maanantai 16. huhtikuuta 2012

Pihahommia

Eilen kotiuduttuani hurttuuden teiltä (brunssilta) pelmahdettiin koko kolmen hengen perheen voimin pihalle. Omalle pihalle rapsutushommiin. Tätä mä olen odottanut niin monta vuotta! Parvekkeellakin toki on ollut jos jonkinlaista istutuslaatikkoa ja puutarhaviritelmiä, mutta kyllä se vaan on eri fiilis kun on omaa pihaa.

T:llä oli uloslähdön aikoihin sopivasti alkamassa päiväuniaika ja hän nukahtikin vaunuihin heti kun sinne sain kellistettyä. Siinä sitten ehdittiin kuivat ruohot ja loput syksyltä jääneet lehdet iskämiehen kanssa haravoida läjään. Oli niin lämmintäkin - mittari näytti varjon puolella +8 astetta ja auringossa huhkiessa tarkeni ihan hyvin lyhythihaisessa paidassa. T:n herättyä otin Manducan käyttöön ja neiti sujahtikin sinne ilman rimpulointia ja keikkui mukana toista tuntia aurinkolasit niin coolisti päässä.

Mun pihasuunnitelma on niinkin hurja, että yritän malttaa tänä vuonna vain katsoa, mitä piha kesän aikana pukkaa tulemaan. Edelliset asukkaat kertoivat istuttaneensa pihalle kukkia niin, että siellä pitäisi olla jotain kukkivaa keväästä syksyyn. Ensimmäiset kukat siellä jo pilkistävätkin ja yrttipenkki pukkaa jotain, mikä on vielä mysteeri. Timjamia penkissä ainakin oli tuoksusta päätellen. Talven aikana myyrät olivat pitäneet pihalla lystiä, voi olla, että ainakin luumupuun juuret ovat mennyttä jäljistä päätellen. Myös nurtsin istutushommiin saatetaan päästä... Voi myyrät minkä teitte! Karkoitin tungettiin maahan sellaisella angstilla, että on kumma jos ei elukat häviä.

Grillin hankinta taitaa olla edessä kunhan reissusta kotiudutaan. Jos vaan vappuna on lämmintä, niin taidetaan laittaa grilli kuumaksi omalla pihalla ja avata kesäkausi. Tsup!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti