jutella" unissaan. Siinä äiti saa hypätä kerran jos toisenkin katsomaan vain todetakseen toisen olevan täydessä unessa. Onneksi sivuvaunuvauva ei ole kaukana ja omia unia pääsee jatkamaan nopeasti. Sikäli kun se uni vaan suvaitsee omaankin silmään tulemaan. Unipussi helpottaa omaakin nukkumista siinä mielessä, että ei tarvitse huolehtia siitä, ovatko toisen pikkuiset varpaat varmasti peiton alla. Pussista ne eivät pääse karkuteille, hähää.
Päiväunirytmi meillä on edelleen samanlainen kuin ennen: parin tunnin välein lyhyitä, yhden, kahden unisyklin (n. 45-90 minuuttia) mittaisia nokosia. Jos päivän aikana on ollut oikein paljon touhua, niin saattaa käydä niinkin kivasti, että neiti joko nykäisee parit pidemmät päikkärit (joo, näin kävi KERRAN ;) tai sitten uni ei meinaa tulla silmään niin millään. Tämä tietää meillä myös levotonta yötä, joten säännöllisestä päiväunirytmistä on hyvä (ainakin yrittää) pitää kiinni.
Näin meillä. Miten teillä nukutaan?
P.S. Tätä kirjoitellessani tapahtui taas jotain uutta ja yllättävää. T nukkuu aamun ekoja päikkäreitään meidän sängyssä yksin jo toista tuntia. Liekkö kyse päivän ekoista päikkäreistä vai yöunien jatkoista - aamutoimiin noustiin tänään jo ennen seiskaa.
Uneen selvästikin vaikuttavat uudet taidot - jalat ja kädet heiluvat koko ajan ja välillä pitää jopa "jutella" unissaan. Siinä äiti saa hypätä kerran jos toisenkin katsomaan vain todetakseen toisen olevan täydessä unessa. Onneksi sivuvaunuvauva ei ole kaukana ja omia unia pääsee jatkamaan nopeasti. Sikäli kun se uni vaan suvaitsee omaankin silmään tulemaan. Unipussi helpottaa omaakin nukkumista siinä mielessä, että ei tarvitse huolehtia siitä, ovatko toisen pikkuiset varpaat varmasti peiton alla. Pussista ne eivät pääse karkuteille, hähää.
Päiväunirytmi meillä on edelleen samanlainen kuin ennen: parin tunnin välein lyhyitä, yhden, kahden unisyklin (n. 45-90 minuuttia) mittaisia nokosia. Jos päivän aikana on ollut oikein paljon touhua, niin saattaa käydä niinkin kivasti, että neiti joko nykäisee parit pidemmät päikkärit (joo, näin kävi KERRAN ;) tai sitten uni ei meinaa tulla silmään niin millään. Tämä tietää meillä myös levotonta yötä, joten säännöllisestä päiväunirytmistä on hyvä (ainakin yrittää) pitää kiinni.
Näin meillä. Miten teillä nukutaan?
P.S. Tätä kirjoitellessani tapahtui taas jotain uutta ja yllättävää. T nukkuu aamun ekoja päikkäreitään meidän sängyssä yksin jo toista tuntia. Liekkö kyse päivän ekoista päikkäreistä vai yöunien jatkoista - aamutoimiin noustiin tänään jo ennen seiskaa.
Se tunne kun...
ajattelet hetken huoahtavasi ja istahtavasi kahvikupin äärelle ja yläkerrasta alkaa kuulua tuttu kitinä. Päiväunilainen siellä heräilee jälleen sata lasissa. Ei muutaku menoksi!
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Hyvä ruoka, parempi mieli
 |
| Hihiiiiii, ruokaa! |
Aloitimme luumulla (jota annoimme lääkärin määräyksestä jo parikuisena vedellä ohennettuna mahan toimintaa edistämään) ja bataatilla. Luumusoseen ostin valmiina, mutta bataatin tein itse. Eikä ole vaikeaa, kokeile vaikka!
Pese bataatti hyvin ja pistele siihen haarukalla reikiä. Laita se uuniin 200 asteeseen noin 45-60 minuutiksi, kuori menee pinnalta kurttuun, kun bataatti on kypsä. Jos epäilyttää, niin kannattaa kokeilla kypsyys esim hammastikulla. Sisus menee kypsyessään ihan pehmeäksi. Halkaise bataatti veitsellä ja koverra sisus lusikalla. Soseuta bataatti blenderissä tai sauvasekoittimella (bataatti menee niin pehmeäksi, että ehkä soseutus onnistuisi haarukallakin). Ohenna sose sopivaksi rintamaidolla tai vaikka vedellä, myös korvike käy. Satsi säilyy jääkaapissa kolme päivää ja osanhan voi pakastaa. Korviketta ei kuitenkaan suositella pakastettavaksi, joten en tiedä miten sillä notkistettu ruoka pakastimessa säilyy. Me pakastettiin jääpalamuotissa, josta on helppo ottaa pieniä annoksia.
Neitokainen myös jaksaa istua jo pieniä hetkiä, joten hankimme syöttötuolin. Siinä on toki pakko tukea esim viltillä, ettei lapsrukka heilu puolelta toiselle, mutta hienosti jaksaa siinä jo pönöttää tuettuna ruokailutuokion ajan. Ekalla kerralla bataattia upposikin hyvä satsi, toinen söi ihan innoissaan varmaan neljänneksen koko bataatista. Tässäkin on kaksi koulukuntaa - toisten mielestä aloitellaan pienillä annoksilla, ehkä teelusikallinen kerralla ja toisten mielestä voi antaa lapsen syödä sen verran kuin itse haluaa. Päätin, että meillä aloitetaan juuri sillä satsilla, jonka T jaksaa ja haluaa syödä - ei enemmällä eikä vähemmällä, upposi sitä sitten lusikallinen tai koko satsi. Uusia ruokia maistellaan noin viikon verran kutakin, jotta mahdolliset allergiset reaktiot ehtivät tulla esiin jos ovat tullakseen. Lisäksi makuihin pitää tottua, jotta niistä alkaa tykätä, toistot ovat siis tarpeen tässäkin asiassa.
Ruoka-aineista ainakin banaani ja peruna kovettavat mahaa, joten meidän "kakkaan kerran viikossa jos silloinkaan" -lapselle en niitä ihan heti syötä. Jos mahan kanssa on vaikeuksia, niin kannattaa vähän selvitellä, ettei vaiva ainakaan ruoalla pahene. Ensi viikolla meillä aloitellaan avokado ja herne, katsotaanpa miten ne maistuvat!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)